Ainainen on äidin huoli, vaiva naisella kaikkinen
Maanantai valkeni kirkkaana ja kylmänä. Ansan yö oli ollut huono. Vähäuninen ja ankea. Jokainen luu kropassa huusi hoosiannaan ja kahdesta yöllisestä vessareissusta huolimatta kusetti kuin palokunnan hevosta. Esko oli herännyt viiden jälkeen ja lähtenyt työmaalleen. Pitäisi nousta ja potkia pojat ylös. Äitikin on taas niin pahana, ettei tiedä miten tuota lähtisi lähestymään. Onkohan siltä nyt oikeasti menossa tolkku ja vintiltä valot? Joka niveltä särki kun Ansa kiskoi kotimekon päälleen ja otti kaiteesta tukea laskeutuessaan alakertaan. Helvetti hänestä oli tulossa vanha. Linkkaava lihova ämmä, joka ei osannut muuta kuin uikuttaa elämänsä kurjuutta. Tekemätön, haluton ja riittämätön vanha akka. Kahvi oli jo tippunut ja mummo hääräsi keittiössä ilmeisen tehokkaasti. Ihan kuin hän olisi herännyt tunteja sitten ja kyörännyt koko tuvan kuntoon kuin silloin kun Ansa oli ollut teini. Hän otti kahvia ja sekin haisi jotenkin oudolta. Maku sentään oli normaali. Puuro oli kattilassa ja jäiset marjat pöydässä. Mitään sanomatta Ansa istui alas puurolautasensa kanssa. Samaan aikaan mummo tepsutti poikien suuntaan ja alkoi kailottaa kovaan ääneen että nyt ylös ja syömään. Ansa muisti hyvin mitä tapahtuu jos pojat eivät olisi viidessä minuutissa pöydässä. Mummo tuli takaisin tupaan, katsoi kellosta ajan, kattoi kolme lautasta ja nosti puurokattilan pöytään. Sitten leipäkorin, voin, juuston ja jahtimakkaran. Kaksi minuuttia. Kaadettiin talon molemmille naisille lisää kahvia ja nostettiin pöytään maito ja poikien kahvimukit.
– Se olis minuutti jäljellä, haluatko kokeilla vai hoidanko minä
-Anna mennä, otan mallia ja oottelen minkä sortin takkaummat tästä lohkeaa
-Asia selvä, mutta muista, pullikointia ei katota. Yhtään. Onko selevä
-Selevä on
Mummo otti kaksi kantitonta kattilan kantta ja hävisi tuvasta käytännössä ääneti. Hetken päästä saatanallinen paukutus kirvoitti Emilin huutamaan kirjavan sikermän kirosanoja ja mummon vastaavan, että siivoaa suunsa ja pukee päälle. Kaksi vanhinta olivat varmaan ehtineet nousta peiton alta ennen väijytystä. Ansa muisti omasta lapsuudestaan, että äidillä oli tapana liikkua uskomattoman hiljaa. Hän ei koskaan pyytänyt kahdesti. Kerran riitti ja seuraavilla sanottiin niin että tuntuu. Hän oli oppinut nopeasti olemaan tarvitsematta toista kertaa. Velipojat olivat myös oppineet nopeasti. Helpoimmalla olivat varmaan päässeet Anna ja Aada. Ansa oli päässyt jo ripille kun tytöt syntyivät. Toisaalta tytöt olivat aina olleet jotenkin mukautuvia sääntöihin. Saivat vissiin tukea toisistaan. Ansalla oli tavallaan vain veljiä, eikä heistä ollut saanut tukea kuin koulupihan tukkanuottasilla.
Pojat selvisivät pöytään yksi kerrallaan. Söivät hiljakseen ja lähtivät samalla kyydillä kouluun. Aatu ajoi. Ansa laskelmoi, ettei Eetu pääse rattiin ihan hetkeen. Aatua painoi vastuu nuoremmistaan ja sen tunteen hän tiesi.
-Mitenkä se sinua nukutti? Adalmiina aloitti.
-Huonosti, valvottaa ja vituttaa. Särkee ja kusettaa.
-Ja kuuma?
