Mitä taakseen jättää sen eestään löytää
Kellon viisarit näyttivät vaille viisi kun ovi kävi. Koltiaiset hiipivät kotiin ja vastoin kuvitelmiaan, pitivät helvetillistä meteliä. Eteisessä narisi lattialauta. Se neljäs ovelta. Vuorotellen jokainen kolmesta kollista astui sille matkallaan keittiöön. Kaapin ovi avautui ja kolme kättä haki lasia hyllyltä ja kohta avautuisi jääkaappi. Valo heijastui kynnyksen reunasta ja kuvun alla olleet korvapuustit ripsauttelivat raesokeriaan pöydälle ja hävisivät sitten sinisen maidon kanssa nuorison pohjattomiin masuihin. Joutihan tässä jo nousta. Ei saisi unta enää kuitenkaan. Adalmiina kääntyi kyljelleen ja kampesi siitä istumaan. Selkää kolotti vähemmän kuin eilen ja ikkunasta kiilteli tuore muutaman kymmenen sentin lumipeite ja kesällä kesken korjausta jäänyt pihakeinu. Neljä miestä on talossa eikä kukaan tuotakaan ehtinyt. Hän laittoi jalkansa tohveleihin, nieli aamulääkkeet ja käveli ovelle. Adalmiina tunsi syntymätalonsa jokaisen lattialankun ja narisevan kynnyksen. Vielä tässäkin iässä hän pystyi kulkemaan talossa käytännössä ääneti ja kovasti siitä oli menneinä vuosina hyötyä ollutkin.
– Emil toi on sun kuudes pulla, mutsi tappaa meidät.
-Mut kun on nälkä ja maitokin loppuu.
– Sä joit yksin koko purkin, sitä viimeistä et avaa tai faija repeää liitoksistaan, kun jää ilman kahvimaitoa.
– Ihan sama, hitto Aatu sä jaksat valittaa, kaupasta saa lisää maitoa ja leipomalla lisää pullaa.
– Ja sinäkö ne puustit leivot?
Ääni ei ollut jäätävä. Mummo käveli tapansa mukaan hiljakseen kohti kahvinkeitintä ja mulkoili vuoroin poikia ja vuoroin lähes tyhjää pullalautasta.
– Äitinne leipoi koko ehtoon ja söitte kaksi pellillistä joutessanne näläkään, vaikka kaappi on ruokaa täynnä. Naamat sokerissa ja vanhimmalla näköjään kaula syötynä. Olisit viennyt heilallekin pullaa ettei tartte ihmistä jyrsiä tuohon kuntoon.
– Ei me vasiten kaikkia syöty, Eetu yritti.
– Mitä teillä perkeleillä on nyt ikkää? Aatu täytät tammikuussa 20, Eetu oot just 18 ja tämä viimenen täyttää helemikuussa 17. Aika miehiä, yöt liesussa, koulut vaiheessa, isä täyttää tankin ja äit ostaa auton. Armeija käymättä kaikilla. Venäjää puhuttais jos ois miun nuoruudessa ollu miehet tuommosia vempuloilta.
– Kyllä me ollaan menossa inttiin. Aatu menee heinäkuussa ja mä sitten kun saan pääsykokeet läpi ja ei ne muutkaan mitään perheitä perusta tai vakitöitä tee, tämmöistä tää nykyään on.
Adalmiina katseli kolmea poikaa, omia lapsenlapsiaan ja tunsi pitkästä aikaa kiukun nousevan. Hän oli tottunut tyynnyttelemään itseään, ettei ollut enää emäntä, eivät olleet minun pentuja, ei ollut enää vain minun tupa, mutta nyt. Omaa verta ja valuivat tiskipöytään nojaillen ja nuorimmainen avasi juuri sen viimeisen maidon, joi tölkistä ja tunki turpaansa lisää pullaa.
– JA NYT RIITTI.
