Dont get mad, get even eli se olis tasaraha sitten
Lontoossa oli sumuista kuten usein tähän aikaan vuodesta. Kaupunki oli harmaa auringonpaisteellakin ja nyt se näytti luoltaan työntävän synkältä ja ankealta. Kello oli paikallista aikaa kahdeksan aamulla ja Aada istui taksissa matkalla lentokentälle. Neljän päivän rutistus oli ohi ja hyvä niin. Lopputuloksesta ei vielä paljon osannut sanoa, mutta hänellä oli hyvä tunne tästä kaikesta. Asiakas oli ollut vaativa, mutta rehellinen tarpeistaan ja Aada uskoi pystyneensä myymään tiiminsä osaamisen parhaalla mahdollisella tavalla. Eilisen päivällisillä asiakasyrityksen edustaja oli ollut hieman liiankin tuttavallinen, mutta ei kuitenkaan asiaton. Aada oli kieltäytynyt asiallisesti heidän toiveistaan jatkoista ja palannut hotelliinsa.
Lennolla hän päivitti projektin tiedoston, teki muutoksia spekseihin ja kirjasi ylös muutamia mieleentulleista ehdotuksista. Kerrankin koneen wifi toimi ja hän pääsi vastaamaan myös sähköposteihin ja kertaamaan tilanteen Tukholmassa. Ansalta oli myös tullut sähköpostia. Erinäinen lista mitä kukakin tarvitsee ja liiteenä sisarusten lasten iät. Ihan kun hän ei muistaisi näitä asioita. Joulu korvessa kiinnosti kuin ämpäri paskaa. Ei hänellä sinällään ollut mitään perhettään vastaan, mutta yhteisiä puheenaiheita ei vaan juurikaan ollut ja äidin ja siskojen odotukset hänenkin “asetumisesta aloilleen” oli vähintäänkin vaivaannuttavaa. Miksi ostaa lehmää jos haluaa lasin maitoa. Sisko sen sijaan huolestutti. Anna oli vastannut hänen viestiinsä illalla lyhyesti. Kaikki ok. Suora suomennos kuului, menee päin helvettiä. Elias oli Annalle se oikea, sen hän tiesi. Mieheksi tämä taas oli nahjus, isänä ihan tekemätön ja kehityskelpoisuuden puolesta vähintään haasteellinen. Anna oli pakko nähdä. Tänään. Hän kävisi kotona, vaihtaisi vaatteet ja menisi kylään. Ilmoittamatta. Mitä lähemmäksi Helsinkiä saavuttiin sitä vahvemmin Aadaa alkoi ahdistaa.
Muutama tunti myöhemmin Aada ajoi kohti Vantaata. Hän laittoi auton vierasparkkiin ja soitti ovikelloa. Elias avasi oven löysissä shortseissa ja ilman paitaa. Hänen toiseen jalkaansa oli kietoutunut Usva ,joka nauroi niin että pienet etuhampaat vilkuivat.
-Aada, mikä sut tänne toi?
-Tulin katsomaan miksi mun sisko saa mutsin hysteeriseksi ja on taas raskaana. Sähän tiedät ehkäisystä kuitenkin vai?
-Hei kiva nähdä taas, sun aura on aavistuksen vihamielinen.
-Lopeta toi loitsiminen ja kerro mikä täällä on tilanne?
-Anna on poissa balanssista, edes meditointi ei auta.
Aada ei sanonut enää mitään vaan kahlasi eri kokoisten kenkien yli ja jätti takkinsa eteisen tuolille. Kämpässä oli yllättävän siistiä ja keittiöstä leijui makaronilaatikon tuoksu. Anna istui olohuoneessa sohvatuolissa ja lapset leikkivät legoilla tehden neliönkokoista kylää.
-Mitä nainen?
-Aada, ihana nähdä, mikä sut tänne lennätti? Olisit soittanut.
-Niin oisit hakenut pullaa. Mutsi mut tänne lennätti. Soitti eilen, haukkui alimpaa helvettiin ja ilmoitti että sulla on taas luomus kyydissä.
-Itseasiassa näitä on täällä kaksi tai oletettavasti kaksi. Menen tiistaina Helsinkiin ultraan.
-Meinaatko pitää ne?
