Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu
Adalmiina heräsi varhain aattoaamuna. Talo oli vielä hiljainen ja vierestä kuului vain kissanpentujen kehräys ja patterin termostaatin hiljainen rapsahdus. Hän nousi sängystä ja puki päälleen. Otti lääkkeet, vaikka olo oli ollut jo viikkoja hyvä. Kun härkäviikot alkaa pitäisi vissiin selvitä lääkäriin. Ikkunasta näkyi pihan pensaiden jouluvalot ja massiivinen lumilinna, missä oli kattotasanne, pieni torni ja portaat. Kissat jäivät pedattuun sänkyyn, kun Adalmiina lähti huoneesta ja meni laittamaan riisipuuron tulille. Koko talo oli täynnä. Perhe nukkui yläkerrassa ja Adalmiinan sydän tuntui pakahtuvan tyytyväisyydestä. Ensio olisi tykännyt tästä. Hän olisi haastatellut poikiaan ja kiusannut tyttöjään kuten ennenkin. Leikkinyt pienten kanssa ja uhannut pärisyttää pieniä masuja ja säikytellyt parransängellä pahaa aavistamattomia pellavapäitä. Vielä joku aika sitten menetyksen miettiminen oli vetänyt mielen syvyyksiin ja elämän epäoikeudenmukaisuus oli alkanut ahdistaa. Nyt hän ymmärsi, että menetyksestä huolimatta täällä oli vielä niin paljon onnen aiheita, ettei sormet riitä. Omia lapsia, niiden lapsia, vielä syntymättömiä ja sitten niitä tekemättömiä. Josko kuulemansa mukaan kovasti sitäkin sarkaa ainakin harjoiteltiin.
Adalmiina lisäsi maidon riisin joukkoon ja istui korkealla jakkaralla hellan vieressä ja sekoitteli hiljakseen. Hellassa rätisi valkia ja ilmaluukuista lattiaan heijastui liekin varjoja, jotka tanssivat kuin tulen keijut pitkin permantoa. Kahvi oli tippunut ja ensimmäinen talitintti herännyt ja penkoi nyt toiveikkaana lintulautaa. Pirun kranttuja olivat noikin nykyään. Pullukoin siemen piti löytää ja muut nakella nurmikolle. No kyllä ne joku siivoaa sitten sieltäkin. Kello kävi seitsemää ja talossa oli edelleen hiljaista. Eilen oli saunottu myöhään, laiteltu viimeisiä syömisiä, kuorruteltu kinkkuja ja juoruttu glögilasit käsissä. Vähän kuppikuntaiseksi oli jutustelu mennyt, mutta Adalmiina oli ilolla katsonut nuorten viisikkoa, jotka puhuivat kaikesta puhelimet käsissä ja sitten nauroivat katsomatta toisiinsa. Vielä kuukausi sitten hän olisi halunnut napista niistä puhelimista, mutta nyt hän tiesi heidän lähettävän toisilleen vitsejä, hassuja videon pätkiä tai jotain linkkejä tapahtumiin. Se oli nuorten tapa kommunikoida. Hänen äitinsä oli aikanaan paheksunut kovaäänistä naurua tai musiikin soittamista kuiskausta kovemmalla. Samoin kuin kirkkaan värisiä kenkiä, liian lyhyitä mekkoja tai lyhyeksi leikattua tukkaa. Ajat ja tavat muuttuivat. Ylhäältä alkoi kuulua pieniä askeleita. Kohta olisi vilinää vilskettä ja helinää helskettä. Adalmiina nousi jakkaralta, sytytti tuvan isot valot ja laittoi radion päälle. Aatto oli aluillaan.
-Äiti äiti äiti. Pakettejaaaa
Kaikki viisi tenavaa heräsivät kerralla. Pienten sänkyjen päihin oli yön aikana ilmestynyt pienet paketit, jotka oli köytetty kiinni karkealla juuttinarulla ja niissä oli pienet ruttuiset voimapaperista revityt pakettilaput, missä luki lahjansaajan nimi. Koko yläkerta heräsi kerralla. Vanhemmiksi opetelleet hieroivat silmiään naureskellen, että taas sitä mennään, mutta yläkerran nuoret parit ja Jennifer ja Janike availivat silmiään ja kietoivat täkkiä ympärilleen päivitellen meteliä. Anna ja Elias menivät katsomaan muksujaan ja auttoivat ottamaan paketit irti sängynpäädyistä. Pikkupaketeista löytyi pojille pienet legopaketit ja neideille samanlaiset nuket, joilla oli puettavat vaatteet.