Maitopurkki tippui tiskille ja horjui hetken kuitenkaan kaatumatta. Pullan jauhanta loppui
– Maito kaappiin, pullavasu kiinni ja perseet penkkiin.
Pojat puolimiten ryntäsivät keittiönpöydän tuoleille ja istuivat alas vilkuillen toisiaan. Aatu läppäisi Emiliä takaraivoon ja Eetu pyyhki viimeisiä raesokeita poskestaan hihaansa. Adalmiina laittoi kahvin tippumaan ja kuulosteli yläkerran kammarista ääniä.
– Onko se pojille tuttu termi tuo joulu tulloo, juosta pittää? ei maha olla. Minäpä kerron mitä nyt tapahtuu. Sinä Aatu et ehdi ehtimään poolopaitaa jos minä vähän vielä korotan ääntä. Äitis ahistelee siut tajuttomaksi inttämällä kenen tyttöä sinä riiaat. Teillä kahdella on ajokortti ja tänään oli vissiin Eetun vuoro ajaa? joku varmaan kertoo miksi autonavaimet pullottaa tuon nuorimman ketkun taskussa, jolla ei kortista ole vielä toivoakaan. Onko juonen kuvio nyt selvä?
Pojat nyökyttivät hiljaa. Kaikilla oli nyt niin paljon hävittävää, että oli vaan syytä kuunnella mihin mummon tienviitat näyttivät.
– Minä ja Emil aletaan nyt leipomaan korvapuusteja. Kun tunnut niistä tykkäävän niin kannattaa opetella. Näet siinä samalla, ettei se ihan helpolla tuohon kuvun alle vehnänen asetu. Ja tuolla asenteella voi olla parempikin, että osaat itse, nimittäin yksikään tyttö ei ala sulle vasiten leipomaan jos et lupaa osaa kysyä.
– Mun pitää nukkua, mummo oikeesti kello on kohta viisi aamulla.
– Oisitte olleet kotona ihmisten aikaan niin sitä ehtisi nukkua. Talo herrää ajallaan, ne nukkuu jotka älyävät olla ajallaan maate. Aatu ottaa traktorin ja laittaa nuo pihat kuntoon. Lumet seunustoille ja hiekat portaille ja ekana tuot postin.
Aatu teki jo lähtöä kun mummo nosti kättään
– Istuppa alas, kyllä sinne ehtii. Eetu siivoaa autot ja lähtee minulle kuskiksi. Tännään on ensimmäinen adventti ja minä haluan käydä kirkossa. Ajat minut sinne, viet sisälle, istut seurana ja autat takaisin autoon. Laitat suorat housut ja villapaidan. Ja kunnon takin missä ei ole huppua. Kun tullaan kotiin on pihat kunnossa, puustit pöydässä ja autot tallissa. Juodaan koko porukalla kirkkokahvit ja minä kerron mitä sitten tehdään.
Hetken oli ihan hiljaista. Sitten Aatu nousi ylös otti hupparinsa pois päältä ja viikkasi sen tuvan penkille suunnaten eteisen vaatehuoneeseen etsimään haalariaan. Eetu nousi myös, otti lasinsa ja vei sen tiskialtaaseen ja käveli omaan huoneeseensa vaihtamaan vaatteet vieden veljensä hupparin penkiltä mennessään. Emil istui pöydän päässä uhmakas ilme kasvoillaan ja veti huppua niskastaan kohti päälakeaan.
– Ei tässä ennää maastoutuminen auto. Sinä ajat vuoden päästä luvan kanssa tai sitten parin vuoden päästä, nyt saa vielä valita, mutta jos tuo kukkoilu ei nyt lopu niin mie valitsen siun puolesta. Pyöritä äitiäs ja kuseta issääs, mutta elä mulle ala nenääs nostaa. Jos ei ole vielä tullut seleväksi niin minä sitä olen sellanen akka, että purra pittää jos meinaat nielasta. Minä alan nyt juua kahvia ja sinä alat tehdä niinku sanotaan. Vaihda kamppees tai ole vaihtamatta, tässä hommassa sitten paskaantuu.
