Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa
Aada heräsi tänäkin aamuna tietokoneen ääniin. Janne puhui puhelimessa, mahdollisesti saksaksi, ja näpytti läppärillään. Aada kurkotti katsomaan puhelimen kelloa. 4.30. Helvetti mikä aika herätä. Hän nousi ylös ja meni suihkuun. Tavaroita tähän vieraaseen kylppäriin oli kertynyt jo melkoinen määrä. Omat meikit ja hiuslakat olivat levinneet kylppärin tasoille ja suihkussa törötti omat saippuat. Hän pesi hiuksensa, kietoi pyyhkeen päähänsä ja laittoi päivävoiteen. Hän voisi hyvin mennä toimistolle ajoissa ja tarkastaa kaikki tiedostojen yhteenvedot vielä kerran ennen työn luovutusta. Joululounas olisi klo 11 ja sitten hän vapauttaisi laumansa talvilaitumille. Eilen maastapakojen suunnittelu oli käynyt kuumana. Tiimistä jokainen karkasi etelän lämpöön tai Leville kumppaniensa kanssa. Jonas ja Vilho tulisivat töihin tänään hawaiji paidoissa, koska heidän lento thaikkuihin lähtisi jo iltapäivällä.
Aada hiippaili pelkässä aamutakissa, pyyhe päässään kohti keittiötä aamupalan toivossa. Huoneistossa oli hiljaista ja Jannea ei näkynyt missään. Ohittaessaan olohuonetta, jostain ilmestyi isot kädet jotka kaappasivat hänet mukaansa. Jalat eivät osuneet enää maahan ja Aada huomasi liikkuvansa takaisin kohti makuuhuonetta.
-Huomenta, se olisi aamutorkku aika.
-Minä olen menossa töihin. Aamiaiselle, meikkaamaan, töihin! ymmärrätkö?
-En oikeastaan. Kello on viisi, nyt voi huilata hetken ennen kuin Helsinki aukeaa.
-Mä en ole tottunut elämään pörssien mukaan. Päästä irti nyt. Nälkä.
Janne painoi suunsa rimpuilevan naisen kaulalle ja räpistely loppui. Pyyhe hiuksista oli tippunut käytävään ja pitkät hiukset kastelivat nyt tyynyliinaa, eikä kummallakaan ollut enää väsy tai nälkä.
Aadalle tuli kiire. Niin oli käynyt joka aamu tällä viikolla. Hiukset mintissä hän ryntäili paikalle kolisseeseen ratikkaan ja haki turhaan istumapaikkaa. Tuo mies oli sekoittanut hänen elämänsä täysin. Päivärytmin, unirytmin ja ruokarytmin. Töitä hän ehti tehdä jossain välissä, mutta muuten hereillä olo oli kummallista sivistynyttä vittuilua puolin ja toisin, kuorrutettuna toistuvalla piehtaroinnilla lakanoissa. He olivat olleet sitä verta tuhmia, että pukki oli varmaan viivannut heidät yli listaltaan ensi vuodeksikin. Kohta tuon miehen kanssa pitäisi mennä samaan taloon, äidin valvovan silmän alle, melkein viikoksi. Hän ei pystynyt pitämään tyypistä näppejään erossa ja lapsuudenkodin konservatiivinen ilmapiiri ei ollut omiaan helpottamaan tilannetta. Äidin mielestä tyttöjen piti aina olla siveitä. Seurustella pitkään, pitäen koko ajan kintut ristissä ja mennä sitten naimisiin ja tehdä lapsia. Aada oli 33 vuotias. Hän oli seurustellut kerran yli kolme kuukautta ja muun ajan elänyt itsenäisenä lennellen pylväshaavalta toiselle. Hän ei ollut koskaan tilittänyt äidilleen elämänsä mutkia ja karikkoja. Hän oli hoitanut kaiken itse. Ainakin sen jälkeen kun isä lähti.
