Pata kattilaa soimaa, molemmilla musta kylki
Sunnuntai aamuna Antti karkasi heti tilaisuuden tullen omaan rauhalliseen torppaansa. Leivinuuni oli kartanolla alkanut lämmetä jo neljältä ja vanhoista tutuista merkeistä pystyi päättelemään, että joulun teossa oli käsillä ne hetket, kun pinna alkaa kiristymään, laatikot karkaa liian tummaksi ja loppu viimein joku lähtee tuvasta saranapuolen kautta konjakkikaapille, josta haetaan vauhtia uuteen yritykseen. Naisia oli nyt yhteensä viisi ja kolmessa eri polvessa. Sääliksi kävi Eliasta, jolla ei paljon pako mahdollisuuksia ollut.
Antti oli laittanut Ennille viestin, että tulisi käymään jos ehtisi. Enni oli vastannut, että kävisi tallilla, mutta voisi tulla sen jälkeen, koska joulusirkus alkoi koitella hänenkin hermojaan. Kun Antti saapui rantaan aurinko kurkisteli yhdellä varpaalla taivaanrannassa ja oli vielä pilkkopimeää. Otsalampun valossa hän haki ensimmäisen oman kuusensa, omasta metsästä ja teki sille navetasta löytyneestä auton vanteesta kuusen jalan. Potkittuaan lunta vanteen päälle, kuusi seisoi ryhdikkäänä porraspielessä ja Antti päätti hommaa siihen jostain jokusen koristeen. Hän käynnisti klapikoneen ja alkoi jatkaa urakkaa yksin. Kun kasa koneen toisessa päässä kasvoi, hän pysäytti koneen ja veti lumikolassa läjän klapeja liiteriin. Homma oli niin tuttua ja yksitoikkoista, että oli aikaa ajatella. Elämää ennen ja nyt. Mitä oli Norjassa ja mitä oli täällä. Oli aikaa ajatella Ennia ja Jannen ilmettä kun hän kertoisi siitä. Hän kuuli jo kaverinsa naljailun “mä jätän sut vähän yli viikoksi tänne, niin ostat autiotilan ja hommaat tyttökaverin”. Niin no, kuvaus oli tarkka, vaikka toteutuksen aikataulu oli kieltämättä ollut nopea.
Äiti oli ripittänyt Antinkin aamulla. Ei häntä niinkään ollut klapitalkoot kiukuttanut, vaan valehtelu ja se että tehtiin muuta, vaikka se nimenomaan kiellettiin. Entäs jos olisi sattunut jotain? Herra yksin tietää mitä Niemen veljeksille ja Erkille oli käynyt. Eeron saarna oli sekin mielessä. Tottahan se oli, että hunajalla saa paremmin kärpäsiä kuin etikalla, mutta olikohan se hevosen osto kuitenkin ollut hieman liioitteleva liike? Jossittelu ei ollut hänelle ominaista, mutta eipä ollut nämä viimeisen viikon päätöksetkään. Antti käynnisti taas klapikoneen ja lakkasi murehtimasta. Muutama päivä niin asiat selviäisivät ihan itsellään.