Ensimmäisenä Emil opetteli, jälleen kerran, tyhjentämään astiapesukoneen ja täyttämään sen. Sitten etsittiin tarvikkeet korvapuusteihin ja todettiin ettei taikinaa voi alustaa ilman maitoa.
– Pakko käydä kaupassa, eikä mikään ole auki kuudelta.
– Meillä on kolmen kilometrin päässä naapuri millä on melkein 300 lypsävää elukkaa. He ovat nousseet jo viideltä navettaan. Sinä voit kävellä, hiihtää tai polkea pyörällä maidonhakuun tai sitten miettiä miten saisit kortilliset veljesi käymään siellä. Viis litraa riittää, laita rahaa mukkaan.
Emil mietti mikä olisi helpoin tapa päästä vähimmällä ja tekstasi Eetulle ja käytännössä rukoili muuttumaan maidoksi.
– Ja sano Eetulle että kirkolla pitää olla 9.40 isosta talosta tullaan kirkkoon viimeisten joukossa.
Maito tuli vanhanaikaisessa tonkassa jääkylmänä samaan aikaan kun Ansa tuli alakertaan. Hän katsoi hetken kolmatta kahvikuppiaan juovaa äitiään, joka selasi sunnuntain lehteä ja sitten t-paita päällä maitokulhoa mikroon työntävää poikaansa. Uusi vilkaisu pullavatiin ja kylmyyttä hohkavaan äitiinsä sai hänet kaatamaan itselleen kahvia ja olemaan hiljaa.
– Minuutti kerrallaan lämmität, sekoitat ja kokeilet onko käden lämpöistä. Hiiva kuolee jos liian kuumaan veivaat.
Uusi suullinen kahvia ja äidille ja tyttärelle. Adalmiina antoi osan lehdestään tyttärelleen nostamatta katsettaan tekstistä. Emil noudatti ohjetta ja mittaili aineksia monitoimikoneeseen. Kun taikinan alustus oli pojan mielestä valmis mummo nousi ja tarkasti työn tulokset.
– Katoppa nyt Ansa onko tuo kohillaan vai puuttuuko voita vielä?
Ansa nousi, pesi kätensä ja tökkäsi etusormellaan taikinaa. Pyyhkäisi sormella astian reunaa ja nyökkäsi.
– Ihan tuo välttää. Liina päälle ja annat olla tuossa hellan kulmalla tunnin verran. Ehdit suihkuun, haiset melko juurevalta.
– Joo, voisin nukkuakin vähän.
– Yöllä nukutaan, jos kulkee yöt liesussa, nukkuu sitten kun ehtii. Nyt ei ehdi.
– No siinä sitä sitten, mummo on näköjään paremmin kartalla mitä täällä tapahtuu. Suihkuun, vaatteet pyykkiin ja huoneet kuntoon.
– Niin siis mun huone vai?
– Ihan saat kattoo kohdilleen koko trio naistenmiesten konttuurit. Veljes on ulkohommissa, sinä teet sisällä.
– Pyhänä? eikö pitäis levätä sunnuntaina, herran päivänä.
– Joulu tulloo, juosta pittää. Mummo vastasi ja käänsi lehdestään uuden sivun.
