Ja onnellinen oli hevoseton mies
Kun bussiaseman viereinen Esso purettiin, tilalle kaivettiin jumalaton monttu ja ajettiin maat siivottavaksi. Siinä montun reunalla seisoi koko kylän taksikuskit ja tukinrahtaajat hattu kourassa ja päät painettuina. Vanhan Esson baarissa oli pidetty vuosikymmeniä, joka arkiaamu, kylän omaan varjoparlamenttia. Ei siellä mitään kartellia suunniteltu tai isommin muutenkaan rahasta haasteltu, mutta tiedettiin kuitenkin paremmin muiden asiat, kuin he itse. Samalle syksylle s-ryhmä värkkäsi ison tien risteykseen keltaisena hehkuvan aseman, johon ensin vähän pitkin hampain siirryttiin ja hetkeä myöhemmin kotiuduttiin. Yhdeksän jälkeen koulutaksikuskit ja kahvitaukoaan pitävät pullarekkamiehet istuivat sulassa sovussa nurkkapöydissä ja pyyhkivät viiksistään sokeria.
Ei Antti vahingossa apsille eksynyt siihen aikaan. Hän otti kahvin ja munkin kuten muutkin ja käveli rauhallisesti kahden hengen pöytään, keskelle kahviota. Hänet huomattiin alle minuutissa.
-Kato, Anttihan se, hei jatkakkee tuosta. Minä mänen juttummaan tuota nuapurin nuorinta kulukumiestä.
Kimmo nousi, otti kuppinsa ja melkein syödyn munkin ja pakkasi itsensä kysymättä Antin pöytään.
-No näkkeehän sinnuukii. Erja kerto, että oot tullunna takasi. Ruotsiko nää olit vai?
-Norjassa nämä viime ajat.
-Niinhän se ollii. No mittee mies? Mie kuulin ja näinnii, että meistä sitä tulloo nuapureita. Sen Jennin paikan sitten laitoit?
-No sen. Nätti paikka ja kesällä varmaan hienot maisemat, kun lampi sulaa.
-Se suattaa olla sulla ruoppoominen vastassa ja laiturin laitto, mutta kyllähän se nätti paekka on. Ja hiljanen, jos ei sitä hullua kuikkoo ota lukkuun.
-Kuikkaa?
-No siinä lammella pessii kuikkapar ja voe perkele sillä äijällä on paha iän. Sitä on aikannaan varmaan joku kettu helistännä kurkusta, kun huutaa kaikki illat kun ruisriäkkä sterroideissa. Toissa syksynä oli sekkii jo piippua pitkin jyvällä ja mietin, että nyt se loppuu huuto, mutta sitten se ui rouvasa siihen ja jo neljä isoksi kasvanutta poekasta. Pistin piipun poikki ja totesin että on se luojan luoma tuokkii. Huua sitten perkele.
Antti yskähteli munkin muruja nauraessaan ja kuvitteli tulevan lampinaapurinsa ääntä. Kimmo jatkoi hämmentymättä.
-Mustikkoo sulla on metät täynnä ja elä ihmettele sitten kun on niitä emäntiä siellä perseet pystyssä. Ne oovat vuoskauvet siellä kulukenneet, kun ei oo vakituista asutusta, mutta mäne ja tiiä kehtoovatko tulla ennee.
-Sitä meiännii hevoset pettyy, kun taiat ite syyä omenas tästä eteenpäin. Erja niitä sieltä on hakenut, etteivät mätäne pitkin nurmikoita.
-Teillä niitä hevosia siinä vielä on. Miteskäs monta?
-Viitisentoista. Kaks on kantavia ja kaks kesällistä. Ajossa on se kymmenen ja sitten on tuo yksi syöttiläs.
-Omia vai vieraan?
-Emätammat on omia ja yksi niistä kesällisistä. Tai Erjanhan ne on. Muut on treenisä. Ja minulla on yksi ori, mutta siitä taia mittään ajohevosta tulla. Erja niin pahana siitä, vaikka ihan siivo ori se on. Tuppaa vaan rikkommaan paikkoja ja pitämmään immeisiä pilikannaan. Männä viikolla roikotti Niemen Erkin nuorinta housun persiistä. Kyllä vähän hävetti kun se Enni eilen tuli vastaan.
