Ylpeys käy lankeemuksen edellä
Naapurin lintulaudan ympäristö oli kuin Heathrow’n lentokenttä. Lentävää ja liitävää tuli joka suunnasta ja nopean laskeutumisen jälkeen noustiin takaisin taivaalle. Enimmäkseen talitinttejä ja sinitiaisia. Välillä viereisestä pensaasta pölähti paikalle lauma varpusia, jotka käyttäytyivät samoin kuin Askon työpaikan alle kuuden keskiarvolla kieppuvat rakkarit. Enimmäkseen tapellaan keskenään, huudellaan hävyttömyyksiä ja sitten otetaan jalat alle kun joku isompi ja tai vittumaisempi tulee paikalle. Ei muisteta syödä ja kun muistetaan ovat ruokatavat kuin muinaisilla barbaareilla. Lintujen katselu rauhoitti. Kovin olivat huolettomia nuo luojan luomat ja tyytyväisiä joka siemeneen. Keittiön ikkunasta näki tähän aikaa vuodesta pätkän Keravan jokea. Joella seilasi muutama nuori joutsen, joilla ei etelän talvesta ollut mitään tarvetta lähteä lämpimiin maihin lentelemään.
-Mitä sinä tuijotat, onko siellä kissa taas?
-Eipä ole, naapurin lintulautaa ihailen, siellä tuntuu olevan liikenne kuin Lontoossa.
-Soitin siitä kaupungille eilen. Pistää niin vihaksi. Tuo on laitonta. Tuo villielukoiden houkuttelu ihmisten nurkkiin. Tulee rottia ja supikoiria ja tauteja ja vaikka mitä. Ja tuossa halkopinossa ne pesii. Ne rotat.
-Ei kai se laitonta ole, lintujen ruokinta.
-Pitäisi olla, niin ne ympäristö puolelta sanoi ja kovasti pahoittelivat, että maanomistajan ja kiinteistön haltijan luvalla saa noita syöpäläisiä syöttää, mutta jos rottia tulee niin sitten tekevät jotain.
-Niin siis niitä rottia ei vielä ole?
Iida meni tolaltaan. Ilmeestä näki taas, että kovalevy väläytti sinistä ruutua, mutta pinnisteli taas prosessorin viimeisillä tehoilla takaisin niin sanottuun “valot päällä” tilaan. Asko hörpäsi kahvia ja odotti.
-No jos niitä näkee niin niitähän on silloin jo satoja. Sanoin että rottia on ja lupasivat tarkistaa asian. Samalla sanoin siitä puunpoltosta. Hirveä haju, joka viikonloppu menee pilalle sen savun vuoksi. Aina migreeni heti kun pääsee kotiin. Miten ihmiset ei ymmärrä että puunpolton pienhiukkasiin kuolee joka vuosi yli 200 ihmistä.
Asko mietti että monikohan kuolee vuosittain tällaisen valituksen aiheuttamaan vitutukseen tai vastaavasti olisiko niiden kahdensadan parempi sitten paleltua hengiltä.
-Onhan sitä savua sitten paljonlaisesti, jos joki nostaa sumua ja on muutenkin matalapaine. Kun on näin tiiviisti nämä talot rinnan…
-Ja tuo joki. Minä en vieläkään ymmärrä miksi piti aikanaan tuommoisen paskaojan vierestä tontti saada. On hyttysiä ja kaikenmaailman lintua paskomassa ja se haju siitä vedestä. Hyi hitto. Kun Janike muuttaa omilleen me myydään tämä mausoleumi ja muutetaan takaisin keskustaan. Hitto mä olen kohta myöhässä.