-Anna, meidänkin sängyn päädyssä on paketit? miten nämä on tänne tulleet ilman että me ollaan herätty?
-Riihitonttu tuo ne aaton vastaisena yönä. Sillä on aattoiltana turhan kiire ja jouluyönä se syö ja pieree.
-Äiti, ei tontut piere.
-Riihitonttu syö niin paljon pullaa ja kinkkua jouluyönä ja juo kotikaljaa päälle. Sitten se toppaa pipareita väskynäsoppaan ja juo pannukahvit. Varmaan pieree. Niin mulle isä aikanaan kertoi ja sanoi, että jos jos jouluyönä menee portaille ja on ihan hiljaa niin kuulee kun tontulla kunnolla pärähtää.
-Hyi, haisee jos pieree.
-Jos pierua piättää niin muutakkii salloo. Senkii isä sano aikannaa. Ja huomenta pikkusille.
Ansalla oli itsellään kädessä juuttinarua ja lahjapaperia. Jalassaan hänellä oli uudet kirkkaan violetit villasukat. Anna avasi oman pakettinsa ja löysi sieltä oranssit villasukat. Kohta joka kammarissa heräiltiin ja jonoteltiin vessaan. Kaikilla aikuisilla oli uudet villasukat ja Asko istui omalla sängyllään ja katseli tumman metsänvihreitä sukkiaan joiden varsissa uiskenteli ahvenia. Hän kiskoi sukat jalkaansa ja ojenteli nilkkojaan. Istui kuin valetut, kuten aina ennenkin. Enni oli jäänyt yöksi saunomisen jälkeen ja nyt he nauroivat Antin kanssa omia sukkiaan, joissa toisella oli tummaruskea hevonen punaisella pohjalla ja toisella taas vaalean harmaat, joissa komeili musta iso lava-auto. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta useampi mietti miten ihmeessä äiti oli saanut liikuttua yöllä niin hiljaa, ettei edes paperin rapinaan kukaan havahtunut. Janne ja Antti epäilivät että viimeisessä glögimukissa oli ollut muutakin terästystä kuin tippa rommia. Meni puoli tuntia, että koko sakki oli saatu puettua, sukat ja lelut vertailua. Tuvan pöytä oli nyt täynnä pientä ja isoa puuronsyöjää ja alettiin suunnitella päivää.
-No ihan heti kohta lähdetään testaamaan mäkeä. Esko kuulutti innoissaan
-Mutta ensin syötte lautasen tyhjäksi ja maitolasi myös. Helle, istu alas ja syö peppa penkissä. Usva suuhun puuro, auttaako äiti?
-Lähdetäänkö kaikki ulos, katsomaan linnaa ja laskemaan mäkeä. Jos sitten tulisi sisälle söisi ja katsotaan puolelta päivin se joulurauhan julistus?
-Näin myö tehhään ja sitten lähetään hauvoille. Ihan koko sakki.
-Millä meillä autot riittää koko porukalle.
-Mie soitin Kimmolle, hiän tulloo yhen maissa koulutaksilla. Piäsöö pienet ottammaa vähän tuntummoo, millä sitä kohta kuletaan. Vai mitä Paju?
-Koulutaksi? onko iso?
-No on se aika iso.
-Minä ja Enni käydään vähän rannassa kääntymässä tässä aamusta. Tullaan sitten takaisin siihen kahteentoista mennessä.
