Mikko sika ei päässyt Mallorcalle
Maalla maanantai lähti käyntiin sutinalla. Pojat lähtivät kouluun ajallaan ja jättivät jälkeensä huomattavan siistin keittiön. Adalmiina oli ollut hereillä jo kukon pieremästä alkaen ja istui lehtiö kädessä tuvan pöydän äärellä. Ansa istui pöytään yllättävän pirteänä ja suorastaan uhkui virtaa päivän hommiin.
-Siehän olet virkeänä ku varsa kevätlaitumella. Suat kattoo miun kanssain tämän listan näistä joulun syömisistä.
-En herännyt ainuttakkaan kertaa viime yönä. En ees muista milloin ois suannu yhtä soittoo näin kauan nukuttua. Herra varjele, että on heleppo olla.
-Kappas kehveliä, ne tohtor naisen tropit toimiit sittennii.
-Toimiit. Haisoot hirveelle, mutta uskottava se on. Toimii.
-Pittää varmaan hommoo semmoset vastamelukuullokkeet.
-Mittää nää niillä tiet?
-Ihan vaan sillä varroin, että suan ite nukuttua kun alakaa teilläi peitto tuas heilummaan.
-Ja het uamusta alottaa, sovittaanko nyt ihan kerralla, ettet ala poikain kuullen näitä peiton heilumisia selevittämmään. Olivat minkä ikäsiä tahhansa, niin en mie halua, että niien tämmösiä tarttee miettiä.
-Sovitaan pois, mutta uso vaan, elämäs helepottaa kuin ossoot oikiassa paikassa vittuuntua, sissuuntua ja nauroo rehottoo niin että on kuset housuissa.
-Mikä lista se siulla on?
-Evästä koko sakille. Ei riitä tänä jouluna mikkää pikkukinkku. Mittee oot mieltä, meitä on täällä 20. Osa ei syö kinkkua tai ovat niin pieniä, ettei toinna kilotolkulla piätä kohti lihhoo varata, mutta tehhäänkö yks iso vai kaks pienenpee?
-Oishan se isompi helepompi, mutta jos varman piälle halluu pelata niin ottaa pienen varalle. Mitteehän se nirppanokka meinoo syyä?
-Syökööt minusta nähen vaikka pujot pientareelta, mutta en takkuulla ala mittää avokaadoja ehtimmään. Kai se pyssyy tällähii hetkellä hengissä pelekällä pyhällä hengellä, niin syö sitten vaikka laatikoita, miulle on ihan sama.
-Mie laitan koko porukalle sähköpostia tännään. Saavat sinne sitten tilittää mittee kukakkii syö tai on syömättä. Tuovat vaikka ite sitten evväänsä jos tunnustaa, ettei mikkään tiällä ole syömäkeleposta.
-Onko se vaikia hommoo semmonen sähköposti?
-No eipä ole, teenkö minä siulle semmosen? vartin homma, eikä maksa mittään.
-No teeppä jos jouvat, mutta ensin pittää varata se sika, hommaa Eskeliseltä niitä kunnon perunoita, lanttuva ja porkkanoita. Kalat suapi kaupasta lähempänä, mutta varata pittää valamiiks. Tehhäänkö sinappi ite ja lasmestarin sillikkii pittää laittaa?
-Voi hyvän tähen, eikö nyt sinapin saa kaupasta? Ja kuka sitä silliä syö?
-Asko syö ja Antti. Veikkoon että niin syöp Jannekkii. Mutta se sika.
-Minä käy tännää varroomassa sen kinkun, elä huoli.
Ansa lähti töihinsä ja Adalmiina hioi listaansa tuvassa. Talo oli kummallisen hiljainen viikonlopun hulinan jäljiltä. Yläkerta oli nyt todellinen työmaa, vaikka paljon pojat olivat saaneet jo valmiiksi. Lasten huoneesta oli purettu seinää ja siivottu hiirien tuhoja. Esko kävi tänään hakemassa lisää villaa korvaamaan vanhoja painuneita ja hiirten paskomia eristeitä. Pojat olivat ehdottaneet sinne myös uutta lattiaa, koska raja vanhan komeron ja huoneen välillä näkyi turhan silmiinpistävästi. Lattia oli saatu valittua netistä ja paketit tulisivat samalla kyydillä villojen kanssa.