Siitä oli nyt neljä vuotta, vähän ylikin. Oli ollut syysloma ja Hellen ristiäiset oli vietetty pohjoisessa. Äiti oli silloinkin olettanut, että hänellä olisi aikaa venyä koko viikko leikkimässä lasten kanssa ja kuuntelemassa, miten hänenkin olisi aika asettua aloilleen ja perustaa perhe. “Se on se biologinen kello, joillain se jätättää ja toisella kulukoo eellä. Sen kanssa ei toinna pelleillä”. Tätä virttä oli kuunneltu jo vuosia. Äiti oli tapansa mukaan suutahtanut, kun Aada ilmoitti lähtevänsä aamulla. Isä oli vienyt hänet asemalle ja bussia vesisateessa odotellen valittanut päänsärkyä. Hän oli halannut isäänsä ja hypännyt bussiin. Isä oli ajanut kotiin, peruuttanut auton talliin ja löytynyt kuolleena rattia vasten makaamasta. Viisaat kirjoittivat papereihin, sairaskohtaus. Äiti taas syytti itseään. Miestään, joka ei suostunut lääkäriin. Autoa, joka oli vanha, säätä koska satoi ja Aadaa, koska ilman tätä isä olisi ollut kotona. Elossa ja kuolleena.
Ratikka stoppasi Kamppiin ja Aada lähti lauman mukana kävelemään kohti toimistoa. Hän yritti ravistella pois muistoja kartanosta, kireistä sanoista ja hiljaisista kuuntelijoista. Hän yritti keskittyä töihin, kerrata puhettaan lounaalle, mutta ainut mikä karisti kipeät muistot oli aamuhetki valkeissa lakanoissa. Skarppaa nyt pari tuntia, hän yllytti itseään.
Elias heräsi kun huoneen ovi tempaistiin auki ja valot rävähtivät päälle. Kun peitto katosi, päästäen kylmän ilman iholle, alkoi myös huuto.
-Kello on vailla ykstoista ja mies makkoo sängyssä. Arkena! Miehet tulloot kohta syömään ja myyjäiset alakaat kahelta. Ja mikä helvetin siivo täällä on?
Elias yritti turhaan peitellä sukukalleuksiaan ja katsoi vuorotellen anoppiaan ja sitten huonetta. Lapset olivat illalla, tai lähinnä yöllä raahanneet huoneeseen lelujaan ja peittojaan. Niitä oli nyt hujan hajan ympäri huonetta ja Eliaksen oma kassi ja vaatteet olivat levällään sängyn vieressä. Hän oli pakannut hammasharjan alimmaiseksi. Kello seinällä näytti oleva 10.47.
-Ylös nyt ja vaatteet piälle. Turhoo hauot niitä munias, siellä ole mittään, mitä en ois ennen nähäny.
Adalmiina pisti oven kiinni perässään ja jäi huoneeseen istuen Annan puolelle sänkyä ja tuijotti Eliasta tuimasti.
-Meiän pittää nyt vähän jutella. Isänä sie varmaan ymmärrät, että lapset menneet eelle ihan kaikessa, mutta katoppa kun, niin paljon kun mie noista mummon pienistä tykkeenkin, se miun pieni on tuo niiten äiti. Ja se laps ei nyt oo kunnossa. Se on väsynyt, raskaana tuasiinsa ja vittuuntunna tämmösseen elämään. Sie oot ku kuues penska. Vuan kallein pittee ja hankalin opettoo tavoille.
Huomaamattaan Adalmiina alkoi viikata käsiin osuvia vaatteita ja keräili lasten peitot lattialta. Hän ripsautti ne oikoseksi ja pölystä puhtaaksi ja viikkasi tuolille. Samalla hän jatkoi.