Iida alkoi sukimaan päästään irti rullia ja hukutti eteisen hiuslakkojen ja hajusteiden pilveen. Rouvansa keräillessä tavaroitaan, Asko avasi keittiö tuuletusikkunan, että lakan käry ja muut kemikaalit haihtuisivat mahdollisimman nopeasti. Janike oli karannut jo aikaisemmin. Kuulemma jokin aamumiitti opiskeluryhmän kanssa. Tyttö oli yhtä tunnollinen kuin isosiskonsa. Ulko-ovi paukahti. Heipat jäivät sanomatta, kuten perheen naisilta aina ennenkin. Muutetaan takaisin keskustaan. Siitä Asko oli kuullut ennenkin. Keskustalla tarkoitettiin tässä yhteydessä Helsingin kantakaupunkia. Joku kiva kolmio, hyvästä taloyhtiöstä. Aivan. Muutto kyllä tulisi, mutta tuskin Töölöön. Asko oli sinnitellyt pitkään pankin, luottoyhtiön ja itsensä kanssa. Iso talo Päiväkummussa, pihassa kaksi mersua ja uusi poreallas. Suora sähkölämmitys. Niin paljon muuttujia, jotka vaikuttivat yhtälön lopputulokseen. Nyt vastaus oli selvillä ja luku oli negatiivinen. Asko oli liian väsynyt, liian vittuuntunut ja typeryyden ympäröimä, että olisi enää jaksanut välittää. Hän oli sopinut pankin kanssa, että talo laitetaan myyntiin. Janiken lakkiaiset olisivat viikonloppuna. Pienimuotoiset vaan. Tyttö ei ollut, epäilemättä äitinsä kiusaksi, halunnut paikalle kuin perheen ja muutaman kaverinsa. Ne olisivat tämän talon viimeiset juhlat. Varpuset jatkoivat tappeluaan naapurin lintuparatiisissa ja Askon kahvi oli lopussa. Aika lähteä sivistämään tulevaisuuden toivoja.
Janike istui kirjastossa ja luki pääsykoevaatimukset uudestaan. Lennot maksaisivat törkeän paljon. Faijalta ei huvittaisi pyytää, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Hän halusi pois täältä maksoi mitä maksoi ja Santa Monican yliopisto tarjosi hyvät mahdollisuudet siihen. Äitihän ei tulisi hyväksymään vihervassari opintoja, mutta isällä tuskin oli mitään yliopistokoulutusta vastaan oli aihe mikä tahansa. Mutta koska suunnitelmassa oli liikaa riskejä, hän oli jo täyttänyt yhteishaun kaavakkeen kaikkiin Suomen ammattikorkeakouluihin, jotka järjestivät ympäristön, kestävän kehityksen tai vihreän energiatalouden opintoja yli kahdensadan kilometrin päästä Vantaalta. 200 km oli matka jota äiti ei suostuisi istumaan autossa, jos voisi lentää. Toisaalta moisen matkan päästä pääkaupunkiseudusta oli äidille myös aivan liikaa allergian aiheuttajia ja mielipahaa, ettei häntä tarvitsisi kampukselle odottaa.
Jenniferin keissi oli tästä mahtava esimerkki. Äiti kehui kaikille esikoisensa olevan Turun yliopistossa opiskelemassa kauppatieteitä. Todellisuudessa hän oli toista vuotta Mustialassa lukemassa agrologiksi ja rakasti jokaista koulun navettaan syntyvää vasikkaa enemmän kuin sitä edellistä söpöläistä. Sisko oli muuttunut. Herännyt jotenkin henkiin kun kodin vähähappinen ja Channel vitosen myrkyttämä ilmapiiri oli hävinnyt tämän ympäriltä. Jenillä oli poikakaveri. Aivan sikakiva Jere, joka opiskeli samassa koulussa vuotta Jeniä edellä. Janike odotti omaa vapauttaan kuumeisesti. Pois Vantaalta, pois äidin arvostelevan katseen alta. Pois ankeiden kaksinaismoraalisten vanhempien läheltä. Se päivä kun ei tarvitsisi enää kuunnella piilorasistista valitusta, syödä rucolaa oliiviöljyllä, katsoa kun sinun jokaista suupalaa vahditaan. “Minuutti suussa mutta vuosia lanteilla, naisen pitää olla tarkkana mitä suuhunsa pistää” Tämän sisarukset olivat kuulleet ensi kerran jo ennen koulun alkua.