Taas puettiin ja päästiin pihalle. Yöllä oli ollut ehkä aste tai kaksi pakkasta. Nyt ilma oli taas suojan puolella ja mäki todella livakka. Pienet pojat liukuvat sitä jo ammattilaisen ottein yksinään, mutta Elias laski mäkeä urakalla joku pienistä tytöistään sylissään. Oli vaikea sanoa, kumpi tykkäsi touhusta enemmän, isä vai tytöt. Antin ja Jannen oli pakko ottaa kisa, kumpi pääsee luikumalla pitemmälle pihamaalle. Aada ja Enni katselivat aavistuksen turhautuneena isojen miesten konyämistä ja kun miehet alkoivat etuilemaan jonossa nostamalla Emilin edeltään hankeen, Enni haki omansa pois korvasta ja talutti kohti autoa. Pihassa raikasi vähemmän myötätuntoinen nauru ja Ansa ja Adalmiina pitelivät vatsaansa kun Anttia vietiin kuin pässiä narussa. Kun Enni sitten päästi irti, Antti kaappasi hänet muitta mutkitta olkapäälleen käveli upottavaan hankeen ja humpsautti tyttönsä sinne selälleen. Molemmilla oli lunta niskassaan ja pipot vinossa kun he lunta puistellen kiipesivät autoon.
-Mitä me siellä rannassa? Helvetti tätä lunta on nyt liiveissäkin. Jiisus sä olet rasittava ja Jannen seurassa sinusta tulee ihan mahdoton.
-Mutta oli edelleen epäreilua, että Janne sai jäädä laskemaan. Se oli kolmesta poikki. Mulla jäi viimeinen lasku välistä niin Janne automaattisesti voittaa. Ei ole kiva.
-Sä ohitit jonossa. Sun suoritus hylätään. Joten aivan sama olisitko laskenut vai et.
-Seepralle heinää.
-Äläpä aloita, mä osaan olla todella luova tarvittaessa. Kysy vaikka mun veljiltä. Tai hei, sähän voisit mennä uudestaan saunaa heidän kanssa.
-Älä pelottele. Ensi kerralla ei ehkä käy niin hyvä tuuri.
-Mihin sinä ajat? Eikö me mennäkkään rantaan?
-Käydään vaan tuossa Kimmolla ja Erjalla ensin. Ei mene pitkään.
Heitä oltiin pihalla vastassa. Erja halasi heitä molempia ja Kimmo taputteli selkään ja toivotteli hyvää joulua. Tallista kuului kolinaa ja kuopsutusta. Joku paukutti hokkikengällä tasatahtia käytävän kumimattoa ja kiihdytti tahtia kun onnistui osumaan pelkkään betoniin ja sai siten aikaan messevämmän metelin. Kimmo aukaisi tallin pariovet ja käytävällä seisoi punaiseen villaloimeen puettu Hunni. Loimi roikkui useamman kymmenen senttiä alempana toiselta kannikalta. Sen massiivinen etutukka oli kuritettu paksulle letille ja letin yläosaan, korvien väliin oli kiinnitetty iso punainen rusetti. Muutenkin hevonen oli normaalia karvaisempi. Häntä ja harja oli selvitetty ja se lainehti nyt normaalia vieläkin suurempana massana, peittäen esimerkiksi Hulkin muhkean peräpään kokonaan. Asenteensa puolesta ori näytti siltä, kuin se olisi pakotettu pikkutyttöjen kaverisynttäreille esittämään yksisarvista ja annettu muksujen koristella ja puunata sitä tunteja. Koko talli haisi selvitysaineelle ja shampoolle ja pitkästä aikaa orista erottui myös takajalkojen kaksi matalaa valkoista sukkaa. Enni katseli hämmentyneenä käytävällä seisovaa hevosta karnevaali asussaan ja sitten ympärillään olevia ihmisiä.
-Hyvää Joulua Enni. Antti sanoi hiljaa.
-Etkä, et ihan oikeesti. Ostitko sinä Hunnin minulle lahjaksi?
-Tuon purevan, karvaisen panssarivaunun nimi on muuten Halunan Hulk. Ja kyllä. Ostin tytölle ponin joululahjaksi, eikö se nyt ole joka tytön unelma?
-No niissä jenkkiläisissä joululeffoissa tytölle ostetaan sievä valokonen poni, joka kiiltää kun munkin kalju. Se satuponi juoksoo sylliin ja ei tie elläissään minkäänlaesta vikaliikettä. Sie ostin heinällä käyvän paskaraketin, joka on ahne, laeska ja ihteesä täynnä. En mie pahalla, mutta ei tämä nyt mikkää satuhevonen ole.