Esko oli lähtenyt tavalliseen tapaansa töihinsä, mutta soitteli töiden lomassa juoksevia asioita. Aikansa naapureita vuorotellen vaivatessaan, hän oli saanut selville, että ainakin Kainulaisilla oli kuulemma syntynyt kissanpentuja syksyllä ja sieltä voisi kysellä onko niitä vielä vailla huushollia. Soitto oli ollut vähintäänkin vaivaannuttava. Siellä kyllä oli useampi pentu vailla kotia, mutta uuteen kotiin niitä ei voinut hakea kun loppuviikosta. Perheen kymmenvuotias oli kuulemma hyvin kartalla eläinsuojelumääräyksistä ja vähän takellellen isänsä oli selittänyt, että pennut eivät ole ilmaisia, niistä tulevat rahat käytetään emäkissan sterilointiin ja kaikkien pitää kirjoittaa sopimus, ettei päästä kissaa ulos ja että se leikataan mahdollisimman pian. Esko oli tietysti kysynyt, että eikö edes kilikellon kanssa kärsisi ulos päästää, mutta vastaus oli ollut jyrkkä ei. No eipä nuo edellisetkään olleet sisältä lähteneet edes asioilleen. Salongin ikkunalaudalla tyynyn päällä olivat molemmat maaneet ja naksutelleet lintulaudan varpusille. Esko varasi kaksi kollia ja lupasi tulla viikonloppuna katteja noutamaan. Vielä muistutettiin että pitää olla kuljetuskoppa ja muut tilpehöörit valmiina. Eikä saanut ostaa kissanruokaa, missä on viljaa. Tiukka oli myyntipuhe, ei voinut muuta sanoa, mutta kun tarjontaa on vähän, niin sieltä otetaan mistä saadaan. Esko kaatoi seuraava kuusen ja mietti mitähän tulee mirreille nimeksi ja kukahan sen päättää. Ojan reunassa nökötti sievä parimetrinen kuusi. Kovin oli tasainen joka syrjältään ja jäisi kohta kaatuvien puiden alle. Hän otti käsisahan ja nousi koneesta. Potki lumet kuusen juurelta ja kaatoi sen varmoin ottein. Vetäessään sitä hangessa kohti hiluxia hän pohti mihin ihmeeseen kuusi tänä vuonna laitetaan jos talossa olisi pyhinä viisi alle kouluikäistä ja kaksi juuri tullutta katin kakaraa. Tuskinpa naiset antaa sitä pihallekkaan koristella.
Ansa oli saanut hommansa kotona malliinsa ja teki lähtöä kauppaan. Samalla reissulla hän kävisi tilaamassa kinkut. Lunta oli tullut taas vähän lisää ja tiet tuntuivat kapenevan entisestään. Paikallisen s-marketin jälkeen hän lipsutteli kaljanteista lumen hennosti peittämää hiekkatietä Makkosen suoramyynti tilalle. Isäntä oli pihalla vastassa, otti tilauksen listaan ja kirjoitti kaksi tarralappua Ansan nimellä. Isossa pakastehuoneessa oli hyllyt täynnä suolattuja sian pakaroita. Jokaisessa luki paino ja päivämäärä. Otsikkona kaikissa oli Mikko Sika.
-Mikko sika. Joka paketissa?
-Niin no meillä joka sian nimi on Mikko. Se tulloo siitä laulusta, vuan valehtelivat siinä veisussa. Ei oo meiltä ykskään Mikko ehtinyt Mallorcalle. Yks ehätti viime kesänä tuohon ulokosaunan portaille, siinä kohtoo sain toisesta takakintusta kiinni, vuan se ol semmanen pien vielä, parikytäkilonen. Mutta pirun noppeita ovat perkeleet siinä iässä. Tiällä se jossain sekkii pirulainen pötköttää.