Ansa katsoi hetken äitiään yli puurolautasen. Siirteli sitten pientä liian kovaa ja täysin siementen peittämään mansikkaa ympäri tyhjää lautasta ja totesi
-Kuuma on ja sitten kylmä.
-Tännään varraat ajan tohtorille, tiiät ihan tarkalleen ettei tuo mäne toivomalla ohi. Nyt on aineet, ennen ei ollut.
-Mutta onko siitä mittään apua, loppuu kai tämä nyt ittellään?
-Luekkonä nä mittään lehistä? Voit vuottoo, että luoja hoitaa homman kuntoon muutamassa vuuessa tai tohtor parissa viikossa. En niin tyhmee sinusta kasvattannu, että tuommoista tarttis valita. Puhelin kätteen niin loppuu tuo voivotus.
Aamupala siivottiin pois ja Adalmiina hävisi hetkeksi taholleen. Meni varmaan pitkäkseen kun talo oli taas päiväkausiin ensimmäistä kertaa hiljainen. Ansa varasi netistä ajan yksityiselle lääkäriasemalle ja saikin sen samalle päivälle. Iltapäivään olisi vielä aikaa ja nyt piti hetki tehdä töitä ja laittaa sitten puolinen tulille, että Esko saa ruokaa kun käy kotona. Ansa istui toimistoon ja alkoi naputtaa paikallisen parturikampaamon kirjanpitoa. Vuosi lähestyi loppuaan ja pienet yritykset hänen listoillaan lähettivät kuittejaan ja loputtomia kysymyksiä. Vastailtuaan sähköposteihin Ansa kuuli keittiöstä kolinaa ja perunoiden tippuvan altaaseen. Samoin käy naisten ajatukset. Maanantai ja lihaperunalaatikkoa. Ansa sulki koneen ja lähti avuksi perunankuorintaan.
-Meinasin käskeä koko sakin tänne jouluksi. En pyytää vaan ilimottaa, että tänä vuonna Herramme syntymäjuhlan kunniaksi lasketaan lapset ja lapsenlapset.
-Herran mun vereni, minne tänne kaikki mahtuu?
-Ja vieläkään ei tartte Herran nimeä turhaan hokea. Ennää en riipase tiskirätillä, mutta mieli tekisi.
-Äiti mihin tänne mahtuu? Annalla on viisi pientä ja Askon tytötkin tarvitsee jo omat kammarit ja…
-Yläkerran huoneet laitetaan kuntoon ja pennut laitetaan siskonpeteille niinkuin aina ennenkin. Siinä on kyse muutamasta päevästä ei loppuelämästä. Eikä tänne tulla sängyssä makkoomaan vaan seurustelemaan.
-Yläkerran kammarit? kaikkiko, siellä on kakluunia rikki ja vesvahinko pinkinkammarin katossa. Millä helevetin opilla ne muutamassa viikossa kuntoutuu.
-Tässä talossa on joutilaita kolimijalokoja neljä kappaletta. Ne saavat jatkossa ruokaa ja mennä maate kun ovat osansa tehneet. Pillunkin vois laittaa kortille, mutta jos en väärin veikkoo, niin eipä tuo maha olla kyytiä ihan äsken saannu.
-Herkiitkös kyttäämästä miun persiin toimintoja. Ei kuulu ne assiit siulle kissanpaskan vertaa.
-Itse asiassa kohtuu hyvinkin aikanaan kuulu ja kah siitäpä tiiännii, ettei ole nakki piilohon päässy.
-Jo se nyt on perkele, mikä hitto sinnuun on menny. Huuat mukuloille, ripität Eskon kun pikkupojan ja nyt päivität miun tavaran käyttökuntoa ihan tohtoreita myöten.
-No kun ette itte saa aikaseksi, niin jonkun pittää. Kuori ja piliko nyt ne sipulit. Kohta on uuni valamis. Ja lakkaa valittamasta.
Ansa tiesi ettei väittely johtanut mihinkään rakentavaan ratkaisuun joten hän pilkkoi sipulit heitti ne pannulle ja hetken päästä Adalmiina kippasi perään kilon verran possunsuikaleita ja alkoi latoa ensimmäistä kerrosta perunaviipaleita vuokaan. Kun uuninluukku suljettiin, Adalmiina otti kupit tiskikoneesta, nosti pullavasun pöytään ja kaatoi kahvit.
