Poikki ja pinoon
Eero taputti Eskoa olkapäälle, kun naiset lähtivät pihasta. Olivat ottaneet Jenniferin auton. Valinta oli tehty lähinnä tilavan takakontin perusteella ja sehän tiesi pitkää ja rauhallista ostosreissua. Päivän epistola oli luettu koko miesporukalle ja ei sitä ihan hattu kourassa kuunneltu, mutta eipä väitetty vastaakaan. Anna oli selvittänyt tarkkaan milloin kaikkien lasten piti syödä, miten paljon ja mennä sitten päiväunille. Tässä vaiheessa jo aiemmin tutuksi tullut täysi kymppi juoksi nappi kaakossa ympäri taloa ja huuto oli mahtava.Yksikään naisista ei tehnyt elettäkään hiljentääkseen sirkusta, vaan pakkasivat ripeästi tavaroitaan mukaansa. Elias sai pusun poskelle, mutta Ansa mulkaisi omiaan tuimasti ja nosti sormeaan. Adalmiina nappasi vanhimman tyttärensä käsivarresta ja ohjasi kohti ovea. Tytöt kikattivat ja vilkuttivat, häviten sitten ovesta itsekkin.
-Sinne mänivät.
-Näin tekivät, ja sitten aletaan. Otakko nää Eero komennon alakuun?
-Kyllä. Suoritettaan käskynjako.
Niemen mukulat pysähtyivät kun isänsä näytti sormella sohvaa. Eliaksen parvi katsoi ihmeissään ja menivät sitten perässä. Elias näytti peukkua.
-Jaahas tenavat. Toisin kun tuossa äsken ilimottettiin, myö jakkaannuttaan tännää kahtia. Seuraavaksi luen tieltä ketkä jiävät tänne tekemään jonkin sortin keksejä ja päevä ruokoo. Elikkä Helle, se oot sinä siinä ja sitten Joel ja Usva, niin justiisa, työ kaks pienintä työmuata ja sitten Vilja. Te ootta täällä sisällä ja leivotta Eliaksen, Eskon ja poikiin kanssa. Osa aikuisista käyvät välillä tuossa pihalla jottai helevetin havuloita värkkeemässä, mutta kuiten työ ootta täällä.
Pienimmät olivat taapertaneet jo tupaan etsimään joko keksejä tai kapustaa ja Eero pyöritti päätään. Esko nyökkäsi Emilille ja poika ampaisi riiviöiden perään naureskellen.
-Sitten työ isommat, eli Paju, Terho, Emma, Janna, Nuutti ja Nanna lähettä meiän kanssa vähän ajelulle. Otetaan Erik ja Eemeli setät mukkaan ja mennään tämän Antti enon paekkaan vähän puusavotalle. Pääsette puuhommiin.
-No ihan varmaan ei tulla, mä soitan äitille ihan tasan nyt.
-Mie jotenkin Emma arvasin, että tästä alakaa vääntö, mutta mietippä assiita näin päin. Sie oot vanihin ja vastuussa, että nämä muut ossoo. Se tarkottaa, et pääset kerrannii luvan kanssa komentammaan. Sitten on se toinen assii teille kaikille. Joulu tulloo, se on suorassa suhteessa pakettien määrä siihen kiukuttelun miärään. Ja kolmannekseen, jos ei jaksa klapeja pinota, niin maha jaksaa ponin paskaakaan lapata.
-Eiks pitäis arpoa kuka saa olla pomo.
-No kuuleppa Janna, ei tartte. Siinä on teille arpomatta ihan tarpeeksi hommoo, kun nämä etelän kaverit opetatta pinon tekkoon. Ja sitten mukinat pois. Aatu ehti teille kahelle tuolta vintiltä kunnon haalarit ja muut pukkee piälle niinko olis jo.