Helsingissä tehtiin lähtöä maalle. Tavarat oli pakattu, mutta nyt jopa Aada alkoi jännittämään miten kaikki mahtuu autoon. Ulkona tuuli, kuten meren rannassa usein tuppaa tekemään. Tästä huolimatta Aada oli aloittanut vapaapäivänsä lenkillä. Janne nukkui vielä kun hän oli vaihtanut vaatteet ja hiipinyt ulos. Alaovella hän käynnisti kellon treeniohjelman ja lähti liikkeelle. Oli sunnuntai, joten ketään ei näkynyt missään. Muutama aamuvirkku koiranulkoiluttaja oli pukenut itsensä ja koiransa toppavaatteisiin ja uhmasi nyt tuulta ja viimaa tutkien jokaisen lyhtypylvään ja roskiksen kyljen. Aadan juoksukengissä oli nastat. Niillä jalka tökkäsi terävästi osuessaan kovaan kävelytien pintaan, mutta pysyipähän varmasti pystyssä. Hän juoksi tasaista tahtia rantaa pitkin Lammassaaren puolelle ja Hämeentietä mukaillen takaisin päin. Matkaa tuli seitsemisen kilometriä. Tullessaan takaisin Jannen asunnolle hän oli kuumissaan ja päkiät valittivat jäästä ja nastoista. Pöydällä oli lappu. “ Käyn salilla, max tunti”. Asia kunnossa. Olisi ollut kätevää jos hän olisi maininnut moneltako lähti tai vaihtoehtoisesti mihin aikaan tulisi takaisin. Aada laittoi lenkkivaatteet suoraan koneeseen. Päälle konetta ei kannattanut laittaa, koska kohta sinne tulisi lisää hikistä pyykkiä. Oli omituista miten saman huushollin eläminen, periaatteessa, ventovieraan ihmisen kanssa oli näin helppoa. Ei ollut tarvetta puhua nuoruudesta, koska molemmat tiesivät jo millaista kummankin elämän oli ollut. Opiskelun ajan häröilystä ei taas riittänyt naurettavaa kuin parille illalle ja työstä he kumpikin puhuivat välillä tauotta ja välillä aihe oli täysin kielletty. He olivat siistejä, omasivat samanlaisen ruokavalion ja elämän arvot. Oleminen oli helppoa. No kohta tämä helppo ja aavistuksen hekumallinen viikko olisi lopussa. Joulu ja lintukoto kutsuu.
Aada meni suihkuun ja vaahdotti pipon ja hien nihkeyttämät hiuksensa. Hän laittoi hoitoaineen ja etsi suihkusaippuan. Hän kuuli kun Janne tassutteli paljain jaloin kylpyhuoneeseen ja laittoi salivaatteensa koneeseen. Aada oli jo tottunut Jannen kulkemiseen salin jälkeen ilman rihmankiertämään. Suihkun lasiovi avautui ja virnistelevä mies ankäsi itsensä suihkun alle.
-Sä karkasit kylille kun mä nukuin.
-Menin lenkille.
-Etkä pyytänyt mua mukaan?
-Milloin olet viimeksi juossut?
-Tunti sitten.
-Ulkona. Talvella.
-Varmaan intissä. Oli ihan hirveetä.
-Ja silti mun olisi pitänyt herättää sut ja pyytää mukaan. Kun tiedän ettei sua saa ulos liikkumaan kuin köysissä.
-Olisin tarjonnut sulle asiantuntevan ja perusteellisen lämmittelyn ja pientä venyttelyä ennen liikuntasuoritusta.
-Aivan. Sen lämmittelyn jälkeen sun ei olisi tarvinnut mennä salille. Ainakaan ennen aamupalaa.
-Ehkä ei, mutta nyt on hyvin lämpö päällä. Väistäppä vähän mä huuhdon hiukset.
-Enkä väistä, mun pitää huuhtoa hoitoaine. Olisit odottanut vuoroasi.-Menee silmiin kohta.
-Iso poika. Pistä silmät kiinni ja kitise hiljaa. Mä huuhdon nyt nämä hiukset.
Aada käytti aikaa huuhtoessaan hiuksensa ja saippuan iholtaan. Janne piti silmänsä kiinni ja väänteli naamaansa ihme ilmeisiin ja esitti miten saippua kalvaa hänen päänahkaansa. Aada yritti olla nauramatta ääneen ja puristi vettä hiuksistaan. Hän väisti kohti ovea siirtäen Jannen tieltään kuin nuken kahdella kädellä ohjaten. Mies taapersi sivulle ja läksiäislahjaksi Aada käänsi suihkun veden kylmälle. Odottaessaan kylmästä kiljahtavaa ääntä hän otti pyyhkeen ja varautui suorittamaan pikaisen poistumisen. Suihkusta alkoi kuulua lauleskelua ja savulasin läpi näki selvästi että mies huuhtoi hiuksiaan ja vesi todellakin oli yhä kylmällä. Aada pakitti kohti ovea ja puki nopeasti aamutakin päälleen. Pyyhe olallaan hän avasi oven ja suihkusta kuului rauhallinen kommentti.