Ansa ei voinut kuin nauraa. Isäntä läimisi kahteen kinkkuun nimitarrat ja sulki kylmiön oven perässään. Pihalla he juttelivat tuoreimmat uutiset omalta kylältä. Kuka oli pieniin päin ja kenen kakarat olivat ajaneet metsähallituksen puolelle. Ansa kertoi, että äitinsä oli saanut joulusta tänä vuonna kunnon siepit ja komentanut koko katraan kotiin pyhiksi. Kertoi siinä samalla, että Jannekin on tulossa ja pääsisi pitkästä aikaa omalle kylälle joulun viettoon. Ajellessaan takaisin kotiin hän lisäsi muistettavien listalle kuusen ja havuja vähän joka nurkalle. Amarryllikset pitää muistaa ostaa ja hyasintit, että ehtivät jouluksi kukkaan. Ja poikien lahjat ja mitähän hän Eskollekin hommaisi. Haluaisikohan äiti lähteä jouluostoksille. Pitäisi katsoa siihenkin joku päivä ja paikka. Kaikesta muistamisesta huolimatta mieli oli kevyempi kuin pitkään aikaan. Vähän kun olisi henkiin herännyt.
Kotiin tullessa oli talon miehetkin paikalla. Kuusi törötti autotallin viereisessä lumipenkassa ja Esko oli vaihtanut sujuvasti konetta ja auraili pihoja kuntoon. Pojat tekivät läksyjään ja mummo vartosi Emilin läppäriä tuvassa. Kohta alkaisi taas kolina ja paukutus. Ansa purki kauppakasseja jääkaappiin ja ihmetteli miksi ihmeessä Emil oli pyytänyt tuomaan tuoretta inkivääriä ja mausteita mistä hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Ruuanlaitosta ja leipomisesta oli tullut pojalle miltei pakkomielle ja nyt mummonsa yllyttämänä syötiin harva se ilta jotain Emilin askartelemaa. Samalla Esko tuli sisään lumisena ja havuntuoksuisena. Hän heitti haalarit komeron naulaan ja asetteli saappaansa ja sukkansa kuivumaan. Kiskoessaan jalkoihinsa virttyneitä sisävillasukkiaan Esko viittoi päällään Ansalle tulemaan toimistoon. Ansa latoi kanafile paketit jääkaappiin ja lähti miehensä perään.
-Vieläkö sitä on elukkakauppa tuossa kylällä?
-No onhan siellä, miten niin?
-Käy loppuviikosta hakemassa sieltä pentukateille sopiva kuljetuskoppa, varmasti viljatonta katin ruokoo, leluja ja kysy mistä kannattaa varata aika ku haluaa kuohia kaks kollia?
-Mittee nää oot männy tekemmään?
-Ostin Kainulaisen Eeron tytöltä kaks kollipentua, täyttäät perjantaina 14 viikkoo ja haen ne sitten perjantaina tahi lauantaina.
-Kainulaisen Minni on kymmenvuotias, mittee nää sekkoilet?
-Niin on, ja sempä taatta tämä kauppa onnii tavallisen hankala. Ja hei, muista hiekkalaatikko, ja hiekkoo. Näitä ei sua piästee ulos, on oikein sopimuksella kielletty. Se on kuulemma tarkkoo tuo kissanpito ja jos kymmenkesänen lukkoo tämmöstä lakia katinpitämisestä niin minä uskon. Ainakkii vähän aikoo.
-Minkä tuatta nää kaksi kattia laittoit ja tähän aikaan vuuesta. Joulukuuset ja kaikki ja talo tulossa täyteen väkiä. Raapiit Annan muksuilta silimät piästä.
-Ne mittää raavi. Pentukissa, uuvessa paikassa. Se on vähimmän jälekeen koleme viikkoa kun antaat kiinni. Mutta pitääkö niitä kukkia siirrellä muualle?