Menihän siinä vielä puoli tuntia, ennen kuin kuusi kylän nuorinta työhenkilöä olivat kiinni vöissä ja matkalla klapisavottaan. Antti oli ottanut Pajun ja Terhon kyytiin ja muut tulivat perässä. Oli sovittu että syömään tullaan puolilta päivin ja siihen asti piti yrittää pärjätä omillaan. Eeron likoilta oli varmuudeksi kerätty puhelimet pois ja jätetty kartanolle. Emil sen oli hoksannut ja epäillyt myös että neitien puhelimissa oli seuranta päällä. Luurien jättämisestä ei ollut tullut isompaa mellakkaa. Silti Esko katseli likkojen supatusta ja ennusti, että tämä ryhmäliikunta keikka tulisi olemaan kiristyskeinojen ykkösenä vielä vappunakin.
Eilen illalla rantaan oli salamitten muilutettu klapikone. Erik oli väittänyt vievänsä sen toiselle puolelle kylää ja tullut sitten veljensä kyydillä takaisin kotiin. Antti oli varautunut pieniin työntekijöihin pillimehuilla ja tikkareilla ja reitit navetan päädystä liiterille hän oli käynyt tekemässä aikasin tänä aamuna. Esiteltiin muksuille miten homma toimii ja vedettiin pihalle viiva mitä lähemmäksi konetta ei saanut tulla. Kun klapikone käynnistyi, Paju ja Terho peittivät korvansa. Janna taputti molempia olkapäälle ja näytti peukkua, ei haittaa, ihan normaalia mekkalaa.
Miehet vuorottelivat keskenään. Joku syötti valtavasta rankakasasta puuta koneeseen ja yksi valvoi, että kone toimi kunnolla ja oli valmiina pysäyttämään tarvittaessa. Kaksi valvoi kasan siirtoa ja kärräsi puita lähemmäksi liiteriä. Tenavat pinosivat puita ja juoksivat pitkin pihaa klapit käsissä.
-Noi muuten ovat illalla väsyneitä.
-Osa saattaa olla, mutta vähän veikkoon, että kovin on väsymys väliaikasta. Ymmärrät sitten kun omia tiet. Ei noita saa väsymään mitenkään.
-Mä muistan vielä kun Eetulla ja Aatulla oli noi haalarit. Isä niille teki pihaan semmoisen liukurin rännin ja Emil huuti portailla, kun eivät antaneet hänen kiivetä rauhassa.
-Pojat on niin erilaisia. Noi meiänkiin likat tappeloot välillä kun hyeennaat huaskalla, vartin piästä mökötettään ja tunnin piästä mittään ei oo tapahtunna. Pojat puottoo toisiaan turpaan ja ennen ku veri kuivuu nokkaa ollaan tuas tekemässä pahojaan porukalla.
-No mulla oli lähinnä siskoja, ketä kiusata. Jannen kanssa lähinnä. Asko oli kuiten sen verran vanhempi ja aina vähän kanki perseessä.
-Niin no sisko se on mullai. Ja siitäpä tulikkiin mieleen. Se on vähän pitkäksi venyneet nuo Ennin tallireissut tällä viikolla. Iltayöstä löytää vasta paskanmätöstä kotia. Jotennii tullu tässä mieleen, että ettei vuan ois matkalla eksynnä ja kiäntynnä vierään suuntaan tuosta koivukujan piästä?
-Älä viiti kierrellä kun kerran tunnut tietävän. Kai ne akat puhuu jo teilläkin. Sano jos on sanomista.
-Elä ota pahalla, mutta se on meiän ainut sisko. Erik sano tuossa uamulla, että joko sitä kohta katotaan pihasta vihkikaaren paekkoo tai petäjiin keskeltä hauan paekkoo, että sillä varoin vain otin puhheeks, että elä pelleile sen tytön kanssa. Sitä on riepoteltu jo ihan yhen immeisen tarpeiksi.
-Eipä ole tarkoitus peliä pitää, mutta luuletko tosissasi, että Ennille vaan ilmoitetaan, että kihlat uutenavuotena ja häät juhannuksena. Sitä hautapaikan kahtomista tekkee teillä koko perhe.