-Kyllä, sä tiedät ettei se ole vaihtoehto mulle, ei ole koskaan ollut. Pakottiko mutsi sutkin jouluksi kotiin?
-Kyllä, ei ollut isommin reunaehtoja. En edes ehtinyt kysyä mitä se nyt suunnittelee, mutta vissiin koko suvun kattaus tiedossa. Miten me edes mahdutaan sinne?
-Pojat kuulemma remppaa yläkertaa. Ainakin Ansan sähköposteista sain sen käsityksen. Mutsilla kuulemma keulii muutenkin. Se selvisi rivien välistä. Mä lähden sinne jo perjantaina.
-Miksi ihmeessä, haluutko oikeasti?
-Haluan pois täältä ja otan muksut mukaan.
Elias katosi oven suusta makkarin puolelle. Hän ei ollut sanonut enää mitään Aadan tulon jälkeen ja siskosten väliset katseet hipoivat lapsuusajan telepatiaa.
-Että niin hyvin menee. Haistoin sen jo ovelta.
-Miten muka?
-Lihamakaronilaatikko
-Niin no se. En tiedä johtuuko se näistä kahdesta, mutta aloin haaveilla tutuista herkuista. Herraa ahdistaa taas ilmastovaikutukset ja eläintenpidon moraali.
-Pillupuute sitä kohta ahdistaa ja persaukisuus. Sillä ei ole varaa ahdistua mistään niin kauan kun mies makaa kotona ja hipelöi kristalleja ja meditoi.
-Ole hiljaa, nää matkii tällä hetkellä aivan kaiken mitä kuulevat. Yleensä toistavat ne sitten julkisella paikalla.
-Millä sä meinaat mennä sinne korpeen?
-Onni bussilla, ostin liputkin jo.
-Mites toi velliperse?
-Aada pliis, jotain rajaa.
-Heti kun siltä on piuhat poikki ja kokopäivätyö.
-No sitä odotellessa. Mutta kerro jotain maailmalta. Täältä länsirintamalta ei kuulu mitään uutta.
-Tulin tänään Lontoosta. Möin meidän uutta laadunvalvontajärjestelmää ja ehkä itää ehkä ei. Se selvinnee maanantaina. Karsee sumu, kanki perseessä olevia ihmisiä. Normia.
-Miesrintamalta uutisia?
-Missä välissä mä sinne olisin ehtinyt. Ainoat miehet joita nään ovat samalta alalta ja ollaan nyt rehellisiä, ohjelmointi ei ole lähtökohtaisesti kuumien kollien ala, muutamaa hyvin harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Sanomatta selvää, että ne ovat sitten varattuja
-Haluuksä perheen?
-Älä jaksa, mä yritän kerätä voimia tuohon kuulusteluun sitten jouluna. Nyt ei pysty. Mä uskon siihen että jos jotakin tapahtuu, se tapahtuu. Mä en hae ketään enkä mitään. Kyllähän sä tiedät, Universe will provide.
-Älä herjaa, toi voi niin osua vielä nilkkaan.
Usva käveli hieman horjuvasti kohti Aadaa ja selvästi katsoi äitinsä ja tämän kasvoja vuorotellen. Hetken mietittyään ojensi molemmat kätensä kohti Aadaa ja pyysi päästä syliin. Aada nosti tytön syliinsä ja tämä kiersi sormensa Aadan vaaleiden hiusten ympärille ja osoitti äitiään sormella.
-Äiti
Sitten sormi suuntasi Aadaan ja tyttö toisti hyvin selkeästi uudestaan
-Äiti
-Ei Usva, sinä istut nyt Aadan sylissä, Aada on äidin sisko. Aada-täti.
-Aata.
-AaDa.
-Dah.
Pienestä hämmennyksestä huolimatta Usva jäi köllimään syliin ja leikkimään auki olevilla hiuksilla. Muut tenavat touhusivat legokyläänsä ja keittiössä soi uunin kello merkiksi että ruoka oli valmista. Kliseisistä elokuvista poiketen Aadan sydän ei läikehtinyt onnesta, vaikka lapsen paino sylissään tuntuikin ihan mukavalta.