Tuntia myöhemmin Adalmiina istui kaksin Eetun kanssa putipuhtaassa autossa. Poika oli laittanut suorat housut ja villakangastakin. Tukankin tuo oli kammannut kohdilleen ja yhden huomautuksen jälkeen pitänyt myös molemmat kädet ratissa. Kirkon parkissa Eetu auttoi mummonsa ulos autosta ja he kävelivät käsikynkkää kohti kivikirkkoa ja jäivät istumaan kolmanteen penkkiin vasemmalle eli saarnastuolin puolelle. Pappi puhui joulun odotuksesta ja tutut virret täyttivät kirkkosalin. Adalmiina vaipui tuon tuostaan mietteisiin, miten aika oli rientänyt ohi oikealta ja vasemmalta. Miten lapset olivat syntyneet, kasvaneet, lentäneet pesästä ja tehneet satunnaisessa järjestyksessä samat virheet. Toiset sentään oppivat omistaan ja vähän muidenkin, mutta muutamat halusivat keksiä pyörän uudestaan ja olivat nyt syvemmällä itse patoamassaan suossa, kuin olivat koskaan uskoneetkaan. Ansan ja Eskon pojat olivat vielä viisi vuotta sitten reippaita pieniä työmiehiä. Oli säännöt milloin katsellaan telkkaria tai pelataan älyttömiä videopelejä. Oli ruoka-ajat, milloin syötiin mitä eteen laitettiin. Nyt nämä samat pojat olivat hukassa suurimman osan päivää kuka tahollaan. Koulussa toki jokainen, mutta kun nykykoulussa ei tarvinnut olla edes paikalla. Riitti kun oli etänä. Adalmiinan näkökulmasta etänä opiskelu oli tietokoneen pitämistä päällä ja hyvä päivä tarkoitti pysymistä hereillä samaan aikaan. Hereillä pysyminen vaati tietysti tauotonta puhelimen räpläystä. Perkeleestä olivat moiset älylaitteet. Adalmiinalla oli oma puhelin. Nokialainen, joka oli jonkun vanha. Se toimi hienosti, akku kesti päiviä ja soittaminen oli helppoa. Se mahtui myös kotitakin taskuun, eikä painanut juuri mitään. Tänään hän soittaisi maailmalla oleville. Kuulumisia, jos vaikka tulisivat jouluksi. Eivät he tule, eivät olleet tulleet ennenkään. Toista se oli kun kaikki olivat vielä kotona. Asko oli yksi joulu pullikoinnut jostain aattoillan tansseista paikallisessa. Isänsä oli toppuutellut rauhalliseen tapaansa. Aikansa Adalmiina oli jänkkäämistä kuunnellut, lyönyt sitten nyrkin pöytään niin että arabian myrnat olivat pomppineet aseteillaan ja ilmoittanut, että niin kauan kun hänessä henki pihisee, tämän talon pennut eivät jouluyönä laukkaa viinan perässä vaan pysyvät kotona. Sitten kun teillä on oma tupa ja oma lupa niin lentäkää kuten huvittaa. Ensio oli todennut kiikustaan, että se on mukulat semmoinen homma, että äitiännä uskotte, vaikka olisi kuinka oma tupa. Äitiännä uskotte? ja suunnitelma alkoi kehittyä samaan aikaan kun vanhan rouvan silmät kiiltelivät innostuksesta kirkon kattokruunujen loisteessa.
Eetu ajoi kirkkokyydin kiltisti loppuun asti. Talutti mummonsa sisälle ja meni viemään auton talliin. Pihat oli kunnossa. Penkat kuin viivottimella vedetyt ja portaat hiekotettu reunasta reunaan. Adalmiina laittoi ulkovaatteensa henkariin ja vaihtoi kotivaatteet päälle. Mieli oli korkealla. Emil makasi salongin sohvalla ja ripsi puhelintaan. Tuvassa Ansa voiteli kaulitulle pullataikinalle voita. Adalmiina yskäisi kynnyksellä.
– Elä jaksa tuhista siinä, en minä jaksa tuon pennun kanssa joka asiasta tapella, noppeemmin saan itse nämä tehtyä jos puusteja pitää kerran olla.
– En minä sillä, vuan missä se mahtaa olla talon isäntä.
– Konttorissaan kai tuo lie, minä jaksa pittee joka äijän kulusta lukua.