-Melekosen mustelman se Hunni siihen Ennin persposkeen saikin.
-Elä perkele, mistes sinä… vai sillä viisii.
-Siitä hevosesta minä vähän arvelin kysellä. Eihän se kaupan ole?
-Ostakkelekko nää?
-Kuhan tiedustelen.
-Vae tievustelet. Kyllä se hevonen on kaupan, jos on rahhoo ja paekka kattottuna. Rahhoohan sulla on ja paekkakkii, mutta ei maha talavella tallin ja tarhan laittoon luonto antautuva.
-Meinasin, että jos siihen teille sopis toistaseksi jättää. Ei sitä iliman tartte syöttää, mutta siirtelee sitten kun on paikat kunnossa.
-Tämä ei taia siulle tukinvettoon tulla?
-Ei tule. Joululahjaksi tullee.
-Eli tästä pietään turpa rullalla ja rulla vetoketjutaskun takana?
-Näin olis tarkotus. Sitten aattona jos vasta kertos.
-Mutta siisti riimu pittää olla lahjahevosella piässä.
-Mistä mie nyt semmoseksi muutun?
-Mie laitan Erjan assiille. Mittään en sano, mitä ei oo pakko.
-No laita, mutta katokkii, ettei hiän mäne mölläyttämään mittään.
-No katon katon.
-Hyvä.
-Tiiäkkönä muuten mikkee se on Hunnin oikea nimi?
-Nyt en ossoo arvata.
-Halunan Hulk.
Niinpä tietysti. Antti löi kättäpäälle elämänsä ensimmäisestä ja toivottavasti viimeisestä hevoskaupasta. Hän ymmärsi, että voisi olla tästä päätöksestä enemmän kusessa kuin onnellinen, mutta Anna oli ollut oikeassa sanoessaan, ettei Ennin kanssa toinna pelata millä kukkapuskilla tai perintöpelakoilla. Antti haki taas auton täydeltä kampetta. Kolaa ja katuharjaa ja rappuralliin uusia harjaksia. Tavallisesta marketista hän koitti haalia siivouskampetta ja tuskin oli minuuttia hyllyä pää kallellaan katsonut, kun hyllyä täyttänyt myyjä tuli auttamaan. Tottakai hänkin jo tiesi kuka täällä pesuainetta kärriinsä nosteli, mihin ne olivat menossa ja sen, ettei siellä ollut ketään pätevää pesemässä. Yli satasen lasku niistä tavaroista tuli. Hän oli muistanut vessapaperin ja wc:n raikastimen. Tuurillaan rantaan mennessä siellä oli jo Patrosen asentama pönttö mihin mennä paskalle.
Kartanolla oli täysi kokkisota heti aamusta. Myyjäisten leivonnaisia pakattiin ja siirreltiin laatikoihin. Sitten joku onneton miehistä arvottiin kuskaamaan ne herkut aittamyymälään. Pojat olivat tänään jo joululomalla. Virallisesti koulua vissiin oli vielä muutama päivä, mutta jokainen oli saanut vapaata sitä pyytäessään. Antti ajoi kuormansa kanssa aitoille kyselemään tarvitaanko siellä apua. Tuntui turvallisemmalta näyttäytyä välillä ja kysellä toiveita, kuin mennä illasta kotiin saamaan kynsilleen. Pakkanen oli laskenut ja aitan parkissa oli sekä autoa että rollaattoria. Adalmiinan ääni kuului yli muiden ja ikkunasta näkyi tyttölauma, jotka istuivat lattialle ja solmivat havuseppeleisiin kiinni joulupalloja ja muovisia punaisia marjoja. Antti käveli sisälle ja koppasi karvahatun pois päästään.
-No sinäpä tulit sopimoilleen. Kylältäkö tulit?
-Joo kävin ne lumenluonti vehkeet ja vähän siivouskampetta hakemassa.
-No näytäppä.