-Älä morkkaa mun hevosta. Hunnilla saa olla mielipiteitä. Vai mitä muruseni. Laitas pää alas otetaan tuo rusetti pois.
-Ei vielä, tarttee kuvan ensin.
-Et varmaan ota todistusaineistoa toisen häpeän hetkistä. Rusetti päässä!
-Kimmo kielti laittamasta glitteriä harjaan. Tuolla oli hevoskaupassa semmonen hoitosuihke missä ois ollut sävy sävyyn semmosta kultasta hilettä. Ois ollut nätti.
-Joku raja se pittää olla, ossoo se olla häppee hevosellai.
-Minun pienelle laiteta mitään glitteriä. Voi sinua. Sä haiset ihan saippualle.
-Kaks varaajallista män vettä, että sai tuon porsaan puhtaaksi. Onneks tul suojakelit, sai kuivaksi tuon villamammutin.
-Ei vuan uskalla kertoo, että puhaltimella se sitä kuivatti. Nauro täällä kuset pöksyissä kun näki, että toisella nousoo turkki kiharalle ja näyttää kui ois kerintee vailla oleva lammas keväällä. Se on ollut tälle oriille helevetillinen joulun alusaika. Voetta uskoo.
Enni otti rusetin pois. Antti ehti ottaa kuvan koko komeudesta, ennen kuin jättiläinen laski päänsä Ennin syliin ja hän avasi vielä letinkin. Kiharainen etutukka siirtyi takaisin silmille ja Enni siirtyi avaamaan loimen solkia ja kun loimi oli riisutti Hunni ravisteli autuaana ja näytti pörröiseltä jättiläismäiseltä shetlanninponilta. Enni näytti ihan kakaralta. Hän roikkui hevosensa kaulassa ja Hunni nyppi Ennin toppatakin helmaa ja näytti yhtä tyytyväiseltä. Enni otti riimunnarut irti ja lähti taluttamaan hevostaan tarhaan, missä varmaan odotti ruoka ja huolellinen piehtarointi. Lähtiäiseksi Hunni nosti häntänsä ja papanoi kävellessään hieman kosteahkoja miniläjiä koko käytävän mitalta.
-Juuttaan sontiainen, sitä jiäp joltain kohta aaton porkkanat välistä.
-Älä kuuntele Erjaa, mamma tuo sulle porkkanoita ja muutaman ompun ja pappa tuo huomenna havuja sulle.
-Mä taidan kieltäytyä kunniasta tulla tuon otuksen ottoisäksi.
-Älä kuuntele Anttiakaan, hän on vain mustasukkainen. Mamma pitää huolen että pappa tuo havuja ja vaikka muutaman pienen haavan mitä voit jyrsiä.
-Tuo majava mittää haapoja tarttee, hyvin puttoo ihan kyllästetty lankku, niinko voi siitä portista piätellä.
-Eikö ne ymmärrä sinun sielunelämää, voi toista.
Siinä kohtaa Antista alkoi tuntua, että lahjahevosen elinaikaodote olisi syytä googlettaa.
Kotiin palatessa Enni hyppi penkissään kuin esiteini, joka on saanut tölkin redbullia ja pussin karkkia samaan aikaan. Antti kuunteli sujuvasti mitä kaikkea mamman pikku? mussukalle pitäisi hommata ja miten karvajeesuksen elinympäristö pitäisi rannan tontille suunnitella. Antti mietti hitsaavansa putkesta kolme metrisen elintasovankilan, mistä ei varmasti syötäisi yhtään ainutta tolppaa. Siitä huolimatta Ennin aitoa iloa oli hienoa katsoa. Samoihin aikoihin paikallisella ratsastuskeskuksella käytiin identtistä näytelmää, kun Ennin veljen tytöt saivat omat eläkeikäiset poninsa. Kaksi tummanruskeaa, nappisilmäistä russia oli kuvattu omistajiensa kanssa ja Jaanan viesti toivotti samalla Karvaista Joulua. Enni näpytti viestin takaisin omasta joululahjastaan ja jatkoi sitten tohkeissaan, että tyttöjen ponit voisivat tulla kesällä vaikka heille hoitoon ja syömään laitumia puhtaaksi. Antti näki silmissään kolme karvaista tuholaista, joiden silmät hävisivät harjojen alle ja suussaan ne raahaisivat pöllittyä akkuporakonetta ja lippalakkia.