-No sitä en kiistä, että saatanallisen työnmaan sie siitä likasta ittelles otat, mutta eipä tässä kukkaa oo mittää eloveena enkeliä saannu. Kerkeet vielä monnee kertaan kirroomaan, että mikä perkele sitä korpevaa. Oleksie nähnyt vielä kun se kunnolla suuttuu?
-No en vielä, mutta eiköhän se päivä ole tulollaan.
-No viikko sitten keskiviikkoa uhkasi kuohia melekein, kun erehyin sanomaan, että kyllä sitä jokainen vasikka on pihalle tullut, jos on sissään laitettu. Tuli aioista yli kun ois ollu piru kintereillä ja puseroon kiinni. Siinä otti kuule Eskokkii oven suussa pakkia pari askelta, vaikka maha olla hänenkään töllissä akkain sanomiset uus assiin.
-No silloin vasikanjuotossa kun ne maidot tuli niskaan, niin kyllä minä hetken mietin, että mitä perkelettä se aamulla kahviin laittaa, mutta samanlainen se oli jo pentuna. Muistan kerran kun lavalla joku vanahempi rasvanäppi löi kouransa Annan perseelle. Hitto se kävi hätäseen. Enni nappasi ukkoa sormesta ja väänsi niin, että äijä taipu polvilleen. Sain sille hetken järkeä puhua, että päästi irti. Hyvä ettei katkonut koko sormea. Ei tarvinnut enää äijälle siskon puolesta ääntä korottaa, kyllä lähti sitä verran hätäseen muita helmoja pöyhimään.
-Annappa Terho olla heittämättä niitä klapeja sinne hangelle. Ihan ite haet jokkaisen. Mittee se on kello?
-Kymmenen.
-Vaihetaampa paikkaa vähäksi aikaa ja viiän sitten kohta nuo pennut sisälle huilille. Parempi viiä vessaan ennen kun tulloo kiire.
Puut kasaantuivat nopeasti liiteriin, mutta kasa vajui hitaasti. Lapset vietiin sisälle pillimehulle ja tikkarin syöntiin ja katseltiin samalla paikkoja. Ikkunasta Antti näytti mihin hän mietti rakentavansa uuden talon. Mietittiin kokoa ja kerroksia ja varoiteltiin, ettei mitään kannata suunnitella ennen kevättä ja noh, ennen kohta muodostuvan hallituksen mielipidettä. Eero muistutti, että täällä korvessa piti varautua sähkökatkoihin ja muutenkin töllin tulisijat tuli olla kunnossa, että kärsii kävellä postilaatikolle sähkölaskun hakuun. Emma veti porukkaa rinta rottingilla ja miehillä oli kahvi puolessa välissä kuppia, kun neiti ilmoitti, että pukeminen alkaa nyt. Valmiita klapeja oli kasassa reilusti ja niiden siirtämisen jälkeen pitikin lähteä syömään.
Kartanolla oli ruoka valmiina ja kaikki kunnossa. Pienet olivat yltäpäältä tomusokerissa ja Joel selitti isälleen mitä kaikkea he olivat tehneet. Eetu seurasi naisten liikkeitä puhelimellaan. Hän oli laittanut äitinsä luuriin seurannan päälle ja valvoi vartin välein milloin kaupungista lähdettiin ajamaan kotiin päin. Yksi naisten ukaaseista nimittäin kuului, että kenellekään heistä ei soiteta, jos joku ei vuoda verta. Sovellus näytti naisten olevan ruokaravintolassa, joten ihan heti sieltä ei oltu kotiin tulossa. Makkaraperunat olivat tehneet hyvin kauppansa ja savotan tekijät lähtivät takaisin työmaalleen. Eetu lupasi ilmoittaa heti kun naiset lähtevät tulemaan kohti kotia.