Adalmiina heitti takin niskaansa ja pyyhälsi pihalle. Lavalla romotti sekaisin mopit, ämpärit ja lumilapiot. Pesuaineet olivat sentään pahvilaatikossa vänkärinpenkillä.
-Viet nuo sinne rantaan ja haet sitten Makkoselta kinkut ja sitten käyt Eskeliseltä hakemassa juurekset. Ne tietäät kyllä mitä laittaat mukkaan. Viet ne kottiin ja tuot sitten ne kuuset tänne valamiiks.
-Kinkut, rehut ja kuuset. Tämä selevä.
Adalmiina painui takaisin sisälle ja mummojen äänet senkun koveni.
Antti vei tavarat talolleen, laittoi vessapaperirullan ikivanhaan telineeseen ja testasi Patrosen laittaman pytyn. Toimii. Sitten hän lähti ajamaan Makkoselle. Kuvitelma, että hän heittäisi kinkut kyytiin ja lähtisi, oli väärä. Siellä oli isäntä vastassa ja kinkut penkalla. Sianpalaset meni laatikossa lavalle ja sitten Anttia vietiin tupaan kahville. Kuulumiset vaihdettiin ja pariskunta siirtyi kuulusteluun. Meinaatko rempata ja kellä teettää? Kun kerta oikein rakentamaan, niin et kai mitään talopakettia? Ihan pitkästä tavarasta sitä täällä on pruukattu talot tehdä. Kolmannen kupin kohdalla juttu oli siirtynyt Makkosten mukuloihin ja tuoreimpaan lapsenlapseen. Katsottiin kuvia hieman haljenneelta puhelimennäytöltä ja mietittiin mikähän tulee nimeksi. Kun kinkunhaku oli venynyt melkein kahteen tuntiin, Antti ilmoitti että nyt on pakko mennä. Hän oli laskenut, että ehtii puoliseksi syömään, mutta nyt matkaa oli toiset 25 kilometriä ja siitä melkein tuplat kotiin.
Eskeliselle saapuessa tilan rouva heilutti portailla kättään. Antti kipusi portaat sisälle ja oli ottamassa eteisessä olevaan laatikkoa, missä oli heidän nimi. Isäntä siinä toppuuttelemaan, että et kai sinä nyt niin jäniksen seljässä ole, istu syömään. Laitettiin kolmas lautanen pöytään ja jatkettiin ruuan lomassa samanmoista keskustelua, mihin oli Makkosilla jääty. Kyseltiin Antin opiskelut ja päiviteltiin, että tuli sitten kuiten inssi, vaikka niin karkasit kesken koulun merille. Antti selitti, miten opiskeli tenttimällä ja kuinka paljon opintoja hyväksiluettiin, kun hän oli työssään oppinut enemmän tekniikasta kuin tyhmimmät koulun penkillä. Ruuan päälle tietysti taas kahvia ja tuoretta pullaan. Kello kävi kolmea, kun musta lava-auto hyökkäsi matkaan kohti kotia ja kuusikeikkaa.
Kotipihassa hän kantoi siat ja särpimet tupaan ja hyökkäsi vessaan. Kahvi ja hyvin haudutettu hernekeitto. Siihen vähän tuoretta kotona tehtyä ruisleipää ja pullaa. Vatsa toimi oikein hyvin, eikä vieläkään kaivannut turskaa tai paistettuja perunoita.
-Se saattaa olla, että joudut kolmekkii keikkaa heittämään niitä närreitä. Eivät varmaan mahu kaikki. Helle lopeta nyt tuo huutaminen! Riihitonttu kuuloo vie varmasti karkit siun kalenterista.
-Missä Anna on? yksinkö sinä näitä katot?
-Meni pitkälleen ja on mulla Emil kaverina.
Tuvassa Emil teki pienten kanssa pipareita. Usva näytti syövän enemmän taikinaan, kuin saavan niistä pipareita pellille ja pojat vääntelivät pipariukkoja taisteluasentoihin. Helle huusi lattialla jalat levällään ja kun ei saanut huomiota metelillään, nousi ylös ja meni jatkamaan ison sydämen muotoisen piparin hivuttamista leivinpaperille.