-Sä voit nyt alkaa miettimään miten mukavan viileä olen kun tulen täältä ja etsin sinut käsiini.
Aada otti jalat alleen. Piti löytää nopeasti vaatteet päälle. Hiukset valui vettä edelleen. Helvetti. Suihkun ääni lakkasi ja paljaiden jalkojen ääni niiden osuessa lattiaan paljasti jääkylmän ja liikunnan virkistämän miehen olevan tulossa. Tällä kertaa jahdista tulit lyhyt. Palauttelu liikunnasta pitkä.
Puolilta päivin kaksikko oli valmiina matkaan. Aadan pakkaustaidoilla ja Jannen tarkkuudella, kaikki tavarat olivat mukana ja mahtuivat autoon. Josko auto näytti nyt siltä, että he olisivat muuttamassa maalle, eivät menossa käymään. Toki heillä oli muidenkin lahjoja ja tavaroita mukana. Kaikki Antin kamppeet siirtyivät nyt sinne missä mieskin oli. Suunniteltiin reitti ja mietittiin etukäteen missä pysähdytään. Janne halusi varmuuden vuoksi ladata auton viimeisellä mahdollisella asemalla ennen määränpäätä. Silloin ei tarvitsisi miettiä miten ajelee nämä muutamat päivät mitä maalla oltaisiin. Ajaessaan he puhuivat Annan ja Eliaksen muutosta, muuttoautoista ja tavaroiden karsimisesta. Samalla naureskeltiin kunnantätien ilmeitä, kun kylälle yhtäkkiä muuttaa pariskunta ja viisi lasta. Siinä kasvoi useampi vuosiluokka monella prosentilla. Koulutaksin ei onneksi tarvinnut kesken kouluvuotta reittiään muuttaa, mutta olihan siinä niillekin ajamista muutamaksi vuodeksi. Janne halusi ensi kesänä näyttää Pajulle ja Terholle hänen ja Antin majan. Jos siitä nyt olisi enää mitään jäljellä. Tälle kertaa joku innokas ajaisi siihen polulle leveämmän reitin koneella ja varmaan levittäisi sepelitkin, että mummon mussukat pääsevät perille helpommin. Siltahan siellä jo olikin.
Keskustelu vältteli suhteen paljastumista, joskin eri syistä. Janne jännitti Antin reaktiota, osaamatta selittää Aadalle miksi. Aada taas äitiään. Aada ei ymmärtänyt mitä heidän asiansa kuuluivat Antille ja Janne ei halunnut avata sen enempää miesten nuoruuden, ja noh vähän vanhempanakin, käytyjä seikkailuja. Matkan puoliväli kahville oli vielä matkaa ja hetken he istuivat hiljaa ja katselivat maisemia. Peruutuspeilistä näkyi pelkkiä paketteja. Tämä oli kuin joulupukin reki.
Toisaalla Enni sain vihdoin ja viimein Hunnin tarhan portista sisään. Tarhassa ei ollut heinää, joten hevosen logiikalla, ei siellä tarvinnut olla hevostakaan.
-Heinät tulee tunnin päästä. Kato ittees. Et kuole nälkään. Kylkiluita ei näy edes luupilla ja äijällä on mahaa ku kantavalla tammalla. Lämmin tulee liikkumalla, mene touhumaan siitä nyt.