-Kun Anna tohkeissaan eilen siulle selevitti, että teille on löytynnä talo ja iso pihamaa, niin lapset intoili vieressä. Sie siinä aloit sitten ruikuttamaan töistä ja pienestä kylästä. Sannoit ääneen, ääneen pentuin kuullen, ettei tänne kule junakaan. Nyt siun poikas parkuu tuolla alakerrassa, ettei halluu muuttoo mehteen, kun ei ole junia ja kui hiän ei karhuin ja sussiin keskellä halluu ellee. Niin siellä parkuu nyt tuo siun vaimoskii. Mikä on miun pikkunen. Alakko nää ällymään miten tämä satutunt tästä etennöö?
-En mä tarkoittanut niin.
-Etpä tietänkään. Ethän sie mittään tarkota, kuhan juttelet. Mutta se on kato pojan, vätyksen ja miehen ero siinä, että yks yrittää miettiä mittee sanoa, mutta ei ossoo, yks ei ymmärrä miettiä ja sannoo mitä sattuu suusta tulemaan ja viimonen miettii ennen kun sannoo. Poeka sinä et ennee oo ja vätyksiä ei ies yläkerran ukko loputtommiin elätä niin nyt se kuule aika, kun siusta tehhään mies.
Elias oli lähes paniikissa. Adalmiina seisoi sängyn päässä ja näytti ettei aikonut väistää paikaltaan eikä urakastaan. Eliaksella alkoi olla aivan helvetin kylmä ja kusettikin.
-Mieti perkelleen tarkkaan mitä meinaat tehä nyt. Meiän suku pittää omistaan huollen hammaan hautaan asti, mutta voit olla varma, että myö osataan myös karsia kakslatvaset beekakkoset ja kuohia pallipuolet jos niikseen on. Minä sanon tämän nyt yhen ainoan kerran. Satutat vielä tuota tyttöä tai sekotat noitten penikoitten päitä, niin mie piän huolen, että sie lähet linjurin kyyissä takasi helsinkiin niin nopiaan, ettet kusella ehi käymään. Paa piälles, ukoks opettelu alakaa nyt.
Sen sanoessaan Adalmiina kääntyi ja käveli ulos sulkien oven perässään hyvin hiljaa. Käytävältä tai portaista ei kuulunut mitään, mutta alakerrasta Elias kuuli Adalmiina kieltävän Helleä hakkamasta ovea, jollain mistä kuului jumalaton kolke. Perkeleen pelottava nainen ja kulki hiljaa kuin haamu. Elias seisoi matolla sängynsä vieressä ja etsi vaatteitaan. Kun hän kääntyi ikkunaa kohti sieltä loisti kirkkaan valkea maisema kuin suoraan postikortista. Ikkunalaudalla oli pienet jalanjäljet. Melko creepiä.
Alakerrassa oli puolimiten mellakka. Pienet tappelivat keskenään ja olivat aamiaisesta huolimatta huonolla tuulella. Anna oli lopen väsynyt. Eilinen puuhastelu Antin talon siivoamisessa ja Eliaksen tulo oli väsyttävää, mutta varsinainen stressi oli alkanut miehen narinasta ja epäilystä, miten täällä muka kukaan voisi viihtyä. Elias oli laittanut lapsia nukkumaan yhdessä Annan ja Ansan kanssa ja Hellen sitä kysyessä, luvannut, että tottakai sai tulla heidän sänkyyn jos yöllä tulee semmoinen olo. Lopputuloksena oli katkeamaton vaellus lasten huoneen ja heidän sänkynsä välillä. Ramppaaminen oli herättänyt nekin lapset, jotka olivat nukkuneet tyytyväisinä omissa sänkyissä ja kitinää ja potkimista oli riittänyt koko yöksi. Antti oli herännyt ralliin jo neljältä. Hän oli keittänyt kahvit ja lähtenyt pihasta samoihin aikoihin kun Adalmiina oli noussut. Ansalla ja Eskollakin oli silmät ristissä, mutta Elias oli tyytyväisenä nukkunut yön läpeensä ja pitkälle päivään.