Aada söi perheen kanssa. Kuunteli tyynesti Hellen hermoromahduksen kun pipsapossu muki oli koneessa ja ilmoitti, että oli hyvä hetki miettiä mistä huutaa, koska tontut hyppii ikkunoissa. Elias nieleskeli ruokaansa ja oli avaamassa suutaan, mutta sulki sen ennen kuin ikivanha keskustelu lapsille valehtelun mielekkyydestä pääsisi jälleen valloilleen. Kaikesta huolimatta oli hyvä nähdä, että pariskunnan kemiassa jokin oli muuttunut. Anna oli muuttunut. Hän ei ollut vihainen tai pettynyt, lähinnä päättäväinen ja keskittynyt. Määrätietoinen.
Aada lähti kotiin luvattuaan olla saavutettavissa tiistaina kun Anna kävisi Helsingissä. Kotona hän avasi uudestaan Ansan sähköpostin ja vastasi isosiskolleen hoitavansa listan kohdat 1-2. Samalla hän kertoi Annan voivan hyvin, mutta hänen liittonsa tilasta ei voinut sanoa samaa. Hän ei jakanut sähköpostiin huomioita Eliaksen työtilanteesta tai kyvystä pysyä hereillä edes paniikkitilanteissa. Suljettuaan koneen hän oli loputtoman väsynyt. Suihkuun ja ajoissa nukkumaan kuulosti hyvältä reseptiltä. Kone pingasi jälleen tulleen viestin merkiksi. Avattuaan sähköpostin hän luki sen ja luki vielä uudestaan. Hänen pomonsa Timo ilmoitti pahoitellen, että Lontoon asiakkaan mielestä konsepti on loistava, mutta hän ei usko pystyvänsä luottamaan nuoren naisen johtamiskykyihin projektin laajuudesta johtuen. Tästä syystä hän toivoo tiimin vetäjäksi miestä ja hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Aada oli mukana jossain roolissa. Mikä tämä rooli tulisi olemaan, hän jättäisi sen Timon osaaviin käsiin. Aivan, perin kansainvälistä miesten keskeistä konsensusta.
Maanantai aamu alkoi harmaana ja kadun reunojen lumi oli värjäytynyt valkoisesta lian eri sävyihin. Hiekotushiekan pölyä ja koiran kusta. Siitä oli keskusta rakennettu. Aada käveli töihin. Hänen täytyi selvittää ajatuksiaan ja saada itsensä hallintaan. Liikunta auttoi. Heidän firmassaan hän oli tämän tyyppisen muutostyön paras osaaja. Sen vuoksi hän niitä asiakkaille esitteli. Hänen tiimissään oli kymmenen jäsentä, kuusi naista ja neljä miestä ja valitettavasti siinä oli briteille liian monta teenkeittäjää. Yrityksen näkökulmasta projektin hylkääminen oli taloudellisesti todella typerää. Heillä oli muitakin tiimejä. Ne olivat erikoistuneet kukin omalle taholleen, mutta lähtökohtaisesti pystyivät hoitamaan tontin kuin tontin. Aada vetäisi oman tiiminsä pois Lontoon projektista. Heillä oli nyt jo kädet täynnä töitä ja uusia työtarjouksia tuli viikottain. Timo voisi antaa Lontooseen toisen tiimin ja hän jatkaisi Tukholman rauhassa loppuun.
Konttorilla oli sama tunnelma kuin aina. Isoja pöytiä jokaisessa loosissa ja pöydillä kolmesta neljään konetta kiinni telakoissa ja leveitä näyttöjä. Toisilla johdot koneista lähtivät siistissä nipussa kuin musta anakonda, toiset taas varoivat koskemasta pöydän alla asuvaan sähköiseen hämähäkin verkkoon. Nämä ihmiset elivät kofeiinilla sen kaikissa muodoissa. Rauhalliset yhteiset firman lounaat olivat tuntematon suurre ja yleensä klo yhden jälkeen Woltti kuskien sinireppuinen virta soitteli alakerran ovisummeria tasaiseen tahtiin. Aadan tiimi kokousti livenä. Hän halusi nähdä tiiminsä silmästä silmään kerran pari viikossa, pysyen samalla kärryillä mitä kenellekin ihan oikeasti kuuluu. Samalla voitiin purkaa töiden aiheuttamia ristiriitoja ja valittaa sisälle pissaavista koirista, valvottavista lapsista ja muistisairaasta mummosta joka tuppasi karkaamaan kotoa. Aadan tiimi oli pätevä, paikoin todella nerokas, mutta suurimman osan aikaa levoton lauma teiniksi jääneitä aikuisia, joilla oli taipumus törkeään kielenkäyttöön ja huonoon huumoriin. Siis juuri hänen kaltainen dreamteam. He olivat valloittaneet konttorin perimmäisen nurkkahuoneen ja haalineet oven taakse kaiken turhan sälän ja rekvisiitan, mitä toimistoon tutustuville ei välttämättä kannattanut esitellä. Timo oli vastassa Aadan työpöydän vieressä. Tiimistä paikalla oli vasta Jonas. Nuori, mutta ikäistään fiksumpi kaikilla mittareilla. Jonas oli maastoutunut koneelleen sermin taakse, mutta iloisesti vilkkuva tonttulakkinen ankka paljasti Aadalle, että työpiste oli miehitetty.