-No minä menen. Mitä se on kello?
-Puoli neljä.
Puoli neljältä loppui myös Askon työpäivä Vantaalla. Ylihuomenna loppuisi koko ura Vantaalla. Hän oli saanut iltapäivästä tiedon tulleensa valituksi virkaan ja tulevan kotikunnan viskaalit olivat luvanneet auttaa asunnon hankinnassa. Asko oli toivonut rauhallista ja huoltovapaata asuntoa, mistä pääsi helposti esimerkiksi lenkille tai kalaan. Hieman hymyillen haastattelija oli videopuhelussa todennut, ettei täällä muunlaisia asuntoja olekaan. Olo oli kummallisen kevyt. Koulutoimisto oli nikotellut enemmän kuin vararehtori. Ensimmäinen oli kysellyt olisiko tilanne voitu hoitaa toimipistettä tai tehtävänkuvaa muuttamalla ja vararehtori Lehtinen oli todennut, että nyt pääsee sitten töistä suoraan pilkille. Onneksi läksijäiset jäisivät joulujuhlan, syyskauden päättäjäisten, varjoon ja hän pääsisi katoamaan täältä vähin äänin.
Asko oli kertonut erosta ja muutosta Janikelle, joka oli lakonisesti vastannut, että jo oli aikakin. Jouni oli laittanut paperisouvin liikkeelle ja ero oli nyt virallisesti vireillä. Viikonlopun ja joulun vuoksi posti ei ennättäisi Iidan näppeihin, kuin vasta joulun jälkeen. Harmi homma. Hän oli ilmoittanut, että maalle lähdetään pyhänä, mutta Iida oli vaatinut, että aikaisintaan maanantaina. Maanantai aamuna auto sitten starttaisi. Kuulemma mentäisiin hänen autollaan, koska mihinkään futisäiti autoon Iida ei istuisi edes pakolla. Asko oli miettinyt, että nakkaisi loputtomasti kiukuttelevan naisen takapenkille köysissä, mutta huomioiden menoliikennettä valvovien poliisien määrän, temppu ei ollut sen väärti miltä se tuntui.
Antti ajoi kolmatta kierrosta kuusia kylälle. Jokaisen reissun jälkeen jollakin aittaa laittavalla oli ollut asiaa tai homma valmiiksi katsottuna. Nyt jo rekikoiran osaansa tyytyneenä, hän huristeli pitkin kylänraittia ja vilkaisi kelloa. 18.30, pitkällä oli päivä ja mitään ei ollut saanut itsensä eteen aikaiseksi. Perillä hän nosteli kuuset muiden joukkoon aitan seinustalle ja lampsi sisälle. Mummot olivat jo lähteneet rollaattorikulkueessa takaisin vanhusten talolle ja äiti jatkoi leipomista. Aatu ja Jasmin järjestivät pöytiä ja Eetu oli istunut muiden nuorten kanssa yhdistelemään vanhoista koristeista uusia. Osa palloista oli maalattu uudestaan ja hileisistä kuusennauhoista oli kasattu ovikoristeita, missä osassa oli normaali” Hyvää Joulua” kyltti. Muutamissa taas oli räväkät värit ja käsinkirjoitettuja kylttejä teksteillä
“täällä ei asu kilttejä, eikä lapsia” tai “pukki käy vaan sisään, kyllä täällä säkit tyhjenee”. Antin ei tarvinnut miettiä mitkä sloganeista olivat siskonpoikiensa käsialaa.
-Antti ota kahvia ja istu hetkeksi. Arvelin että tuletkii näihin aikoihin, niin soitin Eskolle, että jouvat hakemmaan sen Eliaksen sieltä linja-autoasemalta. Turhaa hiän lähtee sieltä ajamaan kylälle, kun olet jo valamiiksi täällä.
-Kai minä sitten käy hippiäisen sieltä etsimässä.
-Elä heti alota sitä härkkimään. Hyvä mies se on, vaikka on erilainen.
-En härki, mutta jos ne tänne muuttaat, niin pakkohan se on tavoille opettaa. Nehän kiusoot sen tuolla kylillä tolokuttomaksi.