Oli ollut yksi kesä, milloin he olivat syöneet mitä huvitti. Isä oli vienyt heidät lomareissun ajaksi neljäksi viikoksi maalle mummolaan. Äidin mielestä sotkuun taipuvaisten lasten mukaan ottaminen Sisiliaan olisi ollut hankalaa ja kallistakin. Raha olikin ollut ainut syy, miksi ilmainen maalaismajoitus oli ollut vaihtoehto. Se oli ollut mahtavaa aikaa. Varastettiin serkkujen kanssa naapurista mansikoita ja kun jäätiin kiinni pojat ottivat syyt niskoilleen. Kiipeiltiin puissa, syötiin ruisleipää voilla ja edamjuustolla ja tehtiin iltaisin kaakaota punaiseen maitoon. Syötiin viinimarjat pensaista ja saatiin vitoset karkkirahaa joka lauantai. He olivat molemmat lihoneet kaksi kiloa. Tai kasvaneet 5 senttiä. Joka tapauksessa äiti oli ollut raivoissaan. Hän oli huutanut mummolle ja Ansa tädille, että he olivat tyttärien kaipuussa lihottaneet pilalle hänen lapsensa. Millaista kateutta, kun itsellä oli vaan poikia. Janike oli pitkään sen jälkeen toivonut olevansa poika. Kuvitteli siinä kuuden vuoden iässä, että kaikki pojat saivat pitää karkkipäiviä ja juoda kaakaota. Meni vuosia ennen kuin hän ymmärsi, ettei se ole sukupuolisidonnaista. Äiti vaan oli ulkonäöstään ja imagostaan hysteerisesti huolehtiva natsi, joka myrkytti heidätkin panikoimaan ruuasta, painosta ja siitä miltä todellisen naisen tuli näyttää.
Monta vuotta ja kouluterkkaria myöhemmin he molemmat selvisivät ilman syömishäiriötä. Jos ei laskettu kalorinlaskenta appeja ja ikuista kieltäytymistä sokerista. Olisi ollut kiva jäädä siihen kesään kauan sitten. Aina lämmintä, ei kenkiä, ei huolia ja hiukset auki.
Janike ravisti itsensä irti haaveilusta ja teki pääsykokeeseen liittyvät hommat loppuun. Muutama viikko vielä, sitten tää 18 vuoden ja 7 kuukauden kakku on loppuun lusittu.
Askon aamupäivä noudatti tuttua kaavaa. Paperitöitä, sijaisten metsästystä, muutama haastattelu ja osallistuminen oppilaanohjauksen työryhmään. Siellä oli käyty läpi tavallinen lista syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, mainittu muutama häiriökäyttäytyjä ja mouhottu suu vaahdossa vapettajien suuresta määrästä ja löytyneistä energiajuomista. Kun hän oli koulussa täältä kolmesataa klikkiä pohjoiseen, oli puolet koulusta polttanut tupakkaa kolme metriä koulun rajalta. Sai siitä koulun alueelta poistumisesta muikkarin, mutta ketään kiinnostanut paskan vertaa se tupakanpoltto. Ikäraja oli 16 ja ysiluokkalaiset tekivät bisnestä tupakan trokaamisella lähikaupasta nuoremmille oppilaille. Oppilaskunta möi kahvia koulun omasta kioskista ja opettajatkin sitä sieltä hakivat, varmaan silloinkin mikä tahansa kahvi oli parempaa kuin opettajanhuoneessa, pinttyneessä pannussa, neljä tuntia seissyt kura. Suodatinkahvissahan on siis vielä tänäkin päivänä ihan helvetin paljon enemmän kofeiinia kuin energiajuomissa, mutta kieltämisen kiimassa sitä ei nykyaikana oikein sisäistetty. Hänellä oli nyt monikulttuurinen työpaikka ihan kehä kolmosen tuntumassa. Monikulttuurinen moneltakin osin, koska osa oppilaista ei puhunut mitään kieltä mitä hän osasi ja olipa joukossa muutama opettajakin, jonka kanssa kielimuuria kiipeiltiin harva se päivä.