-No nyt sie alat miettimmää mihin pelakat pittää viikata, kun olet elukat jo hommannu. Ja mulle alat luettelemmaa mitä pittää hommata. Hoia ite kusilaarit ja hiekkas, perkele teiän äijien kanssa.
-Minä ossoo mittää ruokia ostoo. Semmosia nuoria plikkoja siellä kaupassa kuitennii, minä niille ossoo mittää selittee.
-Mie en ossoo, opettele perkele. Niin tiällä joutuu muuttii tekemmään. Vittu siun kanssais
-No minä käyn siellä kylällä
-No etkä käy, siitä mittään tule. Minä hoian. Minä hoian ihan kaiken. TIlloon kinkut ja lähetän posteja koko perkeleen suvulle, kahtelen, kun ne saatanat tappelloot jo nyt. Minä hoian äitille sillit ja sinapinsiemenet ja pojalle perkelleen inkiväärit ja juustokuminat ja nyt sitten kateille kamppeet. Kyllä minä hoian!
-Hitto kun oot eelleen niin nätti kun oikkei hermostut. Tässähän tullee mieleen ihan se souturetki sinne saareen, kun unohin klapisäkin autoon. Vuan kiukkusena tuli äkäseen lämmin ihan iliman rihimankiertämää.
-Herkii nyt sinäkkii, Aatu siitä tuli, siltä reissulta.
-Niinpä tais tulla.
-Piäppä ne käet siellä omalla puolella.
-Taiampa jättää pitämättä.
Halailtuaan vaimonsa punaposkiseksi, Esko jätti tämän puhaltelemaan työhuoneeseen ja lähti yläkertaan poikien avuksi laittamaan lastenhuoneen lattiaa. Adalmiina oli saanut läppärin eteensä ja Emil auttoi häntä avaamaan oman sähköpostinsa. Hetken neuvottuaan mummo naputteli hitaasti mutta varmasti vastauksia jälkikasvulleen ja oli niin keskittynyt, ettei ehtinyt puuttumaan Ansan ja Emilin ruuanlaittoon. Emil teki ruuan ja Ansa valmisteli lasimestarin silliä. Ansa katseli kauhulla poikansa valmisteluja ja vinkkasi välillä miten mikäkin kannattaa kuoria ja laittaa. Hän muistutteli myös, että kunnon kokki katsoo miten kauan mikäkin ruoka kestää kypsyä ja tähtää siihen, että kaikki eri osaset ovat valmiina yhtä aikaa. Pannulla kypsyvästä sipulista, valkosipulista ja inkivääristä tuli tymäkkä tuoksu. Mummo nuuski ilmaa huomaamattaan, mutta ei kiireiltään ehtinyt kommentoimaan. Emil yhdisteli pannulle tomaattikastiketta ja kanaa. Maustoi ja tarkasteli riisin kypsyyttä. Hän leikkasi vaaleaa leipää viipaleiksi ja nosti korin pöytään. Meteli ylhäällä oli tauonnut ja portaissa kolisi alas nälkäisiä työmiehiä.
-Mitä meillä on ruokana?
-Butter chikkeniä ja leipää
-Butter mitä?
-Kanaa, ihan sika hyvää, näytä.
-Mene hittoon siitä edestä tai et saa mitään.
-Eetu älä tunge sinne, se on kohta lautasella.
-Ihan törkee nälkä, katanks mä lautaset?
-Mikkee se on tässä kastikkeessa niin ihmeellistä?
-Äiti, se on nepalilaista vai intiasta, en mä muista. Meillä oli sitä koulussa joskus kun oli kansainvälinen ruokaviikko.
-Ettei menis pakki sekasi.
-No se sun pakki menisi varmaan sekaisin siellä Intiassa, mutta tää nyt on suomessa humaanisti kuollut kana ja ihan oikea kylmäketju, joten pysynee se paska ihan normaalina.