Naiset istuivat syömässä ja juorusivat sydämensä kyllyydestä. Annakin pystyi taas syömään kohtalaisen normaalisti ja tottakai raskaudesta oli puhuttu laidasta laitaan. Viikkoja oli nyt 14+3 ja olo oli väsynyt, mutta ok. Ansa ennusti kuumaa kesää ja Anna totesi, ettei sillä ollut mitään väliä. Olo oli koko kesän varmasti tukala ja elokuun loppuun tuntui nyt olevan pitkä aika. Jennifer kertoi koulustaan ja Janike yllytti kertomaan Jerestä. Adalmiina toppuutteli innostumaan liian nuorella iällä ja Ansa tietysti piruilemaan, että oli tuolla jo enemmän ikää kuin hänellä, kun Ansa syntyi. Puhuttiin vakavamman Iidasta ja sitä kautta Askosta. Toivottiin sopuisaa eroa, mutta oltiin yhtämieltä, että lakimies oli fiksu valinta. Sitten alettiin suunnittelemaan seuraavia kauppoja ja mitä piti vielä etsiä.
Adalmiinan haluamaan kultasepänliikkeeseen oli menty heti kaupunkiin tullessa. Hän oli käynyt siellä yksinään ja tullut takaisin pienen paperikassin kera, missä näytti olevan pieni paketoitu rasia.
-Kenelle se tuo on menossa?, Anna uteli.
-Antille tavallaan, mutta elä puhu mittään. Se seleviää sitten ens viikolla.
-Mennäänkö sitten vaikka tuonne. Siellä näyttäisi olevan kaikki kaupat, mitä tässä nyt kukakii tarvitsee.
-Mennää pois, mie ole täällä tainut ennen käyväkkään.
-Laitetaan auto tuonne parkkihalliin. Siellä on lämminkin. Sulaa kunnolla, eikä tarvitte tulla kylymään autoon.
Kauppakeskuksessa porukka oli jakaantunut kahtia ja sovittiin, että syödään samaan aikaan pääkäytävän varrella olevassa ravintolassa. Anna ja tytöt olivat liikkuneet ensin kolmestaan nuorison suosimissa vaatekaupoissa ja Adalmiina ja Ansa olivat katselleet pehmeitä paketteja tahollaan. Ruuan jälkeen Adalmiina lähti nuorten kanssa ja Anna ja Ansa jäivät kahdestaan. Tytöt kuskasivat mummon pikavauhtia kohti kirjakauppaa ja muita liikkeitä. Ansa katsoi menoa ja naurahti ääneen.
-Niin lähti muori, kun koira kinkunluu suussa. On noi sitä verta eläviä likkoja noi kaks.
-Kaikesta huolimatta niistä on kasvanut ystävällisiä ja reippaita. Olisi siinä voinut käydä toisinkin.
-Iida oli alusta asti oma lukunsa. Katsoi jo häissään meitä nenänvartta pitkin ja Antti sen varmaan kuuli, kun jollee ystävälleen nauroi, ettei onneksi niistä ei paska sen haise. Ei se olisi Askoon päin katsonutkaan, jos hän ei olisi ollut virassa jo niin nuorena.
-Minä en muista koko hääjuhlaa.
-Etkä voi muistaakkaan. Sinä ja Aada ette saaneet tulla. Juhla oli vain aikuisille. Iida ei halunnut lapsia paikalle. Antti taisi olla nuorin niissä kekkereissä. Kahvien jälkeen lähdettiin kotiin. Häävalssit ja muut olivat jossain ravintolassa, eikä sinne oltu kutsuttu kuin hääparin ystävät.
-Eikö Iidankaan suku ollut siellä?
-Sillä tainnut olla sukua koko häissä. Yksi serkku varmaankin, mutta ei muita. Eihän sillä ollut vanhempia edes hengissä silloin, tai näin meillä ainakin kerrottiin.
-Omituinen nainen, ei voi muuta sanoa.