Hunni kokeili hörinää. Sitten kuopimista. Lopuksi se ravaili pitkin tarhaa, esittäen suunnattoman levotonta ja heitteli samalla päätään niin että etutukka heilui ja loimen soljet natisivat. Sitten se huomasin viereisen tarhan tammat ja alkoi huutaa ja höristä vuorotellen. Toi eläin oli raivostuttava. Aivan totaalisen ihanan raivostuttava. Enni pakkasi tavaransa ja lähti Antille. Hän haisi hevoselle ja oli yltäpäältä karvoissa. Jos miehellä oli tämän rähjäisen olomuodon suhteen huomauttamista, niin vastaukseksi olisi pakko todeta, että totuttele. Ja ei sillä, talossa toimi nyt sekä suihku, että kellarin sauna. Nämä oli jo testattu. Kun Enni ajoi pihaan Antti kolasi halkoja. Pihalla oli iso kasa klapeja ja niistä tullutta roskaa kulki navetalta liiteriin ja kapeampi kaarnavuo tuli keskeltä työmaata kohti taloa. Enni heilautti kättään ja meni suoraan sisälle. Näpit olivat jäässä ja jättiläismäisen my little ponyn kanssa painimisesta tullut hiki alkoi kuivua ja kosteat vaatteet tekivät olo vilpoiseksi. Hän jätti ulkotakkinsa naulakkoon ja meni keittämään kahvia. Erjalta oli tullut viesti.
- Erja: Ajetaan huomenna omalla porukalla. Saat laittaa rauhassa joulua. Nähhän sitten haudoilla aattona.
- Enni: Ok, nähdään siellä. Tuon possulle porkkanoita sitten.
- Erja: Pittäis olla jo possujen suolassa, mutta vielä tässä kerkee.
- Enni: Ei saa puhua tuhmia, tontut kuulee.
Enni varasti kahvia keittimeltä ennen kuin koko pannu oli tippunut ja istui pöytään. Hän yritti juoda varovasti, ettei polttaisi kieltään, mutta päätyi hengittelemään kahvin höyryä ja tuijottamaan ikkunasta puita kuskaavaa miestä. Hetken Enni keskittyi viestittelemään. Whats uppi oli taas viestiä väärällään ja piti keskittyä moneen keskusteluun yhtäaikaa. Äiti kyseli missä hän meni. Anna moikkasi ja toivoitti henkistä tukea jouluruokien laittoon. Aada kertoi Annan, hänen ja Ennin muodostamassa ryhmässä, että oli nyt lähtenyt Jannen kyydillä tulemaan kohti kotia.
- Aada: Lähdettiin hetki sitten tulemaan sinne päin. Mikä tilanne?
- Anna: Viivytä etenemistä. Äiti ja Ansa pukee jo hanskoja. Matsi alkaa ihan kohta.
- Aada: Onko tytöt tulossa jo hulluksi ja pakkaamassa autoa?
- Anna: Ei ole, ne kuorii perunoita ja naurattaa noita muksuja. Enni, onko Erkki ja pojat hengissä?
- Enni: On kai ne. Eero kolasi pihatietä tänään, kun lähdin ja oli näköjään joillain tikuilla nostanut sen oven viereisen pensaan pystyyn. Vissiin ulkona parempi kuin sisällä. Ne sai kaikki aika korvilleen. Lapset vasikoi aivan kaiken mitä siellä oli tehty. Tikkarien määrän kohdalla Erikiä vietiin autoa kohti korvasta.
- Anna: Oikeesti?
- Enni: No ei valitettavasti, mutta joo oletan että joka torpassa sovittiin, että miesten hoitopäivästä puhutaan yhtä vähän kuin tulevasta visalaskusta. Eli ei yhtään.
- Aada: Mitä siellä on tapahtunut?
- Anna: Miesten piti vahtia tenavia, että meidän sakki pääsee kaupunkiin ja Niemen porukka ehtii leipoa. Veivät ne sitten rantaan klapihommiin. Oli kuule koneet ja kaikki.
- Aada:Aivan. Mites Enni jaksaa. Saanut nukuttua?
- Enni: Paremmin taas. Pikkuhiljaa.
- Aada: Niin no se paremmin nukuttaa kun ei nuku yksin.
- Enni: No kuule ihan yksin olen nukkunut.