-Eetu, elä viiti isälles tuolla lailla puhua.
-Mummo laitappa kone pois, että mä voin laittaa nämä lautaset.
-Vuota ihan hetki, niin suan tämän valamiiks.
-Eiku nyt se kone pois, puhelimet pois ja istutte alas.
Tuvassa tuli hiljaista. Emil seisoi riisikauha kädessään ja mulkoili pyörivää laumaa. Silmät paloivat nuoren miehen päässä ja paidassa oli raita tomaattikastiketta. Ansa katsoi hetken ja otti sitten komennon.
-Äiti kone pois, työ loput laitatte nyt turvat tukkoon ja pöydän kuntoon. Kun teille laitetaan ruoka puolmittee lautaselle, niin sillon ei vänkätä vuan istutte alas. Onko kädet pesty?
Kolme miestä hävisi tuvasta ja mummokin nousi, laittoi läppäri varovasti sivupenkille ja köpötti pesemään kätensä tiskialtaalle. Hiljaa istuttiin pöytään. Nuoret otti riisiä ja kanaa kauhakaupalla, vanhemmat syöjät hieman maltillisemmin. Mummo nuuhki punaista kastiketta ja Ansa pyöritteli kananpaloja. Esko sekoitti kastikkeen riisiin ja otti pojista mallia tökkäämällä vaalean leipäpalan sekoitukseen.
-Tämähän on hyvinnii syötävää. Mittee tässä on?
-Kanaa ja tomaattia, aika paljon mausteita. Eiks oo hyvää?
-No on.
-Laita sitä mössöä siihen leivälle ja haukkaa.
-Annappa lissää sitä riisiä.
Naiset katselivat pää kallellaan miesten lapioidessa riisiä napaansa kuin sotavangit. Varovasti maistellen hekin aloittivat syödä annostaan. Vaati vähän totuttelua, mutta myönnettävä oli. Tämä oli hyvää.
-Herra siunoo, miehän haistan ihan eri tavalla. Nokkakkii vuotaat kun juottovuonan perse.
-Niin mummo, se on se inkivääri. Ne käyttää sitä maailmalla flunssaan aika paljon.
-Mulla mittään lenssua ole.
-Eipä tartte ollakkaan, se vaan avaa jotenkin noita hengitysteitä.
-Kaikkee hittoo sitä tulloo vastaan, ku vanhaks ellää. Mutta hyvä on soossi. Emilistä tulloo vielä kauhia kokki.
Paljon ei kattiloiden pohjiin jäänyt. Esko pyyhki korin viimeisellä leipäpalalla vielä pannunkin. Emil alkoi puuhaamaan jotain muffinitaikinaa ja Adalmiina siivosi astioita koneeseen. Sitten hän otti läppärin ja jätin nuoren kokin tupaan yksinään. Ei hänkään mitään takapirua tarvinnut kun leipoi, tuskin sitä halusi Emilkään. Hän istui salongissa ja kirjoitteli sähköpostejaan. Kone pimputteli vähän väliä, kun joku perheestä jossain päin suomea vastasi jälleen. Ansankin viesti näkyi muiden joukossa. Tyttö istui muutaman seinän takana omalla koneellaan ja Adalmiina alkoi vähitellen ymmärtää mikä laitteissa kiehtoi. Kaukana, mutta kuitenkin lähellä. Tavallaan saman pöydän ääressä, muttei kuitenkaan. Kyllähän tämä helpompaa oli kuin puhelimella jahtaaminen. Toki hän tykkäsi kuulla äänen. Olla varma, että puhui juuri sen kanssa kenen halusikin. Koneella löysi kaikkea hauskaa. Hän oli jo oppinut suurentamaan tekstin, joten kaiken näki lukea, jopa paremmin kuin lehdestä. Täältä löytyi kaikki kylän juorutkin helposti, kun osasi lukea rivien välistä. Toissa talvena eräs ulkopaikkakuntalainen oli muuttanut tänne ja alkanut pitää kirkonkylän rannassa suoramyyntitoria. Se oli ollut oikein nätti vanha aittavarasto, mihin oli sitten isolla rahalla rakennettu keittiöt ja myyntitilat. Oli ollu kaikenlaista suunnitelmaa, mutta loppupelissä omistaja oli onnistunut riitautumaan lähes kaikkien kanssa olemattomista syistä. Milloin oli pitänyt saada yksinoikeus luomukananmuniin ja kohta oli tapeltu kenen poimimat mustikat kelpasivat heille myyntiin ja kenen ei. Hyvin oli ollut taipumaton tämä junantuoma ja taipumaton oli kyläkin. Yksi toisensa jälkeen oli äänestänyt jaloillaan ja niin oli kauniin rantatontin toiminta kuihtunut olemattomiin. Paikka oli ollut pitkään myynnissä. Tyhjillään jo yli vuoden. Nyt oli näköjään hintaa taas laskettu, eikä paikka tuntunut kelpaavan kenellekään. Jo toista kertaa viikon sisällä Adalmiina tunsi idean itävän jälleen. Kello oli seitsemän illalla. Tuskin siellä vielä nukutaan.