Kotona oli vastassa väsyneitä mäenlaskijoita, joista yhden otsassa oli laastari. Eetun oli ollut pakko kokeilla jo kiiltäväksi jäätyneeseen mäkeen sitä aumamuovista liukuriversiota, sillä seurauksella, että pitkäksi ja äänekkääksi venynyt liuku oli päätynyt portaiden rappuralliin. Pipo oli pehmentänyt mahallaan liukuvan idiootin törmäystä sen verran, että sentin vekki oli paikattavissa laastarilla. Tapahtumasta koitunut maine sitä vastoin oli korvaamatonta. Eetusta oli tullut pituuskisan voittaja ja pienten poikien silmissä täysin teräsmiehen verrokki. Ansa sitä vastoin oli vanhentunut vuodella ja ripitti vieläkin keskimmäistään niin että naamaa punotti.
Syötiin karjalanpaistia ja perunoita. Vähän lohta ja rosollia. Sitten kahvit katettiin salonkiin ja kuunneltiin televisiosta kovalla äänenvoimakkuudella, Turusta julistettu Joulurauha. Kukin jakaantui taholleen, pukemaan pieniä tai hakemaan autoja oven liki. Kimmo tuli Erjan kanssa tilataksilla ja pian päästiin matkaan kohti hautausmaata. Alkoi olla vähän hämärää. Ei vielä pimeää, mutta hautamaan kynttilät erottuivat jo selkeästi valkoiselta hangelta. Paikalla oli paljon väkeä. Tavattiin tuttuja ja lapset alkoivat olla lentoon lähdössä kavereista ja pukin tulosta. Niemisten ja kartanon lasten yhteen laskettu kymppi kävi läpi aaton tähän astisia tapahtumia ja Annakin näki kuinka Hellen silmät alkoivat kiilua nähdessään Emman ja Jannan esittelemät kuvat poneistaan. Tytöt lupasivat kaikille, että saisivat ratsastaa, koska iästään huolimatta nämä kaksi karvaista kaveria olivat tottuneet kipittämään useamman tunnin päivässä, eikä niitä voi ihan niin vaan totuttaa oloneuvoksiksi. Ja sitä paitsi, jos niitä ei liikuta ne lihoo. Tyttöjen selvitys oli hyvin perinpohjaista ja Erkki naureskeli, että kun kevät koittaa, niin tässä vielä jonkun kerran niitä poneja sieltä kaurahalmeesta jahdataan. Muiden mentyä jo kohti parkkipaikkaa Adalmiina jäi vielä hetkeksi kiven viereen missä oli jo hänenkin nimensä. Hän silitti kiveä hanskallaan ja lähti sitten autolle sanoen.
-Hyvää Joulua Ensio.
Kotiin päästyään Adalmiina nykäisi Anttia hihasta ja vinkkasi omaan huoneeseensa päin. Antti sulki oven perässään ja jäi ihmettelemään asian laitaa.
-Tässä olisi sinulle jotain mikä ei tule sinulle.
Antti katsoi läpinäkyvässä rasiassa olevaa kultaista korua, jossa kaksi joutsenta uivat vastakkain ja niiden sirojen kaulojen kaarista muodostui sydän. Korun hän oli nähnyt nuorena joka päivä. Kohotettuaan katsetaan hän näki sen edelleen äitinsä kaulalla. Rasiassa oleva oli vähän sirompi ja vielä kirkas ja kiiltävä. Äidin kaulalla oleva koru oli patinoitunut vuosikymmenten aikana tummemmaksi ja siitä huolimatta näytti erottamattomalta osalta äitinsä ulkonäköä.
-Isäs antoi miulle tämän korun meiän ensimmäisenä kesänä. Oltiin riiattu silloin pääsiäisestä asti. Antaessaan hiän sanoi, että kun tämän huolit ja sitä pidät niin hän hommaa noille puluille seuraa. Minä siihen että nuo mittää puluja ole ole, ku joutsenia. Virnisteli pirulainen ja laittoi kaulaan tämän. Ja sitten hiän kysy, että tiiänkö mie, että joutsenet pariutuu loppuiäkseen? no tiesinhän mie. Syksyllä ostettiin sitten kihlat ja loppuikä siinä män. Mie halluun, että sie annat tämän Ennille nyt jouluna. Suat lainata vuorosanat jos halluut.