-Minä en vasiten ole hankala, mutta nyt pitää tulla teidän elämään ilo takasin. Nauru. Milloinka olet viimeksi nauraa rehotanut niin että istua pittää tai on lirit housussa?
Ansa mietti hiljaa. Elämässä mikään ei tuntunut oikein miltään enää. Pojat ajautuivat hissukseen omilleen kuin hiipien, eikä hänestä ollut heillekään enää mitään hyötyä. Eskolla oli koneensa ja urakointi ja miljoona muuta liesua. Vastuuta mies oli haalinut ympäri pitäjää ja se piti kyllä tehokkaasti miehen pois kotoota. Ehkä mikä tahansa voitti kotiolot, kun eihän täällä ollut kuin puhelintaan räplääviä pentuja ja vanha lihava vaimo.
-En minä muista. Tässä mittään naurun aihetta ole ollutkaan. Täällä kukkaan ennää mittään puhu vaikka oisivat kotonakkiin. Kaikki jossain menossa.
-Miks et ite ole. Kuka sinnuu täällä käskee portinpieltä vartioimaan? Mene johonkin. Kurssille vaikka, keramiikkaan tai mitä näitä nyt on, näkisit vähän ihmisiä.
-Minnuun mikkää purkin veistäminen kiinnosta ja kettään halua nähä.
-Nyt loppuu tuo valitus, ukkos ajo just pihhaan. Lautaset pöytään ja syömään.
Esko tuoksui metsältä ja dieseliltä ja toi tullessaan eteisellisen pakkasen tuoksua. Mies oli hyvällä tuulella eilisestä huolimatta ja söi hyvällä halulla lautasensa tyhjäksi, otti lisää ja vei lautasensa suoraan koneeseen. Kahvikuppinsa aikana hän selasi vähän päivän lehteä ja mutusteli kuuluisia korvapuusteja.
-Onko se Esko paha se pinkin kammarin katto?
-Eihän se ole kun siinä panelissa, vesikatto ja muut sisuskalut sieltä on korjattu.
-Kuis se vihreän kammarin kakluuni?
-Palokivet vähän irti kun pääsi niin pahasti silloin jäätymään. Nuohooja sanoi että hormi on kunnossa kyllä.
-Mites se kiikku?
-Minä vähän mietin että pojat saavat loppuviikosta laittaa sen kuntoon, nehän sen keskenkin jätti.
-Yläkerran kammarit pittää saa jouluksi kohilleen.
-Äiti elä viiti, hirviä homma turhan takia. Ei sieltä etelästä kukkaa tänne jouva.
-Äitiännä uskotte sano isävainaas yks joulu, vieläkö muistat? Minä sanoin jo kerran että näin tehhään, toiste en sano.
-Noniin, sitä tekköö pojille hyvvää opetella vähän panelointi ja tulikiven muurausta. Saavat samalla kattoo ikkunoiden tiivistykset ja mennä nuohoojan kaveriksi kattomaan.
-Ei mene pojat katolle!
-Ei ne sitä hormia nurmella maatenkaan ymmärrä. Isoja väittävät olevansa, niin aletaan sitten tekemään aikuisten miesten töitä. Vai siitäkö lähdetään että kerrostalovävyksi talouskoulun käyneelle naitetaan?
-Koulut kärsii jos alkavat kovin täällä piikomaan.
-Hyvinhän tuo tuntuu poijilta multitaskaaminen onnistua, autot, pelit, harrastukset, naistennauratus ja baarissa istuminen. Siinä maha koulu kärsiä nytkään.
-Äiti elä nyt puutu tähän.
-Mutta minä puutun. Tämä auton kanssa pelleily oli viimonen pisara. Sinä halusit että keskittyvät kouluun ja näin tehtiin. Joka kolli vuan vetelehtii. Niissä ole jämäkkyyttä kun aamulla mulukussa.
-Vuan niinhän se pittää tuon ikäsellä ollahii.
-Äiti nyt perkele herkii jo hyvän tähen!