-Huomenta Aada ja mä olen pahoillani siitä Lontoon keissistä. Ehkä me jotenkin saadaan tää hoidettua ilman, että…
-Hei, no worries, Jerryn tiimi voi ottaa sen. Lähetin sulle jo eilen heidän joulupukkilistan, joten siirrät sen vaan Jerrylle.
-Ei Jerryllä ole tarvittavaa tiimiä tämmöiseen. Eikä kyllä osaamistakaan. Te olette paras tähän ja sä tiedät sen.
-Niin tiedän, mutta mun tiimissä on mun lisäkseni kuusi naista enkä missään tilanteessa aio altistaa ketään heistä arvioinnin kohteeksi perustuen sukupuoleen. Mulla on tarjouksia läjäpäin, meillä tulee olemaan laskutettavia tunteja ihan riittävästi ilman tätäkin.
-Tiedän sen, mutta miten mä hoidan…
-Kaikella kunnioituksella, se on sinun asiasi. Miten tässä yrityksessä sitten ikinä haluat misogyynisen käyttäytymisen hoitaa.
-Eli Jerry sitten?
-Jerry. Koita saada ne ensin hereille ja sitten tänne. Odotan mielenkiinnolla miten tilanne etenee. Meidän osuus loppui nyt tähän. Saat tähän liittyvät tunnit tänään ja pääsette jatkamaan siitä.
-Et löysää tästä?
-En.
Timon lähdettyä Aada avasi koneen ja odotti milloin Jonas kuikuilee kolostaan. Kuului vain redbull tölkin vieno sihahdus ja tasaista naputusta. Vartin sisällä päätyhuone täyttyi pälpätyksestä, kun yksi toisensa jälkeen saapui paikalle. Toppatakkien kahinaa ja eväitten työntämistä jääkaappiin. Kahvinkeittimen pulputusta ja lisää avattuja tölkkejä. Tasan kello yhdeksän porukka kokoontui pöytään eväittensä ja kuppien kanssa.
-Lontoo oli meidän osalta no go, joten jatketaan tukholman keissi loppuun ja yritetään saada se taputeltua ennen joulua.
-Ymmärsinkö mä oikein , että lontoo menee Jerrylle, koska ne eivät halunneet muijaa puikkoihin?
-No pitää paikkansa, että tilanteessa oli vähän luottamuspulaa joka saattoi johtua sukupuolesta, mutta en nyt sanoisi…
-Ei voi olla, joko tota paskaa on briteissäkin?
-Eiks ne sen vähän keksinytkin, naiset yritti tappaa itsensä nälkään kun eivät saaneet äänestää. Samaa aikaan täällä naisia oli eduskunnassa.
-Kiitos Tanja ja Vilho hyvistä ja historiaan pohjautuvista huomioista, mutta jos me nyt keskitytään meneillä oleviin…
-Esityksen tunnit me ainakin laskutetaan.
-Hoidettu jo ja jos me nyt…
-Jos me nyt sovitaan, että lontoo jää niin lontoo jää. Mua ei isosti kiinnostaisi kannatella tuota Jerryn tiimiä, joten oletanko oikein jos totean, ettei täältä heru myötätuntoa, kun homma alkaa vastustaa?