-No siinä on teille homma.
-Kelle meille?
-Sulle ja Eskolle. Ja pojille.
-Mulla ole aikaa sitä alakaa tissittämmään.
-On sulla, se on siskos mies.
Antti joi kahvinsa ja lähti. Kohta hän seisoi haalarit päällä aseman laiturilla ja odotteli bussia. Kun Elias tuli ulos ja sai matkalaukkunsa, Antti ymmärsi äitinsä antaman tehtävän laajuuden. Eliaksella oli ohut toppatakki ja värikäs kaulaliina. Hihoissa roikkui heijastimia ja rinnuksissa kaikki mahdolliset kampanjanauhojen pinssit, mitä Suomessa oli koskaan myyty. Takin selässä luki isoin kirjaimin “olen eläin, en ruokaa” ja herttaiseksi piirretyn lehmän kuva. Miehellä oli ohuet villasormikkaat, pää oli paljaana ja pitkät hiukset hulmusivat kauluksen päällä. Jalassaan hänellä oli jonkinmoiset talvilenkkarit, mutta niistäkin oli nauhat auki.
-Elias! täällä.
-No hei. Täällähän on todella kylmää.
-Niin täällä tuppaa tähän aikaan vuodesta olemaan. Mites Helsingissä?
-Muutama aste oli pakkasta. Täällä on varmaan kolmekymmentä.
-14 astetta tuo näyttää. Mites matka meni?
-Ihan ok, vähän meinasi tulla huono olo, mutta join teetä termoksesta.
Antti lähti ajelemaan kohti kotia ja jo muutaman kilometrin jälkeen Elias halusi pysähtyä. Hän oli selannut puhelintaan, ihmetellyt huonoa kenttää ja huokaillut sitten hetken. Nyt mies seisoi auton vieressä ja venytteli selkeästi kylmissään ja hengitteli syvään. Mikähän perkeleen meditointi sillä nyt lähti käyntiin. Hetken päästä päästiin taas matkaan. Elias jutteli niitä näitä nostamatta katsettaan puhelimesta ja oman kylän pikitielle käännyttäessä hän pyysi pysäyttämään auton uudestaan. Elias meni taas ulos. Hyppeli paikallaan ja näytti puhuvan samalla puhelimeen. Antti nojasi rattiin ja mietti mihin suohon polkisi tuon vempulan kun maa sulaa. Kun kylmästä tärisevä etelänhedelmä taas istui kyytiin, Antti ilmoitti, että seuraava pysäkki olisi kotipiha. Kello oli yli seitsemän pitkän matkaa ja häntä kusetti se loputon kahvimäärä mitä hän oli tänään kitannut. Hän oli elänyt koko päivän pullalla, sumpilla ja hernekeitolla. Oli nälkä ja ajaminen väsytti. Hänen piti käydä vielä rannassa katsomassa, että vedet pysyy edelleen pöntössä ja lämmöt talossa.
Kotona Ansa otti tulijat vastaan ja lapset pyörivät isänsä ympärillä kuin hyrrät. Anna tuli jostain punaposkisena ja halasi miestään. Antti meni keittiöön ja valitti nälkäänsä. Emil avasi jääkaapin, työnsi lautasen mikroon ja väänsi se päälle. Otti pesukoneesta puhtaan lasin ja aterimet. Kahvitassille hän laittoi pinkin kuppikakun ja ison suklaisen keksin. Kun mikro kilahti, eteen nostettiin iso annos kanaa ja nuudeleita punaisessa kastikkeessa.
-Kuule Emil, kyllä sinusta vielä hyvän vaimon joku saa.
-Soitappa suutaas vielä, niin huomaat, että on monta tapaa syöttää sullekin laksatiivia. Kokeile lystikses?
Antin teki mieli vastata, että niin on asenne kuin muillakin tämän kylän akoilla, mutta vatsan mielestä oli turvallisempaa pitää mölyt mahassa ja olla härnäämättä poikaa enää enempää. Kuppikakku oli hyvää. Hän joi keksin kanssa vielä toisen lasin maitoa ja teki sitten lähtöä talolleen.