-Tulen viien jälestä, sanotte pojille että mulla on asiaa. Mihinkään ei lähetä ja luvut on siihen mennessä luettu.
-Tarviitko kirkolta jottain, menen kohta kylälle?
-Mittee nää kirkolta?
-Mittee ja mittee, mitä minun menemiset nyt kaikkia kiinnostaa. Asioille menen, tuonko jottain vai oletko iliman?
-Eiköhän tuo oo jo iliman ollut ihan riittävästi.
-Äiti, nyt Herran tähden hiljaa!
Esko taittoi lähden, nieleskeli suupielissä kipristelevää röhönaurua, veti haalarit päälleen ja hattua heilauttaen hävisi ovesta. Adalmiina kurotteli tiskirättiä hanan päältä ja naisten mekastus kuului vielä portaillakin. Kaiteesta pitäen Esko päästi naurunsa irti pihamaalle ja hyppäsi kärpän ketterästi Hiluxiinsa. On se luojan lykky ettei hän saanut tyttäriä.
Ansa ajoi raivoansa tyynnytellen kylälle. Tavallaan tuntui hyvältä päästää kiukku pihalle. Olla sitten vaikka vihainen kuin toimeton, tekemätön haihattelija. Valittaja. Lääkärikeskuksen aula oli jo iltapäivällä hiljainen. Ansa istui alas ja alkoi miettimään mitä ihmettä hän muka selittäisi vaivoistaan. Sanoo kuitenkin , että kyllä ne siitä ajan oloon tasoittuu. Nämä asiat vaan kuuluu naisen elämään. Elettäväksi, ei valitettavaksi. Nimensä kuultuaan hän meni sisään ja muutaman minuutin jälkeen puhkesi itkuun. Valitti hiljaa nyökkäävälle lääkärille kaiken mahdollisen viimeiseltä vuodelta ja siitäkään puolet ei liittynyt mitenkään hänen terveyteen. Sisätutkimus, paljon rauhallista puhetta ja sitten erilaisten lääkepakkausten ihmettelyä. Tyhjiin valuneena ja loputtoman väsyneenä Ansa ajoi kaupan ja apteekin kautta kotiin. Huomenna olisi makaronilaatikkoa.
Mummo oli keittänyt illaksi makkarasoppaa. Aatu söi lihaperunalaatikkoa mikron kautta ja kaksi nuorempaa lappoivat soppaa silmät kierossa. Mummo oli näköjään komentanut puhelimet pois. Joka pojan luuri oli rivissä ikkunan edessä työtasolla ja pojat jo puhuivat keskenään koulusta, Niemisen risteyksen ohi ajaneesta mullikyydistä ja tottakai Volvosta.
-Isänne käski olla läksyt tehtynä viideltä kun hää tulee kotio. On kuulemma asiaa.
-Eiköhän se asia nyt jo eilen kuultu, miksi pitää jänkkää.
-Ansa, ei pullikointia.
-Äiti kiitos ja Emil kiitos mielipitteestä, joka on tässä kohtaa tarpeeton. Vänkkää vähän vielä niin tiiät. Minä en nyt ihan oikeesti jaksa kuunnella marmatusta. Sitä niität mitä kylyvät. Mennöö se väärässä viljassakii koko kesä.
-Teillä molemmilla on ensi viikko koeviikko, joten voisi kuvitella, että on muutakin tekemistä kun itkee omaa tyhmyyttään äitille. Mulla on näyttökoe torstaina. Älä järjestä meitä kaikkia nyt uuteen kuseen.
-Ja Aatukin siivoaa suunsa. Astiat koneeseen. Täällä ei teidän jälikiä siivoa ennään kukkaan. Mutta siinä oot, vanihin ja viisain oikiassa, että yksi ryssii niin jokkainen maksaa.
-Kiitos äiti taas kerran. Ja te koleme. Vaatteet vaihtoon ja lukuhommiin.