-No ei voida saman yrityksen työntekijöinä olla eväämättä apua. Kyllähän teistä sen jokainen ymmärtää. Jos ette halua antaa suoraan vastausta niin neuvokaa nyt ainakin tie sitä kohti. Mä ymmärrän, että tilanne on teillekin hankala.
-Hankala? perseestähän toi on. Miten ton kokoinen firma kehtaa heittää tommoista kuraa suustaan kun koko maailma kiehuu naisten asemasta?
-Kaikkien naisten puolesta, kiitos myötätunnosta Vilho, mutta nyt mä haluan kuulla päivityksen tukholmasta ja sitten mietitään mikä on alkuvuoden ensimmäinen projekti.
-Jos tukholma saadaan pakettiin jouluksi, pidetäänkö me… lomaa?
-Kyllä Jessica, me pidetään kaksi viikkoa paussia ja palataan linjoille seitsemäs tammikuuta.
-Mä niin lähden etelään täältä loskasta.
-Kaks viikkoo?
-Ketkä haluu thaikkuihin?
-Kukaan ei mene mihinkään ennen kuin tää palaveri on pidetty ja työt tehty. Nyt. Tilanne. Tukholma. Ja Jonas, ne Tuin sivut kiinni nyt.
Jollain ihmeen kaupalla päivä lähti rullaamaan. Tiimi kykeni työskentelemään maksimissaan puolen tunnin pätkissä ja sen jälkeen pulina lomasta alkoi jälleen. Aadalle ei ollut tiedossa lomaa. Aada menisi jouluksi kotiin. Maalle, pimeään metsän laitaan. Ei rantatuoleja tai all included baaria ja noutopöytää. Mahtavaa, aivan mahtavaa
Työpäivän aikana hän kirjoitteli sähköposteja sisaruksilleen. Ansa vastaili nopeasti. Antti tuntui olevan tapansa mukaan kaikesta vähän pihalla, mutta kuitenkin Helsingissä. Asko vastasi yhtä jäykästi kun virassaan rehtorina, mutta oli kuitenkin kartalla paremmin kuin Aada oli kuvitellut. Annan watch up viesti olisi naurattanut, jos ei olisi käynyt siskoa sääliksi. Hän oli kysynyt miten menee ja saanut vastaukseksi kuvan vessanpöntöstä tekstillä “vain aamupahoinvointia, ei noroa” ja olen siunattu emoji. Piruparka. Aada jatkoi
- Moneltako sulla oli aika huomenna sinne ultraan?
- Klo 11, kui?
- Mä voisin tulla mukaan, jos tarttet apua. Elias jää varmaan kotiin lasten kanssa?
- Joo. Voidaan käydä syömässä. Jos nyt mikään pysyy sisällä.
- Voi sinua.
- Tää menee ohi. Ja mun tarttee jutella sun kanssa.
- Kaikki ok?
- On, mutta haluan varmistaa että mulla on vielä kynät penaalissa. Tartten mielipiteen.
- Kuulostaa pahalta.
- Ei ole, nähdään huomenna. Tuutko hakee vai tuunko julkisilla?
- Mä olen siellä kymmeneltä. Nähdään.