Kaikilla oli kiire. Myyjäiset olivat alkamassa iltapäivällä ja pojat olivat jo aitalla. Ansa ja Adalmiina pakkasivat tavaroita ja kakarat penkoivat pakattuja laatikoita ja parkuivat sitten suureen ääneen kun siitä kiellettiin. ihmekkös tuo, huonosti nukkuneita ihmisiä koko talon täydeltä. Kun Antti ja Esko tulivat syömään, kumpikaan ei uskaltanut sanoa mitään. Ilmapiiri oli jäätävä ja lautaset tippuivat kolahdellen pöydälle Ansan kattaessa sitä. Anna yritti maanitella lapsia pöytään, mutta kaksi makasi meritähtenä eteisen lattialla ja kaksi muuta istui sohvalla katsomassa televisiota. Elias tuli portaita alas. Anna mulkaisi miestä ja tunsi taas häpeän nousevan. Se laittoi kaulan punoittamaan ja pitäen Usvaa sylissään hän kääntyi keittiöön mitään sanomatta. Elias yritti auttaa. Hän kumartui kampeamaan selällään makaavaa Helleä ylös syliinsä, mutta tyttö kiljui kovempaa. Elias näki miten Esko tuijotti häntä. Ja miten Antti vilkaisi näytelmää kääntäen sitten päänsä takaisin lautaseensa. Anna pujotti Usvaa syöttötuoliin, eikä näyttänyt tekevän elettäkään auttaakseen Eliasta sen enempää käytännössä kuin henkisestikkään.
Elias käveli salonkiin, otti kaukosäätimen ja sulki telkkarin. Huuto alkoi välittömästi. Ensin hän yritti sanoa jotain, sitten osoittaa kohti ruokapöytää ja lopuksi veti henkeä ja huusi.
-Hiljaa! nyt jokainen on hiljaa ja menee syömään. Sitten te menette hetkeksi nukkumaan. Kuka ei nuku, ei pääse markkinoille.
Anna oli korjaamassa, että tässä ei olla menossa markkinoille, kun myyjäisiin, mutta katsoi paremmaksi olla hiljaa. Usvakin katsoi syöttötuolista isänsä suuntaan suu auki. Hän ei ollut koskaan kuullut isänsä korottavan ääntään ja oikeasti käskevän ketään. Lapset olivat lähinnä hämmentyneitä. Pojat nousivat ja menivät pöytään. Vilja niiskutti nenäänsä ja käveli hänkin kohti tupaa. Helle seisoi eteisen matolla kädet puuskassa ja haastetta pelkäämätön ilme kasvoillaan.
-Ei ole nälkä
-Nyt saa valita. Ruoka ja nukkumaan tai suoraan nukkumaan. Kumpi?
-Telkkari
-Ei ole vaihtoehto. Päätä nyt tai isä päättää sun puolesta.
-Tyhmä isi, ei ole nälkä, en syö. tyhmä tyhmä tyhmä…
-No sitten. Me mennään nukkumaan.
Elias nappasi potkivan ja huutavan Hellen kainaloon ja käveli portaat yläkertaan. Kannettuaan muksun huutavana sänkyynsä, Elias alkoi järjestellä huonetta kuntoon. Helle potki peitonsa pois ja huuti kaarella kiukkuansa. Elias kuunteli tyynesti ja jatkoi pienten paitojen nostelua pyykkikasaan ja asetteli nallet ja ankat takaisin sänkyjen päälle. Helle veti henkeä ja Elias yritti saada suunvuoron, mutta sitten tyttö jatkoi raivoamistaan. Vei vielä minuutin, ennen kuin tenava oli niin väsy ettei karjunut enää, vaan niiskutti väsyneenä.
-Nyt Helle pitää hetki kuunnella mitä sanotaan. Kun on ruoka-aika, silloin pitää syödä tai tulee kiukku. Kun on yö niin silloin pitää nukkua tai koko päiväksi tulee kiukku. Nyt isi kysyy uudestaan. Mennäänkö syömään ja sitten vähän huilaamaan, niin päästään katsomaan ne mummon puuhaamat markkinat.
-Mutta kun ei ole ruokanälkä, kun on jälkkärinälkä.