Adalmiina hipelöi pitkähihaista mekkoa. Siinä oli hauska kuva ja materiaali mukavan tuntuista paksua puuvillaa. Kovin se oli lyhyt tälle vuodenajalle, mutta nätti.
-Se on kiva, haluatko sovittaa? Mä voin etsiä oikean koon.
-Kovin on korea, mutta mie tuommosta ossoo pittee. On niin lyhytkin.
-No se on vähän paidan ja mekon välimuoto, sen kanssa pidetään yleensä housuja tai tommoisia paksuja sukkahousuja.
-Mittää pitkien kalsareitten näkösiä lekkareita en minä kehtoo laittoo piälle.
-No entäs nämä termosukkahousut? lämpimät mutta sukkahousut kuitenkin. Sovitat nyt vaan, milloin olet viimeksi ostanut jotain kivaa itsellesi.
-No koitetaan sitten.
Adalmiina meni sovituskoppiin mekon kanssa ja kohta tytöt kiikuttivat toista kokoa. Sen jälkeen toista mekkoa. Samanmoinen se oli mutta vähän istuvampi ja räväkämmän värinen.
-Nättejä ovat kyllä molemmat. En mie ossoo sannoo, paremp vaan kun jättää molemmat kauppaan.
-Älä höpötä, jos et osaa päättää niin ota molemmat. Milloin ostit viimeksi vaatteita?
-Ukkis hautajaisiin ostin hatun, muuten olen pärjännä vanahoilla ja mitä on pukki raahannu paketeissaan.
-Eli olis vähän aika päivittää vaatekaappia.
-Tää on niin räikiä, että näyttää kun ois kuolleen piälle puettu.
-Eikä näytä ja sitä paitsi jos haluat väriä naamaan niin kampaaja voisi olla paikallaan.
-Tällä tukan reuhkalle kukkaan mittään maha. Tämmönen liuhukka se on aina ollu.
-Haluatko lyödä vetoa tuosta asiasta. Mä väitän, että me saadaan susta tunnistamaton parissa tunnissa.
-Ette varmaan sua, vanaha akka on vanaha. Se siitä muuks muutu vaikka voissa paistat ja kermassa hauvutat.
-Tämä selvä, otappa mekko pois. Nyt mennään kassan kautta kohti maaliviivaa.
Ja sitten mummoa vietiin. Jennifer löysi kassalle nopeammin kuin Adalmiina olisi voinut kuvitella. Ihan kuin likoissa olisi ollut jokin sisäänrakennettu tutka, mikä sai heidät suunnistamaan virheettömästi vieraassa kauppakeskuksessa. Samaan aikaa Janike räpläsi puhelintaan etsien sopivaa paikkaa ja kohta mummo istutettiin kampaamon tuoliin ja ostoskassit ulkotakkeineen viikattiin vuoroaan odottavien penkin viereen. Yhdessä kampaajan kanssa tytöt suunnittelivat mitä hiuksille tehdään ja suurin osa sanoista oli Adalmiinalle aivan hebreaa. Kampaaja esitteli suunnitelmansa ja kysyi vielä miten paljon hiuksista saa leikata ja sitten hän aloitti. Hiukset leikattiin ja sitten levitettiin väri. Lisättiin jokin syvähoito ja sitten odotettiin. Koko ajan tytöt kertoivat vuorotellen tarinoita kavereistaan, koulusta, harrastuksistaan ja suunnitelmistaan. Välillä Jennifer ehdotteli siskolleen erilaisia mahdollisuuksia hakea töitä tai harjoittelupaikkaa.
-No kyllähän sä voit hakea vaikka mihin, kunhan kerrot ettei sinulla ole työkokemusta alalle. Eihän sitä koskaan tiedä.
-Voishan sitä tieltäi löytyä hommia. Ei tästä oon pitkä aeka, kun naapurriin etittii uutta immeistä.
-Mihin naapuriin?
-Niemelle, Ennin kotpaekka, muistakko sie.
-Joo. Vieläköhän ne etsii?