Tenavat olivat kasaantuneet vierekkäin istuvien vanhempien päälle ja kaikilla tuntui olevan hirveästi asiaa. Ansa oli puhelimessa kun hän lähti ulos ja nosti kättään heipan merkiksi. Vihdoinkin rauha. Hän ajoi kohti rantaa ja näki Kimmon ikkunassaan ajaessaan heidän ohi. Hänkin näytti juoruavan puhelimessa. Metsätaival kimalteli kuurassa ja kuu kurkisteli kuusten lomasta. Perillä talossa oli kuitenkin valot päällä ja kaksi autoa pihassa. Toinen oli juuri kääntymässä ja lähtemässä pois. Toinen, pieni keltainen munakuppi, oli ajettu liian syvälle auratun alueen ulkopuolelle ja jäljistä päätellen sutkuttanut eturenkaansa nurmikkoon asti. Antti laittoi Hiluxin parkkiin ja sininen Volvo hurautti hänen vierelleen. Erja avasi ovea.
- Siellä on sulle yllätystä sisällä, saas nähä arvattiinko siun lempiväri oikkein. Niin ja sie vissiin viitit nypätä tuon Ennin kanarianlinnun pois tuolta penkasta. Miten lie silleen mennytkin? Mie lähen laittamaan Kimmolle tsaikat pöytään. Hei hei.
Antti seisoi pihassa lapa pystyssä ja koitti sisäistää syytä, miksi Erja oli ollut täällä ja että Enni oli täällä edelleen. Hän käveli sisälle ja pysähtyi kynnykselle. Kuistilta oli hävinnyt kaikki roju ja roskat. Eteisessä oli räsymatto lattialla ja vessan ovi oli vaihtanut väriä. Se näytti myös olevan parhaillaan lukossa. Antti avasi tuvan oven ja vastaan tulvahti lämpö ja pesuaineen tuoksu. Ikkunoissa oli erilaiset verhot ja pöydällä oikea liina. Tiskipöytä oli puhdas ja kuluneet kaapistojen ovet kiiltelivät turkoosin vihreässä värissään. Ikkunan edessä oli joulutähti ja jostain oli ilmestynyt leivänpaahdin ja kahvinkeitin. Ensimmäisestä kammarista oli hävinnyt kalusteita ja tilalla oli työpöytä ja vanha tuoli, jonka hän oli nähnyt vintissä. Tuolissa oli pehmusteena tyyny ja tässäkin huoneessa oli tyttömäiset pitsiverhot ja nurkassa olevaa sinistä nojatuolia hän ei ollut koskaan ennen nähnytkään. Viimeisessä kammarissa oli sänky. Se oli pedattu valmiiksi ja virkatun päiväpeiton päällä oli kaksi sinistä tyynyä. Täällä oli tummansiniset verhot, joissa oli vieläkin vekkejä paketissa olemisen jäljiltä. Tämän kammarin pönttöuunin luukut olivat auki ja uudet tulikivet näyttivät liian puhtailta vanhojen vieressä. Ne oli vasta laitettu kiinni ja lattialla oleva oli puhallin suunnattu kohti tulipesää.
-Aatu kävi korjaamassa noi tulipesät aamulla. Käski sanomaan, että tulta kärsii laittaa ylihuomenna. Noin verhot jäi silittämättä, kun ei ollut rautaa täällä, mutta arveltiin ettei sinua haittaa.
-Minkälainen armeija täällä on riehunut?
-Minä ja Anna. Ja Erja tuli myöhemmin kaveriksi. Anna ajatteli kiittää siitä eilisestä. Kun hoksasit usuttaa sen muuttamaan sinne Vaukilaan. Äiti ja Adalmiina tätä koordinoi. Koko kylä kyttäs missä menet ja viivytti kahvilla ja syömisillä. Täällä ei kato tartte olla puhelimessa paikanjako päällä. Kyllä tiedetään missä kukakin kulkee.
-Eli naiset ajatti minua ympäri kylää, että saivat pysymään poissa täältä? Että saatte huseerata keskenänne?