-Jos ei syö ruokaa, niin ei voi syödä jälkiruokaa. Niin se vaan menee.
-Mutta kun en halua.
-Maailmassa on paljon asioita mitä kukaan ei halua, mutta sinä olet lapsi ja minä olen aikuinen ja kun aikuiset sanoo että jotain pitää tehdä niin lapset tekee. Haluatko sinä nyt ruokaa, sen jälkkärin ja sitten huilaamaan?
-Joo, snif
Elias kantoi naamaltaan vieläkin punaisen tytön alas ja pyyhki tämän nenän. Istutti pöytään ja Ansa laittoi ruuan lautaselle. Pojat alkoivat selvittää jotain keskinäistä leikkiänsä haarukat heiluen ja Elias katsoi heitä vakavasti. Paju lopetti ja tökkäsi veljeään kylkeen kuin merkiksi, että lopeta. Elias istui pöytää ja otti ruokaa. Adalmiina katsoi häntä pöydän toisesta päästä ja nyökkäsi.
Ruuan jälkeen Anna meni laittamaan muksut nukkumaan ja itsensä pitkälleen. Talo hiljeni nopeasti ja Antin ja Eskon juodessa kahvia, Elias auttoi pöydän siivoamisessa. Kissat uskaltautuivat ulos Adalmiinan huoneesta ja tutkivat taloa kulkien seinänvierustoja pitkin ympärilleen vilkuillen. Miehet viittoivat Eliasta mukaansa. Hän puki päälle ja yllättyi, kun pakkanen ulkona oli tänään maltillisempi. Kolmistaan he kulkivat kohti autotallina ja työpajana toimivaa varastoa. Antti avasi oven ja Elias sulki se tullessaan viimeisenä sisään. Paja oli täynnä ihan kaikkea. Puuntyöstökoneita, talttoja ja käsityökaluja. Yhdellä seinustalla oli vanha fordin pakettiauto ja katossa oli telineillä kaikkea pitkää, kuten lautoja, suksia, airot ja paketissa olevia lattialistoja.
-Meidän pitäisi varmaan vähän jutella?
-Ei taida olla tarvetta. Muori haukkui minut aamulla jo alimpaan helvettiin. Varmaan ihan syystä, ei sillä.
-No niin se on haukkunut meidätkin ja herra yksin tietää, tulee nokkimaan näpeille vielä monta kertaa ennen kun siitä aika jättää.
-Esko on oikeassa. Tämän kylän emännät tekevät sitä kaikki. Sitä olet joko ennustaja ja rukoilet arvaavasi mistä kenkä puristaa tai sitten veikkaat väärin ja kuulet siitä. Maan tapa.
-Ja noin puhuu akaton mies. Sie olet poika ottannu akan semmoisesta suvusta, että helppoa ei välttämättä ole, mutta nälässä eivät pidä ja asiallisesti piettynä ovat ihania immeisiä.
-Me vähän luvattii opastaa sinua kylän tavoille, koska juttuhan on niin, että Anna ja tenavat muuttaa tänne ja ootko sinä siinä kyydissä, on sinusta kiinni. Mutta me oletetaan että sinäkin kuulut kalustoon?
-Kyllä se tarkoitus olisi.
-Niin no ihan ensin, täällä pittää pysyä hengissä. Tällä lähinnä tarkotan, että noissa kamppeissa palellut hengiltä. Älä ikinä lähe kovalla pakkasella mihinkään, jos sulla ei ole lämpöhaalaria mukana. Jos auto jättää tielle, siellä alakaa pallit jäähtyvä tavallisen hätäseen.
-Ja hattu päähän talavella. Ei tule kylymä, mutta näytät samalla mallia. Sinä kuljet hatutta niin kohta kulekee pennut. Sinä et välttämättä sairastu, mutta kohta on muksut kuumeessa.
-Hattu päähän, okei.
-Ja meidän pitää löytää sinulle töitä. Oikeita töitä, eikä mitään kirjekurssia.