Viestittely varmaan jatkui, mutta Antti tuli sisälle ja halasi pitkään tuoksuen kaarnalle ja sahanpurulle. Villasukkien varsissa oli vähän purua ja miehen naama punoitti pikku pakkasen jäljiltä. Anttikin otti kahvia ja kaivoi kaapista voileipä tarvikkeet. Kevyen lounaan jälkeen Enni vei astiat pois ja jäi katsomaan tuvan keittiön puoleisesta ikkunasta metsän reunaan ulottuvaa rinnepeltoa, johon Antti suunnitteli uutta taloaan. Sieltä olisi hieno näköala lammelle. Antti tuli hänen taakseen, otti kiinni ja katseli hiljaa samaa maisemaa. Enni kääntyi ympäri ja tutkiskeli hetken tuttuja kasvoja ja nosti kätensä Antin poskelle. Näköjään hiljainenkin ympäristö voi hävitä. Jonkin aikaa myöhemmin Enni oli käynyt suihkussa ja käpertyi takaisin sänkyyn Antin kainaloon. Molemmat olivat olleet hereillä aamuvarhaisesta ja uni saavutti heidät nopeasti.
Antti heräsi ensin. Enni oli hiestä märkä ja huitoi unissaan. Hän puhui englantia ja sitten hiljeni jälleen. Muutaman sekunnin päästä hän huusi suoraa huutoa ja heräsi hypäten istumaan. Antti piti varovasti kättä hänen selällään ja odotti reaktiota. Kun Enni vaan nojasi käsiinsä ja hengitti nopeasti, Antti kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti takaisin viereensä makaamaan. Enni yritti saada hengitystään tasaantumaan ja vetää itseään sikiöasentoon. Antti piti kiinni lujempaa ja painautui Ennin selkää vasten ja jutteli hiljaa.
-Kaikki on hyvin. Minä olen tässä ja sinä olet kotona. Ei ole mitään hätää. Se oli unta. Sinä olet kotona.
Antti jatkoi mantran hokemista niin kauan, kun Enni alkoi rentoutua ja sitten itkeä. Siinä he makasivat ja odottivat, että paha menee pois. Antti ei voinut olla miettimättä miten lähellä nähty uni ja sen aiheuttanut todellisuus olivat toisiaan. Enni ei voinut olla miettimättä, että hän ihan oikeasti taisi olla kotona. Oli koti sitten talo tai ihminen. Tai molemmat.
Jonkin ajan kuluttua oli pakko nousta. Aurinko alkoi laskea ja talossa alkoi olla viileää. Ei ollut järkeä polttaa enempää puuta missään tulisijassa, koska kohta oli pakko lähteä katsomaan miten pääkallopaikoilla joulusouvi edistyy. Ja oli nälkä. Juustovoileivällä nälkää sai kyllä siirrettyä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
-Lähdetäänkö apsille syömään?
-Ei huono idea ollenkaan. Voi olla jopa tänään rauhallisempi paikka kuin kotituvassa murkinointi.
-Jätetään mun auto meidän navetalle ja mennään sun autolla.
-Onko tuo jälleen hienovarainen vinkki antaa sun ajaa?
-Saattaahan se olla.
Enni ajoi Niemen navetalta kohti kirkonkylää ja liikennekeskusta. Jaana oli kurkistellut vanhan navetan ikkunasta tulijaa. Pinkki pipo heiluen hän oli jatkanut töitään ja vilkuttanut hetken lähtijöiden perään. Enni laittoi auton parkkiin ja he menivät maksamaan noutopöydän. Syötyään he ottivat kahvit pahvimukeihin ja Enni jäi lukemaan iltalehtien otsikoita matkalla ulos. Antti laittoi mukinsa pelipisteen kapealle tasolle ja ilmoitti käyvänsä vessassa. Enni siirtyi keltaisista lööpeistä telineissä oleviin naistenlehtiin ja luki jouluisia vinkkejä lupaavien lehtien kansia. Liukuovista asteli sisään selkeästi etelästä tulevia asiakkaita. Ennia ja Anttia ei haitannut tulla tänne työkamppeissa. Täällä se oli normaalia. Matkoilla olijat sen sijaan tunnisti heti. Tuokin pariskunta mikä tuli sisään. Miehen käsi oli naisen olkapäällä ja hän suukotti tätä otsaan. Molemmat olivat pukeutuneet hyvin leikattuihin merkkitakkeihin ja hiukset olivat reissaamisesta huolimatta huolitellut. Samaan aikaan Antti tuli vessasta, otti kahvinsa, kääntyi ulko-ovelle ja pysähtyi. Laski kahvinsa takaisin tasolle.