-Äiti tämä on hieno ja tuo tarina. En ollut kuullut sitä ennen. Kiitos, saatan sanoa samoin kuin isä tai sitten säveltää omiani.
-Antti minä olen niin onnellinen teiän kahen puolesta ja tietysti noista kahesta hullusta kanssa. Enni ja sinä asetutte tänne ja ootta lähellä ja elämässä mukana. Nuo kaks pyryharakkoo lentäät nyt sitten kahestaan tuolla maaliman tuulissa ja osuvat kottiin korkeintaan jouluna ja juhannuksena.
-Eihän sitä tiiä. Voihan se olla, että nyt tulevatkin herkemmin tänne, kun täällä on kaikki muutkin. Ja Askokin tulee tuohon lähelle. Oli sekin melkoinen yllätys.
-Niinhän se ol ja uso minnuun, lissää tulloo vielä yllätyksiä.
Alkoi olla kiire saunaan. Kuten niin kuin ennenkin aattoiltana aika katosi johonkin ja mikään aikataulu ei pitänyt suunnitellulla tavalla. Saunaan tehtiin melkein vuoronumerojärjestelmä, että saatiin tenavat pestyä, kaikki käymään vuorollaan ja pitämään virallisen “juon oluen pyyhe päällä” tauon raikkaassa ulkoilmassa.
-Tämä saunarumba tällä porukalla muistuttaa enemmän armeijasta kuin joulusta.
-No huomenna joutaa istua täällä vaikka aamusta asti, eikä sillä keinoin, onhan tässä iltaa aikaa kun saa pukin tänne ja kinkut nielastua, niin lämpeehän tuo jos haluaa lauteilla nököttöö.
-Mitenkä varovainen sitä on syytä tuolla ylhäällä olla.
-Aika vähän on Asko loppupelissä assiit muutunna. Tuppaan ei ole mittään asiaa. Jos joku huutaa sinnuu nimeltä, reaktion tullee olla välitön. Kysyä saapi, homman tarvetta tai tarkotusta ei toinna kyseenallaistoo. Ja muista, sinä syöt silliä, se on hyvvee ja aena olet tykännä.
-Niinhän minä syönkin.
-No eihän siinä sitten. Antilta kun kysyin, että oottaako kovin lasimestarin silliä, niin hyvä ettei siltä tullut riisipuurat ylös.
-On tainnut tulla Norjassa sillikiintiö täyteen.
-Oli tullut. Ja turska ja ranskanperunat. Akvatiitti ja muutama muukin asia. Käskin olla ottamatta.
-Mikä tämä silli homma nyt on?
-Rouvat ensin siitä tappel ja sitten sitä tehtiin niin, ettei muuta syötäis ennen juhannusta. Mie en sitä koko kirnua tänä talvena veä nappaani, se on ihan varma.
Asko ja Esko lähtivät suihkuun ja viimeisinä siistivät myös saunan, toivat lisää puita kiukaan liki ja laittoivat laudeliinat kuivumaan. Ylhäällä muilla oli jo vaatteet päällä ja lapset huijattiin lastenhuoneeseen kuuntelemaan koko tarina miten riihitonttu tänne aikanaan eksyi, otti Niemen riihen majapaikakseen ja jäi olemaan. Tarina kertojia oli kolme. Mummo tietysti, kun hän pitempään tontun touhuja oli seurannut, Asko joka oli kuullut tarinan niin monta kertaa, kertoi tontun osuudet möreällä tonttuäänellä ja Ansa joka kertoi miten tonttu olikin tässä talossa hänen aikanaan kaikkialle ehtinyt. Samaan aikaan alakerrassa raahattiin lahjavuoret kuusen ympärille ja katettiin pöytä lopulliseen malliinsa. Viime tingassa paikat saatiin kuntoon, kun Patronen ajoi ilman valoja hiacensa piiloon liiterin taakse ja alkoi säkkinsä kanssa hiippailemaan kohti taloa. Sammutettiin valoja vähemmäksi ja salonki näytti nyt kynttilöiden ja pienten sähkölyhtyjen valossa kotoisan jouluisalta. Patronen rymisteli ryhmysauvoineen eteiseen ja huuteli kovaa ääneen.