Pitäisi varmaan nähdä Anttiakin. Yleensä he vaan lähettelivät sähköposteja tai Aada lähetti. Antti ei juurikaan vastannut mihinkään. Nyt vastauksia kuitenkin tuli tasaiseen tahtiin, vaikkakin lyhyesti ja ytimekkäästi. Kone kilahti taas viestin merkiksi ja Ansa lähetti kyselyn koko sisarusparven jakelulla. Aiheena oli ruoka-aine allergiat ja erikoisruokavaliot. Kuulosti selkeästi siltä, että äiti oli tosissaan alkanut keulimaan joulunlaittoa ja nyt siskolla oli paniikinhallinta moodi päällä. Hän vastasi nopeasti omasta puolestaan, että syö mitä vaan kuten ennenkin. Asko kertoi, että heillä ei lähtökohtaisesti syödä punaista lihaa, mutta muuten lähes kaikki käy. Hän myös lisäsi hyvin taidokkaasti muotoillen ettei muut, vaimoaan lukuunottamatta, olleet mitenkään ruokarajoitteisia, mutta pyrkivät pitämään ravinnossaan kalorisaannin minimissä ihan terveydellisiä syitä silmällä pitäen. Suomeksi ei rasvaa, eikä suolaa. Eikä mitään makua muutenkaan. Veljen vaimon mielestä ruoka oli liikkeellä pitävä voima, ei nautiskelua varten. Ansa vastasi tähän näennäisen terävästi, että jokainen on vapaa valitsemaan mitä ja miten paljon syö, johon Asko ehdotti kinkun sijasta kalkkunaa. Antti vastasi tähän, että Iida voi tuoda grillatun kanan ja jyrsiä sitä, mutta hän ainakin haluaa lähellä tuotetun sianperseen joulupöytään, kuten aina ennenkin. Tässä kohtaa Anna oli selvinnyt posliininhalaukseltaan linjoille ja muistutti, että hänen pesueellaan ei ole allergioita, mutta Elias ei välttämättä syö lihaa. Tähän Antti ja Asko ehättivät piruilemaan, että se selittää paljon, mutta ei kaikkea mitä siskon miehessä oli vialla. Aadan teki mieli hakea pussi sipsejä ja redbull. Ketjun seuraaminen oli kuin odottaisi tulivuoren purkautuvan. Kaikki olivat vielä kotonaan ja tästä huolimatta vanhoja puukkoja kaivettiin esiin ja aloitettiin teroittamaan valmiiksi, että ne voitaisiin upottaa uudestaan tuttuihin kylkiväleihin. Sitten ketjuun ilmestyi jokeri. Äiti kirjoitti tutulla yksioikoisella tyylillään, minkä Aada muisti lähinnä koulun reissuvihkoista ja keittiönpöydän lapuista. Perseilylle ei ole tarvetta. Ilmoittakaa mitä syömällä kuolette niin osataan välttää. Jos ei kelpaa niin saa olla syömättä. Ps Emil haluaa tietää kumpi on enemmän mieleen suklaa vai kinuskikakku. Kaikki äänestivät suklaata.
Kun Aada pääsi kotiin viestejä oli tullut kymmeniä lisää. Asko oli lisännyt molemmat tytöt jakeluun. Äiti oli lisännyt Ansan pojat. Antti lisäsi Jannen, joka myös oli tulossa. Nyt ryhmässä puhuttiin ruuan lisäksi kyydeistä ja päivämääristä milloin kukakin aikoo saapua paikalle. Viestit lentelivät joka suuntaan ja lisäksi päivitettiin kenenkin puhelinnumeroita ajantasalle. Antti päätti lähteä Annan ja lasten kanssa samalla bussilla tämän viikon perjantaina. Janne ja tytöt ilmoittivat tähtäävän siitä viikon päähän. Asko ei vielä tietenkään tiennyt ja Aada ei uskaltanut vastata mitään, koska työtilanne oli vielä auki. Äiti oli aivan liekeissä. Hän vastaili kaikille erikseen vaikka olisi voinut kertoa yhdessä postissa asiansa kaikille. Mikähän oli aikaan saanut moisen muutoksen suhteessa tietotekniikkaan. Aada lähetti viestin vain Ansalle.
- Millä te olette mutsin loitsineet käyttämään konetta?
- Emil sen teki, reseptejä voitko kuvitella. Nyt se lukee uutisetkin koneelta.
- Ei ole todellista.
- Emil ehdotti, että hommattais sille porukalla oma läppäri ja uusi puhelin.
- Itseasiassa loistava idea, tarvitsetko teknistä tukea valinnassa?
- No jos sä katsot ja hommaat niin mä hoidan viestittelyn muille. Entä jos äiti ei tykkääkään niistä?
- No miten paljon se nyt käyttää läppäriä?
- Emil ei paljon koneeseensa saa illalla koskea, yritin houkutella sitä pöytäkoneelle, mutta ei onnistu.
- Mä katson sopivat ja tuon tullessani.
- Kiitos, yksi stressinaihe vähemmän.
Aada selasi verkosta sopivat koneet ja tilasi ne samantien. Hän voisi asentaa ne itse, mutta käyttökoulutuksen saisi antaa joku toinen. Ehkä Emil, jos hän oli jo moisen urakan aloittanut. Nyt hän pistäisi koneen kiinni ja katsoisi hetken jotain sarjaa ja menisi nukkumaan. Huomenna olisi uusi päivä