-Janne? ja Aada?
Antti tuijotti eteenpäin. Ennikin laski mukin käsistään ja koitti kurkotella Antin käsivartta. Janne otti kätensä Aadan olkapäältä ja Aada taas ei aikonut päästää irti. Kaikki neljä olivat pysähtyneet paikoilleen. Sisään tulevat ihmiset pyörittelivät silmiään ohittaessa heitä molemmilta puolilta.
-Mitä sä olet tehnyt? Mun sisko? Sä et voi olla tosissasi.
-Antti, mä voin selittää.
-Säästä sun selitykset. Ei kiinnosta kuulla.
-Antti, anna olla. Aada on aikuinen, et sä voi…
-Enni älä puutu tähän, sä et ymmärrä.
-Antti mitä helvettiä se rähjäät, mä kuvittelin että sä olet ainut ketä tää ei haittaa?
-Aada sä et ymmärrä. Sä et voi.. Jannella ei ole oikeut…
-Mitä sä nyt selität? Miksi sun sisko ei voi seurustella sun parhaan kaverin kanssa? Selitä. Mulle. Nyt.
-Janne ei ole vakavissaan. Ei se ole semmoinen, mä en…
-Niin siis Janne ei ole sarjamurhaaja tai sairas?
-No ei, mutta…
-Mutta sinä et vaan tykkää?
-No en, koska se on mun sisko johon sitten sattuu.
-Tai sitten ei. Aada herää säkin nyt.
Aada vaan tuijotti Anttia. Janne tuijotti maahan. Aada kysyi Jannelta jotakin, mutta tämä vain levitteli käsiään anteeksipyytävän oloisena. Aada päästi irti ja käveli vessaan.
-Että semmoisen tervetuliaistilaisuuden järjestit siskollesi. Hyvin vedetty. Aada luotti sinuun, mutta ei, sä olet ihan yhtä konservatiivinen mulkku kun tämän kylän muutkin miehet.
-Enni, en mä
Jatkaminen oli turhaa. Enni oli lähtenyt Aadan perään vessaan ja tässä he nyt seisoivat mulkoilemassa toisiaan. Janne seisoi normaalista poiketen vähän kumarassa, mutta oikaisi selkänsä ja katsoi takaisin haastavammin. Mikäs siinä, voisihan tämän selvittää tässäkin.
-Oletko sä ihan vitun sekaisin. Toi on mun sisko.
-Jos mulla olisi sisko, tuntisin varmaan samoin, mutta tilanne on nyt tämä. Mä en pelaa mitään peliä. Tää on Aada kenestä me puhutaan.
-No sitähän mä yritän selittää. Meniksä… oletteko te?
-No se ei kuulu sulle!
Antti oli juuri tarttunut Jannea kauluksista kun Enni ja Aada tulivat vessasta. Meikki oli korjattu ja raivo Ennin kasvoilla oli kaikkien nähtävillä. Aada käveli suoraan kohti uloskäyntiä pysähtymättä. Enni käveli Antin viereen ja totesi ääntään madaltamatta.
-Kaipa te kaks kuspiätä seleviätte kottiin jollain ileveellä. Kuha olette saaneet nuo mulukunne mitattua.