-Antti on oikiassa. Sie olet puutyönopettaja. Siitä vois piätellä, että sulla pyssyy työkalut käsissä.
-No en minä ihan äsken ole koulussa opettanut, mutta työkalut kyllä tunnen.
-No lähetään nyt siitä, että jottain sie ossoot, mutta mikä siinä on, ettet siellä opettajana viihtyny?
-Oletteko te käyneet yläasteella milloin viimeksi. Ne on aivan käsittämättömiä ne nuoret. Osa teki salaa pellistä jotain heittotähtiä ja loput istui perseellään ja soitti suutaan. Niille mitään voinut opettaa. Sitten ne alkoi jakaa jossain instassa otteita kummelista, missä minun pää oli vaihdettu sen näyttelijän tilalle. Sen mikä opettaa siinä sarjassa myös puu ja metallitöitä.
-No voi vittu
-Antti, varovasti. Jos ei tätä kirjavinta kieltä käytettäisi. Äitis väijyy kuitenkin jossain nurkalla.
-Miten hän pystyy liikkumaan niin hiljaa?
-Elias, minä en tiedä.
-Enkä minä, mutta joo jätetään kiroaminen vähemmälle.
-Älkää puhuko Annalle siitä videosta siellä verkossa. En koskaan kertonut.
-Ei puhuta ja etsitään sulle paikka missä on ainakin melkein aikuisia ihmisiä. Josko jos täällä pennut tekisivät noin, niin saattaisi kotona olla vähän vilakka tunnelma. Noin kun omia poikia mietin. Remmillä olisin ainakin uhannut. No ei se kyllä kaukana ollut tuossa kuun alussakaan.
-Mitä ne nyt teki? Isoja sällejä.
-Antoivat Emilille auton. Antoivat saatana kuustoista kesäsen ajjaa kaljannekelillä kylältä tänne. Aatu oli kännissä takapenkillä ja missä lie kutenut senkin illan, kun nää kaks vähäpäätä oli jätetty volovon rattiin. Mummo ne sai rysän päältä kiinni. Säikähti varmaan sekkiin ja siitähän se alako tämä joulukiima. Muutamassa päivässä höykyytti koko sakin sekasin ja alako soittamaan teitä kottiin. Se on ollut niin pitkään hissuksiin. Lukenut kirjoja ja kutont sukkia. Sitten ihan hetkessä, se muuttu ku salama ois iskennä.
-Esko se oli se auto. Äidin mielestä joku melkein kuoli taas autoon.
-No tuohan oli ihan eri asia.
-Trauma ei katso mihin se asioita yhdistää. Hänelle se on se auto. Antti sä et nähnyt miten asiat silloin meni. Me oltiin täällä, Esko ja minä. Ansa ja Anna meni ihan tolaltaan. Adalmiina vain istui ja tuijotti ikkunasta ulos. Sitten se nousi ja järjesti yli sadan hengen hautajaiset päivässä. Mies laitettiin maahan viikossa ja sitten hän istui taas hiljaa, eikä puhunut edes pienille mitään.
-Hitto mie muistan tuon. Pimiää ja märkää. Mummo istui huoneessaan ja Emil meni kanssa ihan mykäksi. Se oli silloin kahdentoista. Ansa itkeskeli salamitten ja Anna yritti hoitaa vauvaa. Siitä näki kuinka se olisi halunnut omaan kotiinsa jo, muttei hennonnu jättää äitiään. Aada soitteli, eikä mummo suostunut tyttärelleenkään mitään puhumaan, eikä meille muille. Sitten te lähditte kotiin ja oli puhe että jouluksi tulette tänne. Meni kaksi viikkoa on ne kissat alakovat laihtua ja mennä syömättömiksi. Monttuuhan mie nekkii kuukauven päästä kaivoin. Sitten tuli korona ja koko mualima pysähty moneks vuueks.