Työryhmä sivusi lopuksi aihetta joulujuhlista. Ensinnäkin sanaa joulu ei tietenkään voisi mainita, koska joulu on kristittyjen pyhäpäivä, joten muut uskonyhteisöt ja uskonnottomat pahoittavat mielensä. Naiset väänsivät kuvainnollisesti kättä juhlan nimestä, kunnes saatiin laiha sopu otsikolla syyslukukauden päättäjäiset. Ohjelmassa olisi runoja, tanssinäytelmä ja koulun kuoron yhteislaulu talven odotuksesta. Kauas oli jääneet enkelitaivaat ja pienet paperiset pussit, jonka kyljessä oli jouluenkeli, sisällä piparia, omena ja marianne karkkeja.
Suolattoman ja maustamattoman kouluruuan jälkeen Asko kuunteli pokerinaamalla kolmen eri opettajan huomioita huonontuneesta sisäilmasta, pakokaasun hajusta pihalla ja ilmoituksen että jäädään joko opintovapaalle tai äitiyslomalle. Lisää sijaisia, lisää palkanmaksua ihmisille jotka eivät ole töissä ja lisää velkaa kaupungille. Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Laittaessaan hakuun uusia työntekijöitä, hänen silmänsä osui hakuun tulleeseen virkaan lukion rehtorina lähellä hänen syntymäkuntaansa. Lukiolaiset olisivat helpompia. Maalla ne voisivat olla jopa täyspäisiä. Mutta miten täältä nyt mihinkään muuttaisi?
Vähän vaille viisi viimeinen perheenjäsen astui eteiseen Vantaa pimenevästä ja harmaasta säästä. Iida oli laittanut ruuan valmiiksi ja tasan kello viisi perhe istuisi syömään. Vihersalaattia, extra virgin oliiviöljyä, hapanjuurileipää, kaprista ja ohueksi suikaloitua kananrintafilettä. Kevyt illallinen ennen treeniä. Iidan oli pitänyt saada kotikuntosali, koska yleiset kuntosalit olivat hygieeniseltä tasoltaan ala-arvoisia, eikä hikisten miesten ähkimisen katsominen sopinut naisen elämään. Talon rouvan ilta menikin pitkälti aerobisen treenin jälkeiseen lihaskunto treeniin, venyttelyyn ja suihkun jälkeen olikin aika aloittaa kauneudenhoitorutiinit, joihin vierähtikin yli tunti. Asko oli jo vuosia sitten siirtänyt tavaransa toiseen makuuhuoneeseen. Iida valitti kuorsaamisesta, hampaiden narskuttelusta, sängyn liikahtelusta jos mies kääntyi ja kun lopulta ei ollut mitään toivoakaan saada aviovuoteessa mitään avioliittoon liittyvää, oli hän viikannut tavaransa joen puoleiseen makkariin ja hommannut sinne oman television. Joku olisi voinut kysyä miksi Asko ei nähnyt vaivaa selvittää avioliitonsa solmukohtia tai pyytää edes selitystä miten tähän on ajauduttu. Kysyjälle hän olisi varmaan vastannut, ettei hänkään nähnyt vaimoaan enää siinä valossa, eikä kyllä itseäänkään. Hänelle oli riittänyt jonkinlainen oma rauha ja aika irti kaikista talon naisista. Kesällä kaksi viikkoa Inarissa ja talvella viikko Rukalla. Hän ei ollut tarvinnut muuta.