-Janne.
-No Adalmiina tässä terve, älä sano mittään minusta jos Antti on siinä.
-Okei?
-Mikä se mahtaa olla minun sijoitustilin tilanne. Onko itänyt vai vieläkö siellä on sama summa.
-Kasvaahan se raha kun sen annetaan kasvaa. Voin katsoa sinulle tarkkoja lukuja jos odotat hetken että pääsen koneelle.
-Ei tartte tutkia tarkemmin, mutta minä haluan ostoo paikan tuosta kylältä, pystytkö auttammaan?
-No tottakai voin, mutta millaista asuntoa olet sieltä katsonut? Minä kun luulin että olet ihan hyvin voinut siellä kotonakin.
-En mie minnee muuta, se on kauppa ja vähä kahvillakkii. Sain piähäni, että jos sais sen kannattammaan niin olis noilla pennuilla töitä ja vastuuta ja kyläläisillä paikka missä myyä omiaan. Mie vaikka selitän myöhemmin tarkemmin, mutta mittee sinun tarvittee nyt tietää.
-No ihan aluksi mistä sä olet tätä kiinteistöä katsonut?
-Oikotiellä oli.
-Ok, mikä mahtaa olla hakusana tai paikan osoite?
Adalmiina kertoi paikan nimen ja luki sanasta sanaan mitä ilmoituksessa sanottiin. Janne kirjoitti asiat ylös ja kertoi palaavansa asiaan huomenna.
-Antti.
-Noh.
-Sun äitis soitti ja haluaa nyt ostaa kirkonkylän rannasta ne vanhat aitat. Ne mistä se yksi houru rakensi sen kahvilan.
-Mitäpä hittoa siellä tapahtuu?
-Itseasiassa avasin koneen ja katsoin sen paikan. Jos sen saa toimimaan siitä voisi oikeasti tulla tuottava paikka. Ei mikään kultakaivos, mutta tuottava.
-Mikä siinä on pyynti?
-Lähinnä tontin arvo tällä hetkellä. Purkaahan niitä aittoja ei saa, mutta nyt se alkaa olla halpa. Äitilläs on siihen joku visio, mihin liittyy siskos pojat.
-No ei siinä kylässä ole ollut nuorille mitään koskaan, sen mä kyllä muistan.
-Mä soitan siitä huomenna, haluan nähdä kuntotarkastuksen ja muutenkin tarkastaa, että siitä on paperisouvi kunnossa.
-Näytäppä sitä.
-No katso itse, ei tää mikään sun kesähuvila paikka ole, mutta hyvinkin järkevä sijoitus.
-No selvitä, mutta pidä mut ajan tasalla.