Puoli huoltamoa puhkesi nauruu ja useampi alkoi taputtaa. Enni käveli ovesta ulos ja Antti päästi hitaasti irti parhaan kaverinsa rinnuksista. Punastua ymmärsi molemmat ja vaikka yleisö olisi varmaan toivonut lisää nähtävää, miehet kävelivät sanaakaan sanomatta pihalle vain nähdäkseen kun musta Hilux kaarsi pihasta takaisin päätielle.
-Täällä on ihan helvetin kylmä.
-Pää kiinni, mun auto lähti just kohti tuntematonta ja veikkaan, että siellä on kaksi pirun kiukkuista naista kyydissä.
-Jäit sitten jalkamieheksi.
-Haista paska.
-Tää on sun vika, sä aloit mussuttaa.
-Sä panet mun siskoa!
-Ja sä näköjään naapuria! Sähän muistat, että sillä on kolme veljeä, joista vanhimmalla on varmaan vieläkin kylän lyhyin pinna.
-Haista paska.
-No en minä sokea ole. Sä ostat talon parissa päivässä tänne tulon jälkeen ja nyt sun tililtä on maksettu jokunen tonni Kimmolle viitteellä “hevonen”.Tuskin sulle tulossa?
-Haist…
-Joo tää haistaminen tuli nyt jo selväksi. Sä itse teet ihme bisneksiä, et vastaa kun mä soitan, etkä kerron mitään siitä, että olet löytänyt jonkun. Miksi?
-Ei kuulu sulle.
-Ja sulle ei kuulu sun siskosi asiat. Eikä minunkaan. Mun ongelma oli etten uskaltanut kertoa, koska tiedän että käyttäydyt näin. Mutta mä halusin kertoa. Sinä et halunnut. Me luvattiin silloin…
-Että mikään tai kukaan ei tule meidän väliin. Mä tiedän, mutta … se on Aada.
-Aada oli 15 vuotias kun sä lähdit. Silloin sitä pitikin vahtia. Antti, Aada on yli 30 nyt. Sulla ei ole enää isoveljen vastuuta, eikä kyllä oikeuttakaan.
-Kristus mä olen jäässä.
-Mä en mene tonne sisälle. Me päästään kohta jonkun junnun tiktokkiin. Sedät tappeli paikallisella abc-asemalla. Mun auto lataa tuolla sivussa. Mennään sinne. Paitsi jos haluat kävellä?
Miehet kävelivät kädet taskuissa kohti irmeliä ja nostelivat kylmästä olkapäitään. Mittari kertoi latauksen olevan 88% ja Janne kytki latausjohdon irti laitteesta. He siirsivät auton sivummalle parkkiin ja jättivät sen käyntiin. Auto lämpesi nopeasti ja molemmat tuijottivat ulos tuulilasista.
-Mihin sä luulet, että ne lähti?
-Kotiin. Kolmikosta puuttuu yksi ja se on siellä. Nyt käy linjat kuumana.
-Asteikolla yhdestä kymmeneen, mitä arvelet miten kusessa nyt ollaan, alleviivaten, sinun takiasi.
-Viisi jos vastassa on vain ne kolme. Kymmenen jos äiti saa tietää.
-Aada ei halua, että äitinsä tietää meistä.
-Miten niin, mutsi tulee olemaan liekeissä. Sussa ei sen silmissä ole mitään vikaa. Sinusta tulee sen lempi vävy. Ja se sinusta tulee. Ymmärrätkö? Vävy, vihitty mies.
-No eihän siinä, mutta onko kukaan muistanut kenen kanssa tässä ollaan tekemisissä? Tuo liehuva liekinvarsi teki mut viikossa hulluksi kaikin mahdollisin tavoin.
-Älä, ihan oikeasti. Säästä mut yksityiskohdilta.
-No mä nyt sitä tarkoita. Kato ympärillesi!