-Ja käykää pöytään, miten Janiken päivä on mennyt? Meidän pitäisi huomenna viimeistään nyt päättää mitä sieltä fazerilta tilataan perjantaiksi. Jotain kivoja salaatteja ja juustokakku vaikka.
-Me suunniteltiin likkojen kanssa tää jo. Me haetaan cittarista useampaa eri sushia ja patonkeja ja tuorejuustoa. Joku kakku siitä tiskiltä.
-Cittarista? niissä prosessoiduissa juustoissa on pelkkää rasvaa ja valmiskakku? oikeesti, kyllähän mä tiedän ettei tänne tule oikeita vieraita, mutta onhan tommoinen tusina sushi nyt aivan tyylitöntä.
-Tyylitöntä tai ei, se on sitä mitä mun oikeat vieraat tulevat saamaan. Laitatko faija mulle vähän rahaa niin haen ne itse sitten huomenna. Ettei äidin tarvitse pahoittaa mieltään rahvaanomaisesta shoppailusta.
-Laitan ja tuo samalla vaikka Fresitaa alkosta. Pitäähän lakkia nyt jotenkin kilistää.
-Lisää sokeria ja lisäaineita. Hankisitte edes kunnon shampanjaa. Noiden nuorien muutenkaan tarvitsisi tuon alkoholin kanssa leikkiä.
-Tyttö on täysi-ikäinen, hän juo jos haluaa, pidit siitä tai et. Ja jos Janike haluaa järjestää omat juhlansa itse ja näillä eväillä niin näin tehdään. En ymmärrä mitä siitä pitää keskustella?
-Ei tarvitse keskustella. No ei tietenkään tarvitse. Sinä varmaan tarjoat sitten illalla linnanjuhlien lomassa tytöille turvottavat saunakaljat ja makkaraa. Siinä sitä esimerkkiä. Tässä menee ruokahalu. Kiitos teille molemmille, parhaani minä tässä yritän ja tässä on palkka.
Asko odotti, että Iida paukautti saunaosaston oven kiinni ja lähti hikoilemaan kiukkunsa pois salille. Sitten hän kippasi loput kanat ja salaatit lautaselleen ja lisäsi päälle jääkaapista hieman suolakurkkujen takana piilossa ollutta salaatinkastiketta. Janike istui jo lautasineen olohuoneessa ja avasi telkkarin.
-Uutiset vai vuosisadan alun naisdekkareita?
-Dekkaria kiitos, uutisissa mitään hyvää kuule kuitenkaan.
-Sitä siis.
Puhelin soi juuri kun he olivat laskeneet lautasensa sohvapöydälle. Janike otti ne ja lähti hävittämään todisteita vulgääristä illallisesta ja Asko vastasi puhelimeen vilkaistuaan nimeä ruudulla. Syvä huokaus
-No hei.
-No äiti täällä, onko teillä pakkasta?
-Eipä ole pahemmin , yöllä saattaa vähän jäätää.
-Varovasti pitää ajaa, jos on mustaa jäätä.
-Täällä on niin paljon suolaa, ettei paljon ehdi jäätymään.
-Mitä teille muuta, miten tytöt?
-Hyvinhän täällä, tytöt voi hyvin ja Janikella on ne lakkiaiset nyt itsenäisyyspäivänä.
-Talevella? lakkiaiset, miks että oo aikaisemmin ilimottanneet. Eihän täältä nyt tällä varotusajalla kukkaa ehi sinne. Hyvän tähen miten tämä nyt tällee män?
-Äiti, kun Janike ei tahtonut isoja juhlia kun on talvi ja joulukin kohta. Kyllähän sinä tiedät.
-Mutta eikö hänen vasta keväällä pitänyt kirjottoo?
-Luki nopeammin, eihän se muuten.
-Mut ol miulla asiaakin. Kun ei nyt sinne juhliinka täältä kukkaa piäse, niin tänä jouluna meinasin, että saisitta kaikki tulla pyhiksi kottiin. Koko sakki.