-Onkos tiällä niitä kilttejä lapsia, vai oonko mie tullut viärään tölliin?
Yläkerrassa ryskyi portit kun pienet ihmiset yrittivät laumassa portaisiin. Kun koko perhe oli eteisessä tervehtimässä pukkia ja lapset ujostelivat kuka kenenkin sylissä tai selän takana, Adalmiina ohjasi pukin peremmälle hänelle varattuun tuoliin ja lahjaralli alkoi. Ensin tietysti pienille jotain, että saatiin tilanne rauhoitettua. Sitten pukki Patronen alkoi jakamaan lahjoja paketti kerrallaan ja muutaman peppurako vilahduksen jälkeen pestasi Pajun antamaan paketit kuusen alta ja pukki sitten tyytyi kertomaan kenelle se oli menossa. Pukki paralla oli selkeästi kuuma. Hiki valui ohimoilla ja ison porukan lahjavuori vajui huomattavan hitaasti. Hän näpräsi kielellään suuhun vähän väliä työntyviä tekopartahaituvia ja Antilla ja Eskolla alkoi olla pokassa pitämistä virabeli keikkaa tekevän putkimiehen puolesta. Kun lopultakin kaikki lahjat oli jaettu ja pukki teki lähtöä, miehet lähtivät häntä joukolla saattamaan.
-Mennään kato poroja pitämmään kiinni sen aekoo, että pukki kerkee rekkeen. Niillä on kato vieläi kauhia polte lähtöö liikkeelle niin ottaahan se vanhalle pukille tiukille telukuta niien sarvipäien kanssa.
-Voiko tulla katsomaan poroja.
-Ei toinna tulla, kyllä pukki pärjevvää, avvoo sie vuan niitä paketteja ja muista auttoo pikkusiskojas. Eivät vielä ossoo niin hyvin. Pukki männöö nyt. Hei hei ja nähhään ens jouluna.
Miehet kävelivät porukalla aitan taakse ja varjoihin päästyään Patronen riipaisi parran leuan alle.
-Jo ossaa olla helevetillinen laitos tuo.
-Onko vielä monta paekkoo?
-Niemellä käyn, sitten se on siinä. Heleppoja on nämä viimeset keikat. Savolaisilla pennut tappel niin että kuus kuatu. Jonkun pelin takia kauhia jaara. Perkele ne tulloo olemaan vielä niitten pentuin kanssa kusessa.
-Poikiako ne oli Savolaisten kakarat?
-Ja paskat. Koleme tyttöä. Ku ois iliveksiä yrittännä paementoo. Ei tule toista kertoo miulle reissua siihen talloon.
-No sinnäi pääset kohta aaton viettoon. Äitilleskö menet?
-En taija mennä. On sauna lämpimänä ihan toesessa ossoitteessa.
-Koeta nyt piättee ookkonä poekamies vai et. Sie voi siellä kuukaus toisesa perrään käyvä vuan lämmittelemässä.
-Pistettään harkintaan. Mutta nyt on pölli poltettu, mie lähden jatkammaan.
Patronen tumppasi tupakkansa, nakkasi puoli rasiaa mynthoneita suuhunsa ja huristeli tiehensä hiacen perse keikkuen.
Kyllähän se loppuviimein sillikin maistui. Ja kaikki muukin. Emil oli loihtinut hienon suklaisen täytekakun, mikä oli soikea muodoltaan ja näytti poron naamalta sarvineen kaikkineen. Oli glögiä ja kahvia. Muksut mutustivat suklaapukkejaan naama ruskeana ja Usva puhkesi parkuun huomattuaan syöneensä pukilta pään. Adalmiina istui omalla paikallaan huoneen nurkassa ja alkoi availla pakettejaan. Napa oli niin täynnä, että narina kuului. Ensimmäisessä isossa laatikossa oli kannettava tietokone ja samanväriseen pakettiin oli pakattu uusi puhelin. Aada ja Emil olivat väijyneet vieressä ja vartissa he oli taikoneet valmiiksi asennetut vehkeet käyttökuntoon. Löytyihän sieltä muutakin. Uudet sukkapuikot ja iso kasat lankaa. Antille ja Ennille oli lahjakasasta löytynyt kirjekuori. Siinä kerrottiin, että heille oli varattu 200 kolme metristä aitatolppaa paikalliselta sahalta.