Antti kääntyi ympäri ja tuijotti etupenkkien selkänojissa kiinni olevaa tavaravuorta. Paketteja, kasseja ja laukkuja. Parit naisten kengät ja kasan päällä keikkui ehjimmän näköinen paperikassi, josta törötti lautasliinoja ja vihreiden kuulien paketti. Tavarat oli survottu autoon kuin heinäpaalit kuivuriin ja irmeli näytti olevan, jos nyt ei kantokykynsä rajoilla, niin sietokykynsä.
-Mitä hittoa noissa nyssäköissä on?
-Sinun lahjat, minun lahjat ja Aadan löytämät paketit. Tuliaiset uuteen kotiin sinulle ja Annalle. Noi puoli kuutiota tavaraa tuleville vauvoille. Jatkanko. Osaatko yhtään veikata miten vaarallinen sinun sisko voi olla. Viet sen kauppakeskukseen, niin häneen pitää laittaa jäljitin. Ihon alle. Laittaa nostorajat joka kortille ja visan limitti nollaan. Se nainen valloitti mun vessan, keittiön ja kylppärin kolmessa päivässä, joten pliis vähän armoa.
-Mä ostin hevosen. Ison, ruman ja helvetin karvaisen. Joskus se muuttaa meille. Se elukka vihaa minua. Se vahtii Enniä kuin omaansa. Eero veljineen uhkasi kuohia minut ja polkea suohon. Siinä järjestyksessä.
-Eli nyt meillä on vastassa viisi kiukkuista naista teillä ja muutama naapurissa. Plus yksi isä, kolme veljeä ja pari siskon miestä.
-Jep. Nyt saattaa vähän joulurauhan tulo vastustaa.
-Onkohan Ruotsin rajalle paljon matkaa?
-Ei mahda range riittää.
-Eli kotia kohti?
-Sinne. Ajattele kuin silloin muksuna. Olen kissa ja mulla on yhdeksän elämää.
-Muuten ihan hyvä, mutta me taidettiin silloin käyttää ne kahdeksan.
Tappelupukarit ajelivat hiljakseen kohti kartanoa. Kiire ei ollut. Kenellä sitä viimeiselle tuomiolle hoppu olisi. Välillä molemmat katsoivat samaa tienhaaraa tai vanhaa maitolaituria. Molemmat tiesivät muistelevansa samoja asioita. Pitkäkorva rusakko pinkoi toisen perässä pitkin tietä ja kohta molemmat hyppäsit penkan yli kohti peltoja. Käännyttiin pienemmälle pikitielle ja ohitettiin monta tuttua taloa. Niistä oli muuttanut maailmalle monta luokkakaveria. Kartanon tienhaarasta Janne ajoi varovasti. Tuntui että hitaammin liikkuminen ei olisi mahdollista pysähtymättä. Auto kaarsi pihaan ja Esko ja Elias tulivat ulos. Pahat olivat enteet.
-No iltaa pojat. Sitä sitten tullaankin oikein pammauksen kanssa paikalle. Mie olen saanut ohjeet miten toimittaan ja ihan puhtaasti kotirauhan takkii nouvatan sitä nyt pilikulleen.
-Että niin paha?
-Kyllä, Elias vastasi katsellen varpaitaan.
-Me tyhjennettään teiän auto ja työ määttä sisälle. Jätättä kengät etteiseen ja piällystakin naulaan. Sitten mänettä suorinta tietä työhuoneeseen. Teitä ootetaan.
-Ennikö?
-Äitis. Jos oot kirkkoon päen kallellaan, niin rukkoile nyt.
Janne antoi avaimet Eskolle ja lähti Antin perässä sisälle. Sama eteinen, kun jäätiin kiinni omenavarkaista, tappelemisesta, kollikissan viennistä naapuriin, tyttöjen pyörän kumien tyhjentämisestä tai Ansan ja Eskon kuvaamisesta auton takapenkillä. Silloinkin pelotti. Nyt pelotti enemmän. Käytävä työhuoneeseen tuntui kilometrin pituiselta ja ovea kohti seinät tuntui tulevan lähemmäksi. Käsi oli jo hikinen, kun se avasi oven ja he molemmat astuivat sisään.