-Äiti en minä usko että se…
-Elä yhtään äitittele siinä. Minä en oo vuoskausiin teiltä mittään pyytänyt tai mistään valittannu. Nyt ilimotan. Kaikki pennut perheineen tulloot kottiin pyhiksi. Ei pullikointia. Onko selevä?
-Selvä on, haluatko sinä jutella tuon viikonlopun sankarin kanssa?
Janike pyöritti kiivaasti päätään, mutta otti puhelimen isältään ja loihti naamalleen hymyn tapaisen pyörähtelevien silmien rinnalle.
-Hei mummo.
-No hei rimpressa, ja onneksi olkoon nyt etukätteen sen valakolakin johdosta. Se on hieno homma ja kovan oot urakan koulutyössä tehnyt. Ole ylipiä, miekii olen.
Janike nielaisi kun kuuli pitkästä aikaa lapsuutensa lempinimen. Murteen nuotti otti korvaan mutta kuulosti samalla niin tutulta ja turvalliselta.
-No kiitos, ihan pienet juhlat mä järjestän Jenille ja kavereille ja porukoille tietty. Vähän jotain pientä ja katsellaan vaikka sitten keväällä jos juhlistaisi vaikka uutta koulupaikkaa sitten.
-Mikäs siusta nyt tulloo sitten isona?
-No en ole ihan varma vielä mutta ammattikorkeaan varmaan sitten, onhan tässä aikaa miettiä.
-Niihän tässä on, teillä nuorilla ei muuta ookkaa kun aikoo. No mutta piäppä nyt kivat kekkerit ja kerro Jennillekin terveisiä tieltä pohjosesta. Isälles just kerroin, että tulette kaikki jouluksi sitten tänne. Isäs kaikki sisaruksetkii tulloot perheineen.
-Hei siistii, tuleeks sinne varmasti valkea joulu?
-Kuuskytä jotakin sato uattona vettä, muuten on aina ollut valkia maassa ja kynttilät kuusessa.
-Aivan mahtavaa, hei mä annan takaisin isälle ja meen soittaa Jenille tosta joulusta. Hei hei Mummo.
-Hei hei Rimpressa.
Janike ojensi puhelimen takaisin isänsä hölmistyneestä ilmeestä huolimatta ja lähti naama loistaen etsimään puhelintaan.
-Asko kuuluuko, ookkonä siellä?
-Joo hyvin kuuluu.
-Niin ei miulla nyt muuta, ollut kun siitä joulusta. Tulette sitten kaikki. Iidakin on kaikesta huolimatta kututtu. Ja kerrohan terveisiä kaikille ja onnee nyt isällekiin valokolakista, aina se vaan syäntä lämmittää kun kuulee että nämä mummon pienet kasvaat etiinpäin.
-No kiitos kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää nyt sinnekin.
-Hei hei ja nähää jouluna, ilimotat sitten minä päivänä tuutta niin tiiettään laittoo paikat kohilleen ja eväät pöytään.
-Ilmoitanhan minä, hei hei nyt sitten.