-Minä olin lautalla silloin. Kukaan ei päässyt enää pois ja uusia ei otettu. Kuljettiin maskit naamassa ja pidettiin välimatkaa. Yhtään ei ole sitä keikkaa ikävä. Mutta sitä en tiennyt, että äiti meni noin huonoksi.
-Kyllä hää sitten pikkuhiljaa virkosi, mutta entiselleen se muuttu vasta nyt ja vaikka onkii pahimmoillaan piru naiseksi, niin paremp näin päin. Värkätköön, pyssyypähän kunnossa.
-Mitä se on kello?
-Vasta yksi, ei ne vielä herää. Mikä tuo hylly muuten on?
-Ensio sen jostain haali aikanaan. Oisko ollut vanha apteekki.
-Hitto kun on hieno, tammea.
Elias meni katsomaan kaapistoa lähempää. Se oli iso, varmaan kolme metriä leveä ja korkeuttakin lähemmäs kaksi metriä. Paljon pieniä vetolaatikoita, joissa nyt oli pultteja ja muttereita. Työkorkeudella oli taso, johon oli kasattu kaikenlaisia purkkeja ja koneen osia.
-Se joutaa, jos omaan pajaas tarttet. Onhan siinä vähän laittoa, mutta totta puhuen se on täällä vähän tillaa viemässä.
-Mihin omaan pajaan?
-No sie et ole vielä teidän huushollia edes nähnyt. Siellä on talon lisäksi vanaha navetta ja verstas. Jannen ukki, sen talon edellinen isäntä oli ammatiltaan kirvesmies. Korjas kotonaan mitä sattu kukakii hajottamaan. Kyllä sinne yksi hylly mahtuu.
-Ja odotappa kun teidän muksut ymmärtää sen navetan päälle. Ja Anna. Tulee sinustakin vielä poni-iskä.
Elias hymyili epäuskoisena ja mietti verstasta. Lapsia, jotka juoksivat pihalla kanojen perässä ja kaksosia köllimässä viltillä nurmikolla.
-Mutta nyt meiän pittää männä. Mutta Elias, myö pietään sinut nyt liikkeessä. Kulet meiän kanssa kattomassa paikkoja, pietään korvat auki jos joku tarvittee tekijöitä ja sitten viimeseks. Laita hyvä mies puhelimmeen herätys ja hälytykset millo täsä talossa syödään. Huomenna nuo akat tappaa siut jos makkoot rokuliin.
-Hyvä pointi, laitetaan.
Lastattuaan kolme autoa lapsilla ja tavaroilla, päästiin matkaan. Perillä tytöt istutettiin taas rattaisiin ja tällä kertaa poikien homma oli työnnellä niitä kahdestaan, minne sitten viisikko olikin menossa. Myyjäisissä oli paljon ihmisiä. Nuoret olivat puuhanneet ahkerasti koko iltapäivän ja varsinkin syötävät menivät kuin kuumille kiville. Kasseissa näkyi myös joulukoristeita ja useampi mies köytti kuusta auton katolle tai sovitteli havunippuja ja seppeleitä takakonttiin. Kahvioon oli jonoa ja Ikkuisen Polokan vanhustentalo pöytä oli täynnä joulutorttulaatikoita ja valmiiksi pakattuja karjalanpiirakoita. Paikalla oli tietysti muitakin lapsia, ja hetken päästä rantakoivikossa oli menossa hippaleikki hangesta huolimatta. Paju laski pulkalla toisen pojan kaverina ja paljastui, että molemmat ovat syntyneet samana päivänä. Pajulta unohtui junat ja susivaara, kun isänsä muistutti, että pojat olisivat alkuvuodesta varmaankin samalla eskariluokalla. Samalla sillä kylän ainoalla eskariluokalla.
Ilta oli jo pimentynyt kun nuoret siivosivat jälkiä ja laitoivat kylän facebook ryhmää myytäväksi tuotteita, mitkä olivat vielä jääneet hyllyyn. Aatu laski kassaa ja merkkasi ylös miten paljon mitäkin oli myyty. Adalmiina ja Jasmin siivosivat kahviota ja pakkasivat lähteviä tavaroita takaisin laatikoihin. Anna ja Elias olivat menneet muiden kanssa jo kotiin.