-No sitä pittää kysyä, sillähän se selviää. Voihan sitä soittoo vaekka tästä paikasta, vuotappa vähä.
-Älä nyt ala soittelemaan, sulla on korvatkin ihan folion peitossa. Odota kun saadaan ensin tämä reissu tehtyä.
-No nii, aivan. Mutta viimestään autosta mie rimpautan Eijalle.
Kun hiukset oli pesty, kampaaja käänsi silmää iskien tuolin selkämyksen peiliin päin ja aloitti viimeistelyn. Hiukset tietenkin föönättiin suoraksi ja latvat tasoitettiin vielä kertaalleen. Tyttöjen ilmeet paljastivat Adalmiinalle, että muutos tulisi olemaan melkoinen. Hän katseli lattialle levittyneitä harmaan ruskeita hiusten pätkiä ja yritti muistaa milloin viimeksi oli kampaajan tuolissa istunut. Varmaan ennen 60 vuotispäiviään. Kun kampaaja lopetti urakkansa, Jennifer usutti mummon asiakasveskiin vaihtamaan päälle uuden värikkään mekkonsa ja siihen löytyneet leveälahkeiset mustat housut. Silmät peitettynä tytöt saattoivat mummon takaisin kampaamon puolelle ja muutkin paikalla olijat seurasivat tapahtumaan hymy korvissa. Kun Adalmiina sitten näki uudistetun itsensä peilistä, hän meni sanattomaksi. Harmaantunut, kiharalle itsepintaisesti karkaava puoleen selkään ulottunut pehko oli kadonnut. Poissa oli tietenkin myös tiukka lettinuttura, millä hän oli tottunut hiuksiaan kesyttämään. Tilalla oli kiiltävät kullanruskeat olkapäille asettuvat hiukset, jotka näyttivät terveiltä ja tavallaan henkiin heränneiltä. Uudet vaatteet ja kampaus saivat hänet näyttämään vuosia nuoremmalta ja ihme kyllä myös huomattavasti hoikemmalta. Kampaaja seisoi taaemmalla ja ihaili lopputulosta. Tytöt taputtivat käsiään ja läpsivät yläfemmoja. Adalmiina hymyili peilille.
-Yhtään en tiiä kuka tuolta kahtoo, mutta hitokseen on hyvännäkönen akka. Voe varjele mikä ero.
-Sä näytät niin hyvältä, siis oikeasti.
-Mähän sanoin ettet tunnista itseäsi.
Kampaaja antoi vielä hoito-ohjeet ja möi hyvältä tuoksuvan hoitoaineen samaan pakettiin. Totesi vielä hänkin, että tämä muutos piristi paljon hänenkin päivää. Toivoteltiin puolin ja toisin hyvää Joulua ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Ansa ja Anna odottelivat heitä lähellä parkkihallin hissiä ja kun muutosleikissä telmineet saapuivat paikalle, vaihtelivat ilmeet epäuskosta, järkytyksen kautta ihastukseen.
-Äiti oikeasti, toi on mahtava muutos. Näytät kymmeniä vuosia nuoremmalta. Toi mekko. Ihan kun sinulla olisi ollut samantapainen kun minä oli pieni.
-Miekii muistan sen. Se oli kanssa polvipituinen ja jotain teryleeniä. Ainakin samoja värejä siinä oli.
-Kato nii olkii, mihinkähän sekkii joutu? varmaan lumppukuormaan johonkin. Eikä ollukkaa. Jotenkin se joutu väärään pyykkii ja kutistu pilalle. Matonkutteiks leikkasin ja kilikutin niihin tuvan mattoihin. Siellä se mekko on nyttii, makkoo lattialla.
-Leikkasit kuteiksi?
-Niin sillon kun oli omat puut vielä. Kudottiin matot ite ja niihen sitten leikattiin kaikki turhat kamppeet kutteiksi. Ne rullalle, siitä sukkulalle ja matoksi hakkaamaan.