-Minkä takia? Sun äitis on mun asiakas. Sillä ole mitään velvollisuutta ilmoittaa sulle mitään. Ei mullakaan ollut itse asiassa oikeutta juoruta tästä sulle, mutta halusin vaan alleviivata, että mutsis vintin valot loistaa hitokseen kirkkaana ja tämä on hyvä ymmärtää ennen kuin mennään sinne. TIedät aivan loistavasti, että se on niin juoni akka, ettei tämä mikään muistelumatka ole.
-Jotakin se hautoo, sen tiesin jo silloin kun se veti faijakortin pakastaan, mutta kenen varalle?
-Mä pahaa pelkään että ihan kaikkien.
Adalmiina hykerteli puhelun jäljiltä. Koko huusholli tuoksui paistuvalta kakkutaikinalta ja tuvassa hyrräsi yleiskone. Läppäri pingahti jälleen ja Antti ilmoitti tulevansa samalla bussilla perjantaina Annan ja lasten kanssa. Katoppa kehveliä kun onkin jännä ajoitus. Niin ne ahneet ahvenet nielleet syötit koukkuineen päivineen. Adalmiina suunnitteli paperille seuraavia peliliikkeitään. Huomenna olisi aika soitella vähän lisää tuttaville, saadaan pyörät kunnolla pyörimään.
Koska kello oli yli seitsemän, yläkerran remontti tohina loppui ja pojat kuuluivat laittavan työkalujaan paikoilleen. Emil touhusi vielä tuvassa ja Ansa ja Esko olivat istuneet sohvalle katsomaan televisiota. Pojat tulivat alas ja menivät suihkuun peräjälkeen, kadoten sitten huoneisiinsa varmaan päivittämään itsensä ajan tasalle puhelimensa kanssa. Kaikki muutkin kävivät iltapesulla kukin tyylillään. Ansa ja Esko saunassa, Adalmiina vähän lämmittelemässä heidän jälkeensä ja Emil suihkussa, viipyen pitkään kuten aina ennenkin.
-Ette ikinä usko mitä Emil on tehnyt?
Hämmennys kuulsi Aatun äänessä ja aamutakkinen kansa kääntyi hämmentyneenä katsomaan.
-Kuorrutettuja cupcakeja.
-Mitä, puhu suomea.
-Kuppikakkuja, koristeet ja kaikki.
-Mittee kuppeja, eikö ne muffinseja pitäny olla?
-Vaikka sitten niitä, mutta niitä on paljon ja ne näyttää hyviltä.
Kaikki kipittivät tupaa katsomaan. Ikkunan edessä oli rivissä kuorrutettuja kuppikakkuja, joissa jokaisessa oli koristeena yksi tuore vattu.Nyt Ansalle selvisi kauppalistan mystiset tuoreet vadelmat ja mascarpone juusto. Esko avasi kaapin ja otti sieltä kasan lautasia ja ojensi ne Aatulle. Eetu otti kupit ja Ansa haki laatikosta servietit. Adalmiina laittoi teen tulille ja Esko nosteli jääkaapista iltapala tarvikkeet ja maidon pöytään. Iltapala oli katettu viimeisen päälle kun Emil tuli pesulta. Hän kuivaili hiuksiaan tuvan ovella ja meni sitten pistämään vaatetta päälle. Kaikki istuivat pöytään vasta kun kokki tuli takaisin. Adalmiina rikkoi hiljaisuuden
-Tuoreita vattuja tähän aikoon vuuesta, mahtaat olla ulokomailta.
-No hiljasta on vatun kasvu tuolla metässä, että eivätköhän nuo ole lentämällä tänne tulleet.
-Mahtaako niistä tulla jottain, eivätkö ne käske keittämmään?
-Pakastemarjat pittää keittää, ei tuoreita.
-Huuhdoin ne kyllä vedellä ja annoin kuivua talouspaperilla.
-Hyviä ovat marjat, eiku iäntä kohti vuan. Se tulloo tauti millon mistäkkii. Niinko Ansalle se myyräkuume, kukkapenkistä varmaan.
-Hyi hitto ku olikin sen aikanen rutto, voi helevetti.