Esko oli lainannut Eliakselle autoaan ja lasten nukahdettu seitsemän jälkeen, vienyt Annan ihan kahdestaan katsomaan heidän uutta kotiaan. Vaikka matkassa oli kestänyt tuplasti normaalia enemmän aikaa, lähinnä ajorutiinin uupuessa, Anna oli sitkeästi kertonut matkalla ohi ajetuista paikoista ja naapureista. Pihassa he seisoivat hetken hiljaa. Elias veti Annan kainaloonsa ja yhdessä he pyörivät paikallaan, katsellen pihan kaikki rakennukset ja puut. Sisällä Anna esitteli paikat ja kertoi mihin oli miettinyt kenenkin asettuvan. Pimeästä huolimatta, he kävivät jääkylmässä navetassa, kurkistivat liiteriin ja löysivät verstaan. Elias selitti tohkeissaan hyllyköstä, minkä Esko oli luvannut ja mihin se tulisi.
-Missäs välissä sinä heidän kynsiin jouduit?
-Siinä ruuan jälkeen. Mutta eivät he mitään pahaa tarkoittaneet. Lähinnä ilmoittivat auttavansa, tahdoin tai en. Hullua kyllä se tuntui loppupelissä ihan hyvältä, että joku välittää sen verran, että potkii perseelle.
-Elias, onko tämä nyt ihan hullu homma tulla tänne?
-No ei sen älyttömämpää kuin yrittää olla viiden lapsen kanssa pikkukolmiossa. Onhan siellä kaikki lähempänä ja bussit kulkee, mutta tiet ne on täälläkin. Ehkä se on vaan asennekysymys. Ja turhaa me sitä nyt enää mietitään. Tänne me nyt joka tapauksessa tullaan.
-Lähdetään takaisin, alkaa tulla kylmä.
Kello kävi kymmentä ja Anna vuorostaan ajoi. Vastaan tuli kanarialinnun keltainen pikkuauto lasit huurussa. Anna pyöritteli naureskellen päätään ja mainitsi Ennin olevan myöhään liikkeellä. Elias alkoi nauraen selittää eilisiä ilmeitä Antin naamalla, kun hän oli Annan viestien mukaisesti yrittänyt viivyttää matkaa. Hän oli ollut umpijäässä ja hyppinyt puhelimessa, ruikuttaen, että saisi mennä jo takaisin autoon. Anna nauroi ja kertoi koko tarinan siivouksesta ja Antin juoksuttamisesta pitkin kylää. Ennin auton hän oli piruuttaan ajanut penkkaan ja näköjään se oli sieltä saatu poiskin.
Antti oli juuri kävelemässä sisälle kun he tulivat pihaan.
-Katoppa velipoikaa. Misäs liesussa sitä on tähän aikaan oltu?
-Tupaa lämmittämässä, pitää hissukseen poltella.
-Ihan yksin heittelit klapia hellaan?
-No miten muuten.
-Paskaa puhut. Enni tuli vastaan.
-Ai, mistä lie ollut tulossa?
-No mistähän. Elä viiti valehella.
-Perkele, sisällä et sano mittään. Ei jaksa nyt alkaa kuunnella
-Luulekko nää , etteivät tiiä. Siellä käy kuule mummojen langat kuumana. Ja ootappa, kun äiti sen meiän yhteisen paketin saa. Sitten ollaan kuule seurannassa koko sakki.
-Milloin se Aada muuten tulee sen… paketin kanssa.
-En minä tiedä, ei sitä meinaa saada kiinni taas. Mikä lie tämän hetken projekti.
Talvinen ilta hiljeni pihamaalla. Varpuset vaihtoivat räksätäen paikkaa pihakuusen oksien suojassa ja hyvin hiljaa alkoi sataa lunta.Oli neljä päivää jouluun.