-Se ois hieno nähdä.
-Käyvää joku päivä Niemisillä. Eijalla on puut vielä pystyssä. Hiän tekkoo tillauksesta noita pitkiä mattoja omista kutteista tai muitten. Piäsettä kokkeillemmaan jos haluutta.
Maton kutomisesta riitti juttua vielä autossakin. Aikansa Eijasta puhuttuaan Adalmiina muisti, että hänelle piti soittaakin.
-No päevää sinne. Mitenkä se teiän joulunlaitto?
-Hyvällä mallilla ollaan. Viittä vaille viimestä peltiä vajjaa ja sitten sais nostoo jalat jakkaralle. Mikäs tässä on tehessä, kun neljä laittaa ja yks lyöp tahtia. Ei kato annettu tuon Viliman muuta tehä, kun istua ja kuorii porkkanoita. Muuten se on tuolla huuvellu hävvyytömyyksiä ja lukenu meille mittee mualimalla tapahtuu.
-No vain, sittenhän se hyvin on päivä sujunut.
-No meillä ainai, mutta oikeessa olit ku sanoit, että vahittava niitä ukkoja on. Erja soitti justiinsa Ennille, että ovat nyt kolome kertoo ajaneet letkassa ku köyhän talon lamppaat tuonne rantaan. Pieniä päitä takapenkit täynnä. Klapikonneen ääni kuulunu kuulema koko päevän.
-Tiesinhän mie sen, ettei ne perkelleet missään piirissä istu lasten kanssa laulamassa, mutta polttopuun tekkoon? Juonia ovat, ei auta mikkään. No myö ollaan tulossa kottiin päin, pittää kahtoo mikkee siellä on tilanne.
-Enni tuossa sannoo, että just mänivät putki punasena teille päin. Jostain hyö tietäät, että ootta tulossa.
-No mistä hyö sennii selevittää? no ihanpa tuo on sama.
-No ajelkeehan varovasti, lauhtuu, hirvet lähtööt liikkeelle.
-Joo myö ajellaan. Hei sitä miun pit kyssyy, että pitäis tulla Askon tytöille kangaspuita näyttämään joku päevä, vaikka joulun jälestä ja samalla sais nuo elukanhoitoon opettelevat kahtoo vaikka sitä navettookin.
-Askon tyttö lukkoo lehmänhoitoo?
-Agrologi siitä tulloo ja Janike miettii vielä mihin hakkoo, mutta suunta on samanlaenen.
-No totta ihmeessä tuletta ja ihan ajan kanssa. Jaana ainakkii tykkee esitellä ja yrittää varmaan hommiinkin kysellä
-Niin, eihän sitä koskaan tiiä vaekka innostuuvat.
-Hei nyt sitten ja soitellaan.
-Hei hei.
Valtatie oli ajourien kohdalta kuiva, mutta muuten auton valoissa kiilteli tavallinen talvikelinen tie. Tytöt oli hetkeksi hiljentyneet takapenkillä ja kaikki kolme näyttivät keskittyneen somen mahtavaan maailmaan. Adalmiina katseli ikkunasta harmaa raitaisena liukuvaa tietä ja kysyi sitten.
-Onko sitä puhelimissa sellaista toimintoa, että joku toinen pystyy kytteemään missä sie mänet?
-On, sitä sanotaan paikkatiedoksi. Se vaatii, että että molemmat suostuu siihen että sijaintia seurataan.
-Onko tässä autossa, joku antanu noille miehille luvan seurata?
-Ei, mutta pojat kyllä tietää miten se toimii. Meillä oli se käytössä kun ne oli nuorempia.
-Ansa näyttäppä sitä puhelinta.
Anna näpytteli hetken ja naurahti sitten. Luurissa oli sijainnin näyttö päällä ja toinenkin osapuoli näytti nököttävän tutussa osoitteessa. Anna selitti tilanteen ja sitten olikin yhteenvedon ja sotasuunnitelman tekemisen aika.