-Siulta jäi lapamato kokkeilematta. Varmaan kymmenen vanahana semmosen paskannin. Kalasta kai se tul. Äit vuan huokas, että hyvä kun tul pihalle, alakaa pennussa kestämmää liha luitten piällä.
-Aivan loistavaa, Ei ihan vielä ole mennyt ruokahalu, mutta lähellä ollaan. Paras iltapala ikinä ja muijat kertoo sairashistoriaa.
-Eetu, anna olla muijittelematta. Oot liian nuor vielä ällyymään ajallaan, että tuo ei ollut vielä mitään. Miehelle tärkein oppi on ymmärtee millon pittää olla hilijaa.
-Tais se juna männä siunnii kohalta.
-Vai ahistaa se poikia lapamaot. Ne mihinkään ole hävinny, ihan samalla tavalla ne pikkumukuloissa kiertää täit, kihomaot ja kaikenmaailmat lutteet juoksoot hienojenkin huushollien nurkissa. Nykyään suat sen lisäks varroo vielä punkit, lintulenssut ja apinarokot. Jos joka ruttoo alatta ressoomaan, niin sitä ei muuta jouva tekemään. Justiinsa netistä luin, että Englannissa oli joku onnistunut hommoomaan itelleen keripukin. Keripukin. vaikka mehua suapi purkista ja sallaatin kuppiin pilkottuna. Nämä tauit ja elukat minnee häviä ja mikkee ei ole niin varmoo kui ihmisten loputon tyhmyys.
-No se.
-No tottahan toi on. Jenkeissä osa ei kuulemma osaa lukea tokaluokkaista kummemmin. Ei se ihme ole jos uskovat aivan kaiken paskan mitä saavat tavattua.
-Aatusta on näköjään tulossa poliitikko.
-Pää kiinni Eetu. Mieti nyt ihan oikeasti. Kelaa jos kaikki muut tässä pöydässä uskoisi, että hallituksella on sääkone, millä ne lähettää myrskyjä niin osiin maata kenestä ne ei tykkää tai että ne ihan varmuudella tietäis, että keisarinleikkaus ja abortti on sama asia.
-Eihän tossa ole mitään järkeä. Eihän toi ole edes…
-Mahdollista, no ei olekaan, mutta koska tämmöistä väittää joku niin tyhmät uskoo.
-Pojat, eiköhän tämä ollut tässä. Minua nyt kiinnostaa, mittee nää Emil laitoit näihin kakkuihin?
-Suklainen taikina ja täytteessä on mascarpone juustoa, dajmia ja vadelmia. Vähän limen mehua.
-Maistetaampa.
Osa haukkasi kupinkakun kyljestä palasen ja toiset lohkoivat herkkunsa lusikalla. Yksimielisyys oli hellyttävää ja kun kaikki olivat ottaneet toisen kakkunsa, Ansa keräsi lautasen pois pöydästä ja ilmoitti että loput jää huomisen päiväkahville. Eetun ilme oli myrtynyt. Eskokin katseli viileäkaappiin katoavaa lautasta kaihoten ja Ansa luki ajatuksia.
-Mie tiiän montako niitä on, Niistä ei yöllä häviä yksikään tai syöttä maksalaatikkoa koko viikon. Kaupan maksalaatikkoa ja iliman puolukkahilloa.
-Ja mie korotan uhkausta vaihtamalla juhlamokan cevaliaan ja maion kurriin
-Selväksi tuli, ei oteta edes evääksi. Ei edes ajatella moista.
Jokaisella miehistä oli kuorrutusta tai tomusokeria naamassa. Pojat lähtivät tuvasta toisiaan tönien ja osoitellen porsastelun jälkiä itse kunkin naamassa. Ansa siivosi vanhimman possun nassun servietillä ja Adalmiina keräsi hymyillen sotasuunnitelmavihkonsa mukaansa ja lähti maate. Ei mene siat etelän saarille vaan tulloot kotia ennen kun maa routiit.