-Tarviitta vielä varmaan lissee, mutta noilla piäsettä alakuun. Esko myhäili
-Mitenkä moni tästä hevosen ostosta nyt tiesi?
-No parin päevän piästä kaupasta, myö koleme. Ja Eija ja Erja tieten ja varmaan Erkkikkii.
-No sitten.
-No mittee nää luulit, ei tällä kylällä mikkää pysy pitkään salassa.
Enni sai lahjakortin hevostarvikeliikkeeseen. Esko oli hommannut vaimolleen reissun lämpimään. Pojille oli löytynyt huppareita ja kaikenlaista kampetta. Paju juoksi uudessa toppahaalarissaan, uudet kengät työnnettynä käsiinsä. Asko ihaili uusi pilkkivarusteitaan ja Elias oli onnellinen saatuaan työvaatteet talvisäähän ja kasan kirjoja erilaisten hyötykasvien ja juuresten viljelystä. Adalmiina oli myös varannut Eliakselle 20 puskaa vattuja ja viinimarjoja, joita mies sai kaivaa maahan sitten ensi keväänä. Jennifer oli saanut lahjakortteja ja tietokone ohjelman lihakarjan jalostuksesta. Tässä Ansaa oli auttanut naapurin Jaana. Varmaan isoimmat ilon kiljahdukset kuultiin, kun Janike sai naapureilta kuoren, missä hänet kutsutiin haastateluun työharjoittelu paikkaa varten. Se kylläkin kilvoitti Enni ja Annan väittelemään onko Janiken parempi asua kartanolla vai muuttaa Niemelle. Usvalla oli toisessa kainalossa uusi nalle, joka oli yhtä suklaassa kuin tyttökin. Toisessa kainalossa taas oli puoliksi syöty suklaapukki sulaneena lapsen lämpimään käteen. Perheen pienemmästä oli näet jo valot sammuneet ja hän nukkui nojaten lahjapaperimyttyihin ja sohvatyynyyn. Vilja peitteli pikkusiskoaan ruokapöydästä otetulla lautasliinalla ja oli kovin suklaassa itsekin.
Adalmiina katseli kasvanutta ja kotiin palanutta perhettään. Otti uuden puhelimensa ja napsautti muutaman valokuvan lisää. Hän osasi jo siirtää kuvat facebookiin ja sai heti monta peukkua, näköjään konjakin voimalla valvovilta vanhusten talon asukkailta. Aada oli asentanut tietokoneeseen ohjelman missä valokuvista pystyi helposti tekemään kollaaseja. Innoissaan Adalmiina avasi elämänsä ensimmäisen oman tietokoneensa ja odotti kun käyttöjärjestelmä pyysi pin koodia. Ruudulla luki Adalmiina Vartiainen. Ja näin Vartialan kartanon Joulu jatkui etenemistään kuusen valojen loisteessa uutta vuotta odotellen.
Tähän päättyy joulukalenteri Oman Joulunsa Vartija. Kiitos kaikille lukijoille kärsivällisyydestä ja kyvystä toivottavasti sivuuttaa lukuisat kirjoitusvirheet ja kirosanat. Aloitin tämän kirjoittamisen marraskuun alkupuolella jouduttuani tapaturman takia olemaan aloillani. Lyhyestä tarinasta paisui vähän vahingossa massiiviselta tuntuva paketti ja rehellisesti täytyy sanoa, että usko tämän valmistumiseen ajallaan on ollut välillä kovilla. Teksti on julkaistu melko pian sen kirjoittamisen jälkeen joten mihinkään analysointiin tai edes säälliseen editointiin ei ole ollut aikaa. Olen itse nauttinut matkasta ja tämä tarina on kulkenut repussa, ikivanhassa läppärissä Mäntsälästä Espanjaan ja mutkan kautta jouluksi maalle Pohjois Savoon. Kiitos teille kaikille ja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025
Nilsiässä 25.12.2024
Minna Turunen