Adalmiina oli mennyt kammariinsa ja kuului puhuvan puhelimessa. Ansa yritti tehdä työnsä rästejä kiinni ja vastaili taas sähköposteihin. Martat olivat lähettäneet ryhmäviestin himmeleiden teosta ja pyysivät samalla ilmoittautumaan Ikuisen Polokan vanhustentalolle torttutalkoisiin. Ei jaksa, eikä ehdi. Jos äiti oikeasti saa koko sakin jouluksi kotia, saavat martat tulla tänne laatikon tekoon, koska millä helvetin ajalla semmoiselle porukalle laitetaan ruuat. Perkeleen sika piti tilata! Ansa painoi päätään pöytään ja kirosi hiljaa itsekseen mikä siinä on, ettei enää mitään muista. Mistään. Kolemea asiaa menet kaupasta hakemaan niin kaksi jää sinne ja viis väärää kärryssä. Uusi apteekista haettu geeli kärysi käsivarressa ja samalla hän mietti, että olisiko tässä kuitenkin joutanut ennemmin korvaväliä hoitaa kuin sisuskaluja. Taas alkoi itkettää.
Esko tuli kotiin ja tarkasti tiskirätin paikan. Tupa oli siisti ja talossa verraten hiljaista. Hän söi ja käveli sitten lasejaan taskusta kaivaen salonkiin ja huuteli pojat paikalle. Hiljaisia olivat mutta ihmekkö tuo, ei ollut hetkeen tarvinnut, vaikka olisi ehkä pitänyt, näille ääntään korottaa.
-Aatu, mitenkäs koulu?
-Hyvin, näyttö torstaina, mutta joo ihan ok.
-Ois sulle homma.
-Ai.
-Ja työmiehet valimiina.
-Ai.
-Tämä on sitten urakka ja sitä valavon minä, mittään virityksiä ei tehä ja sinä olet vastuussa ihan niinko tulet olemaan omalla työmaallas joskus. Selevä?
-On.
-Mitä on ?
-Selvää on.
-Laitatko ylös vai muistatko?
-Muistan.
-Minä tartten koko sakin tunnit sitten , mitä on tehty ja miten kauan.
-Mitä tästä maksetaan?
-Teillä on melekein 3500 euroo auton vakkuutuksia piikissä, vähimmän jälekeen saman verran velokoo bensasta. Siitä en tiiä mitä ootta äitillenne autosta vielä auki, mutta hienpä velokoo ite omat saatavansa. Eli minä olen nyt saama puolella. Onko tämä selevä?
Emil näytti hermostuvan, mutta tukki suunsa ja alkoi pitää kylkeään käsillään. Eetu vilkuili veljeään ja Aatu katsoi hetken varpaitaan ja totesi
-Selvä on tämäkin.
-No hyvä. Kouluttamattomia tekijöitä joilla kouluttamaton pomo, niin ei se velaka sitten ihan hetkessä lyhene.
-Mikä se mahtaa olla urakka?
-Ensin korjaatte tuon pihakiikun kuntoon. Kesken jätitte helteellä kun oli liian kuuma, nyt ei ole.
-Sitten paneloitte pinkin kammarin katon uudestaan. Huonekalujen siirto ja suojaus lattiaan, vanhat listat talteen ja niiden maalaus. Panelien purku, jatkokäsittely pannuhuoneeseen ja uuden katon teko. Maalaus luonnollisesti. Samalla tarkastatte koko huoneen muut ongelmat jos niitä löytyy ja tutkitte energiatehokkuuven.
-Katto vaihtoon, ok.
-Vihreä kammari katotaan myös, siellä on palokivet irti, joten haette tilille oikiat laastit ja laitatta kiinni.Sitten tillaatte nuohoojan tarkistamaan joka hormin, teiän muurailut ja olette Vesan mukana koko sakki. Tämä selevä?
-Selvä on.
-Sitten katotte yläkerran loput kammarit kuntoon. Selevitätte joka hiirenpaskan kulkeutumisen ja kerrotte mitä pittää laittaa.
-Mikä se on urakan aikataulu?
-Kahen viikon päästä olisi syytä olla valamista. Ootteko pojat kuullu että Joulu tulloo, juosta pittää.
Ja hymyillen hän jätti esikoisensa, tulevan rakennusmestarin, ehkä tulevan uransa hankalimpien työmiesten kanssa pohtimaan urakkansa mahdottomuutta.