Epäuskoisena hän sulki puhelimen. Janike oli ollut onnellisemman näköinen kuin aikoihin kuultuaan, että jouluna mentäisiin maalle. Hän ei ollut nähnyt tyttönsä hymyilevän noin, milloin? Iidahan saisi tästä kaikesta hermoromahduksen.Mutta toisaalta, kun hän pudottaisi pommin heidän taloudentilastaan, romahdus olisi planeetantappaja kokoluokkaa. Asko oli miettinyt sitä paljon. Uhkaisiko Iida erolla heti vai vasta päiviä mietittyään. Kaikkeen syyttelyyn hän oli jo valmistautunut. Hänellä oli mustaa valkoisella miten tähän tilanteeseen oli tultu ja ettei mitään ollut enää tehtävissä. Nyt piti pelastaa se mitä vielä pystyi, ennen kuin tultaisiin tilanteeseen ettei mitään voinut enää pelastaa. Tytöt olisivat kohta pois jaloista, omillaan. Hän pärjäisi hyvin jossain reunakuntien lähiössä, mutta Iida ei tulisi siihen suostumaan. Totta puhuen hän haluaisi pois koko läänistä. Pois kehäteiltä, ruuhkista ja kuuntelemasta mikä raide rakennetaan ja minne. Olisi mahtavaa kun yöllä olisi kokonaan pimeää. Ei katuvaloja, ei nousevia ja laskevia lentokoneita tai naapuria kolme metriä tontin rajasta. Jos hän itse sanoisi että haluaa erota? hakisi sitä virkaa pohjoisesta ja muuttaisi muualle. Hommaisi kalastusluvan ja istuisi koko kesän uistelemassa ja lakkaisi kuuntelemasta akkain kitinää kotona ja töissä. Olisiko hänestä miestä siihen?
Muutamaa seinää kauempana Janike soitti siskolleen. Ensi piti heittää snäppi että onko sisko talikon varressa vai kämpillä ja sitten vaan luuria kehiin.
-Moi, et ikinä arvaa.
-Mitä mä en arvaa? äiti on tullut järkiinsä? sanonut jotain kivaa?
-No oikeesti hei, ei todellakaan! mummo soitti, hän käytännössä käski faijan ja meidät kaikki sinne jouluksi. Valkea joulu, oikeaa ruokaa, vähän siistiä vai mitä?
-Ja faija suostui? Tietääkö mutsi, no ei tasan tietenkään. Kellohan on kuusi joten siellä jumpataan persettä.
-Joo tuskin tietää, sen kuulee kuolleetkin kun faija ton sille kertoo. Se näytti vaan niin hämmentyneeltä kun juttelin mummon kanssa. Siis oikeesti se katto mua pää kallellaan, ihan kun olisi ihmetellyt että haluunks mä sinne muka oikeesti. Se näytti ihan reppanalta.
-Tiedätkö mä luulen että faija alkaa tulla valmiiksi.
-Mihin valmiiksi?
-No se on vaan semmoinen sanonta näillä leveysasteilla kun joku asia tai ihminen alkaa tarpeeksi vituttaa, niin paikalliset totee, että tuli valmiiksi suhde tai tuli valmiiksi nyt tämän asian jauhaminen. Loppu finito.
-Okei. Siis meinaatko että faijalle alkaa riittää toi salaattijargoni ja alkaa olla aika pakkaa haarukat eri laatikoihin?
-No kokolailla joo. Kun olin syyslomalla kotona, kuulin kun faija puhui vissiin pankin kanssa. Selvitti jotain lyhennysvapaita ja kyseli millä päivämäärillä alkuvuodesta päästään toimimaan. Mä luulen että niillä menee lakanat jakoon heti kun sä muutat pois.
-No tää päivähän vaan paranee. Mut hei, mun pitää mennä, menen ulos vielä tänään. Mut hei, sinä ja minä, sun auto ja vika viikonloppu ennen joulua. Silloin me lähdetään ajaa mummolaan. Ok?
-Todella ok. Mä en ainakaan istu sen kotkan kanssa samassa autossa sekuntiakaan.
-Kuten en myös, palataan , laita koodia.
-Mä laitan.
Janike katseli hetken naapurin jouluvaloja pensasaidassa ja teki uutta suunnitelmaa. Santa Monica sai jäädä. Jos tilanne oli tuo, hän ei pyytäisi isältään senttiäkään. Yhteishaku, kunnon preppaus pääsykokeisiin ja mitä tahansa työtä vuoden alusta, mielellään majoitusmahdollisuudella. Innoissaan hän avasi koneensa ja alkoi kartottaa työmahdollisuuksia nollakokemuksella niin kaukaa kuin mahdollista.