Adalmiina käveli käytävän läpi työhuoneen ovelle. Avasi ja sulki sen perässään. Esko katsoi lasiensa yli hieman hämmentyneenä, mutta laski laskimensa kädestään.
– Tässä talossa on neljä miestä. Neljä, joista jokainen istuu neljä kertaa päivässä valmiiseen pöytään. On eri asia että mies odottaa vaimonsa passaavan kaiken valmiiksi, mutta kun pennut alkavat käyttäytyvä kun isänsä, niin siinä alkaa olla passattavaa useammallekin naiselle vähän liikaa.
– No mikäs nyt mummon mielen on pahoittanut, elähän nyt, kyllä tämä nyt tästä.
– Ja nyt loppuu tuo hyssyttely. Perkele se joku tauti tässä talossa, että isännät makkoot ku haaleessa veessä. Nuo pennut tuli nuorimman ajamana tänä aamuna neljän jälestä kotia. Söivät pullat persiisiinsä ja vänkäsivät, että nukkumaan pitäis päästä. Onko sulla hajuakaan missä ne olleet?
– No ei nyt isoilta pojilta voi semmoista alakaa utelemmaan.
– Isoilta perkele! Emil on kuuventoista, kortiton ja jos ei ois ollut tuuria, niin viime yön jälekeen hengetön. Kaks muuta on olevinaan aikuisia, mutta aikamiehet ei päästä pentua rattiin oli veli tai ei.
– Emil ajanut, Eetuhan piti ja Aatun olla vänkärinä…
– Eläpä keskeytä. Aamulla luin kuria noihin mukuloihin ja nyt nuorimmainen makkaa tuolla salogissa ku laskulohi ja äitinsä hoitaa sen hommat. Ei kukkaan jaksa noitten kanssa tapella jos mistään ei seuraa mittään. Se on tultava kuri tähän taloon ja koko sukkuun saatana. Tämä on eelleen minun huusholli, joka hirsi on minun nimissä. Se oli minun isävainaan ehto kun tähän talloon kotivävyn toin. Minun tupa ja minun lupa.
Esko punehtui hiusrajastaan ja haroi harvenevaan tummaa tukkaansa. Hänestä näki hyvin että tieto tapahtuneesta ja palaute kaikesta alkoi hiljalleen upota, eikä rauhallisesta luonteestaan huolimatta, hyvällä tavalla.
– Emil ajoi?
– Niin ajoi.
– Ansa leipoo pullaa, jonka sinä käskit pojan tehdä?
– Niin leipoo.
– Onko muuta?
– Pihan keinu on korjaamatta.
– Asia kunnossa.
Esko nousi, sammutti pöytävalon ja käveli ulos huoneesta jättäen oven auki. Adalmiina kuunteli alkavan keskustelun yltyvän huudoksi. Ansan huutamassa kahta vanhimpaansa sisälle. Ulko-oven paukahtavan ja huudon nousevan uudestaan. Hetken päästä oli hiljaista. Esko käveli takaisin toimistoonsa, sytytti valon ja istui alas.
– Ansalla ja pojilla on asiaa.
– Minäpä menen kuuntelemaan.
Ansa oli itkenyt. Pojat istui tuvan penkillä pitkän poppanan päällä kuin kymmenen vuotta sitten, kun olivat varastaneet naapurin kasvimaalta mansikoita. Kaikki katsoivat polviaan.
– Äiti kun minä en jaksa tapella näitten kanssa. Joka päivä saa samoista asioista sanua
– Kyllä minä sen tiiän että saa natkuttaa. Teillekin sai ja sanottiinkin. Mutta se nyt vaan on äitin virka, että sanotaan. Jos ei usko niin sitten sanotaan niin että muistaa. Kenelle näitä saa naitettua, häh? Ei kukkaan huoli tommoisia elätikseen. Eivät ossaa siivota jälestään ja pittäävät naisia ihan piikana. Syötetäänkö näitä täällä hammaan hautaan asti ja viimeseen tahtoo kirjataan, että palakatkaa joku pitämään nämä vätykset vellissä. Sano nyt, niikö tehhään
– Näitä kukkaa ole mihinkään vielä naittamassa. Ihan penikoita vielä.