Vajaa tunti myöhemmin auto kääntyi pihaan ja Esko tuli vastaan. Jaettiin vastuuta muutamasta kassista, jotka jatkoivat matkaa alaoven kautta kellariin ja sitten matkalaiset tulivat sisälle. Koko eteinen tuoksui pihkalta ja tuoreelta purulta. Pienten kengissä oli sahajauhoa ja naulakkoon oli ilmestynyt parit vintiltä haalitut haalarit. Itse lapsityövoiman käyttäjät istuivat tyytyväisinä tuvassa kupit edessä ja television edestä hyökkäsi lauma tenavia Annan jalkoihin.
-Mitenkäs täällä on päivä mennyt?
-Ihan hyvin. On syöty ja nukuttu.
-Havuketjut olitta saaneet paikalleen ja muuten sitten ihan vaan tuossa pihalla touhuttu?
-Juu juu ihan on tässä kotona oltu.
-Paju ja Terho, tulkaapa tänne. Noin. Kertokaapa äitille mitä te olette tänään tehneet? oikeasti?
-Klapeja, ihan hirmu monta. Ja juotu pillimehua ja mä söin viis tikkaria.
-Noniin isännät ja miehen alut. Kun sen tuossa etteisessä haisto, että sahattu on, niin minkä takkii pittää alakaa valehtelemaan? Niemeltä soittivat, että ukot polokoo autoletkassa rannan ja kartanon väliä penikat kyyvissä ja työ selitättä suut ja silimät täyteen, miten on kotona oltu ja leikitty?
Samaan aikaan Adalmiina otti takin ja huivin pois päästään ja antoi Ansan jatkaa paasaamistaan. Niistä kukaan hänen ukkonsa ollut. Kantakoon jokainen ihan itse oman ristinsä. Ensin pojat alkoi tuijottaa ja sitten Esko käveli, pää aavistuksen kallellaan, lähemmäksi. Eero oli alkanut puolustaumaan ja Antti levitteli käsiään, että hyvähän se on kun lapset oppii tekemään. Pikkuhiljaa jokainen mies hiljeni tuijottamaan ja Ansa ja Anna joutuivat lopettamaan kurinpidollisen kuulustelun.
-Nyt on mummo muuttunut reissussa. Ihan sika hienot hiukset ja uus mekko.
-Kiitos Eetu, miekii tykkäsin. Hiuksetkin on tuasiinsa jonnii väriset. Nuo tytöt minnuu yllytti, en mie muuten olis raaskinu.
-Ihan kui siusta olis viistoista vuotta jiännä välille. Missä hitossa tuon näköseksi saa ihtensä muutettua?
-Esko, elä kehtoo päivitellä. Nätti tuli äitin tukasta.
-No niin tuli, eikä riitä nätti. Voe täytinen kun ossoo olla eri näkönen. Hieno homma.
Hetki siinä meni, kun porukalla päiviteltiin. Niemen porukka alkoi jahdata nuorimpia jäseniään kiinni ja kotimatkalle. Sovittiin että viimeistään aattona sitten haudoilla nähdään ja tapanina kylätapahtumassa. Kissat olivat saaneet uuden itsestään liikkuvan höyhenlelun kaupunki reissulta ja niiden touhuja katsellessa lämpesi sauna. Pienet alkoivat olla saunan jälkeen täysin valmiita sänkyyn ja ilta hiljeni vajaamittaisten sammuttua. Juteltiin mukavia glögilasien äärellä ja suunniteltiin huomista. Salongin pönttöuunissa rapsahteli iloinen valkia ja pieni punainen kissa jahtasi puulattiaan ritilän läpi heijastuvia liekin välähdyksiä. Elias katseli äsken niin kiukkuisia ja nyt tyytyväisinä juomiaan maistelevia naisia ja oivalsi miksi hänenkin oma, oli vuoroin laavaa ja sitten tavallinen takkatuli. Se kulki perintönä polvesta toiseen.