– Niin no Aatun ikänen oli isäs kun minut vei vihille ja vuotta myöhemmin tulit sinä. Isäs teki töitä 14tuntia viikon jokasena päivänä. Tuo venkula ei pysy 14 tuntia päivässä yhteen mennoo edes herreillä.
– Nyt on vaan niin eri aika, ei ne muittenkaan mukulat…
– Mutta tämän talon mukulat kasvatetaan tämän talon säännöillä. Jos naapurit antaa pentujensa lentää ku ellun kanat niin se on heiän ongelma.
– Kuulkaas nyt pojat. Tämä äitinne passuuttaminen loppu nyt. Kun tunnutte olevan niin miehen iässä että kaikesta saa itse päättää, niin sitten varmaan olisi syytä sitä elämistä sen verran osata, ettei kuole yksinään nälkään tai yllätty kun töissä pittää olla joka päivä. Mittee teillä on nyt sanottavaa tähän?
Alkoi kuulua muminaa ja levotonta perseen pyöritystä niin että poppana kimposi ryttyyn ja villasukkien verhoamat varpaat kipristelivät räsymaton reunassa.
– Anteeksi, Emil aloitti varovasti.
– Joo siis anteeksi, en mä tiiä mitä me ajateltiin silloin yöllä, Aatu jatkoi.
– Sori mummo ja äitikin, tää ei nyt menny ihan maaliin, Eetu sanoi hiljaa.
Ansa pyyhki taas silmäkulmiaan jauhoisen esiliinan reunaan ja näytti väsyneemmältä kuin aikoihin.
– Jos pojat menisivät nyt porukalla hakemaan puut kaikille uuneille ja tupaan ja katsomaan että pannuhuoneessa on isoa klapia riittävästi.
Kolmikko hävisi vauhdissa pukien ovesta ulos. Adalmiina nousi seisomaan sopimoilleen nähdäkseen miten Aatu otti Emilin raiveleista kiinni ja nosti pikkuveljensä ilmaan. Eetukin näytti huutavan jotain. Asiansa selvitettyään Aatu nakkasi perheen kuopuksen perseelleen lumipenkalle ja jatkoi matkaa kohti liiteriä. Eetu katsoi hetken, mutta jätti sitten Emilin selviytymään hangesta omin avuin.
– Ansa sie olet vahvempi kuin kuvittelet. Siun ei tarvitte olla aina kiva. Sinä olet äiti ja äitinä pysyt. Mie kiikun varpaat hauan reunalla ja vieläkin ripitän omiani. Tästä hommasta ei jäädä eläkkeelle, mutta tuurillaan hommat helepottaa ajan myötä. Tai sitten ei. Se on ittestä kiinni.
– Minä oon vaan niin väsynyt nykyään, mikkään ei onnistu ja ei vaan jaksa tapella. Kelikin on koko ajan tuommonen tekemätön ja mittään ei saa aikaseksi.
Kyyneleet pyrkivät taas silmäkulmaan ja Adalmiina halasi tytärtään kunnolla.
– No niin kyllä tämä tästä. Paatko pahekses jos vähän puutun tähän huushollin pittoon vähäksi aikaa. Saahaan yhessä ruotuun tää sakki?
– Piä hyvänäs, piän kiinni jos joku noista pennuista tarttee remmistä. Hitto kun pistää niin vihaksi. Ne ois voinnut kuolla koko kolimikko. Tiet peiljäässä ja annetaan munakarvojaan kasvattavalle auto.
– Antaahan olla vielä remmin naulassa. Konstit on monet kuten varmaan muistat
Ja muistihan Ansa. Muisti oikein hyvin.