-Äitis siitä Annalle soitti, että sulla on mopit lavalla ja ämpärit pyöriit pitkin. Väärät pesuaineetkin olit kuulemma ostanut, etkä ikkunoille mitään. Sutta paskaa ennusti sinun siivouksesta tulevan. Siinä vaiheessa kun Anna soitti minulle oli puoli kylää jo värvätty venkoiluun ja useammassa paikassa kaiveltiin joutavat matot ja väärin tilatut verhot. Erja niitä haki tuossa päivällä.
-En halua nyt kuulostaa kiittämättömältä…
-Mutta alat kuulostaa, mikä nyt ei menny mieltä myöten?
-Oisinhan minä nyt itsekkin saanut siivottua, eikä tämmöistä mökkiä toinna alkaa hullunlailla puunaamaan. Purkuun menevä.
-Mutta asua meinasit tässä? Meinasit, että äitis ja siskos kattoo päältä, kun vuoskymmenen paskojen keskellä täällä pyörit ja laittelet evästä. Huonoksi on mennyt sinunkin muisti tämän kylän tavoista.
-Anteeksi, minä vaan yllätyin. Täältähän ei enää puutu kuin jääkaappi ja sieltä kaljat. Tulet hellaan ja olemaan.
-Eero tuo jääkaapin aamulla ja kaljat saat hakia ihan itte. Kahvit on kaapissa ja kuivaruuat. Teetäkin toin, vaikka en tiiä juotko.
-Yleensä en, mutta nyt voisi kupillisen lämmikkeeksi ottaa.
Nurkkaa oli ilmestynyt pieni vanha mikro. Kenen lie vanha, mutta näytti toimivan. Enni lämmitti heille kupilliset vettä ja he istuivat puhtaaseen pöytään katsellen pihalle verhojen välistä. Antti yritti miettiä mitä sanoa, mutta aivot löi tyhjää.
Enni piteli kuppiaan kaksin käsin, ettei olisi naputtanut pöytää. Anna oli yhtä kiero kun äitinsä, mutta näkihän siitä jo päälle päin, että nainen oli vuotanut jotain salaisuuksia veljelleen, vaikka muuta väitti. Hänen olisi pitänyt olla tänään viemässä veljensä tyttöjä ratsastustunnille, mutta tälläkään kertaa hän ei päässyt mukaan. Hiki alkoi kuivua selkään, mutta vieläkään ei ollut kylmä. Pikkarit hiersivät taas, mutta ei kehdannut alkaa niitä korjailemaan. Hänelle oli tullut kiire vessassa, kun oli kuullut iso auton tulevan pihaan. Kun Antti oli astunut sisään, Enni oli yrittänyt kuivata itseään ja huomannut liian myöhään, että joku oli ostanut vessapaperia, joka oli varmasti ylen pehmeää, mutta mureni mössöksi heti kun edes näki kosteutta. Kuka ikinä olikaan keksinyt moisen pehmopaperin, oli varmasti mies. Heidän ei tarvinnut koskaan miettiä selviävänsä tilanteesta, missä pyyhkiminen muuttuu ensin, sormien mentyä läpi paperista, epämiellyttäväksi ja sitten huomaat nyppiväsi murusiksi nukkaantunutta paperia irti tavarastasi. Huomattavan perseestä, kirjaimellisesti. Enni korjasi asentoaan ja yritti unohtaa vessa episodin. Hän uskaltautui katsomaan Anttia silmiin, jolloin tämä kysyi.
-Mikä se on sinun lempiväri?
-Ööh väri, se nyt vähän riippuu että missä kohtaa, mutta sanotaan nyt vaikka punainen
-Selvä. Miten tuo auto tuonne muuten joutui?
-Anna halusi siirtää sitä, kuulemma ihan vahingossa lipsahti.
-Uskoitko?
-No arvaa?
-Kuule Enni. Vieläkö meinaat kiertää maailmaa pitkäänkin?
-Eiköhän tässä ole hetkeksi kiertämiset kierretty, entäs ite? Vieläkö kutsuu pohjoiset meret?
-Kyllä taitaa olla tämä oma ranta, missä jatkossa vettä kattelen. Kuhan se tuolta nyt sullaa.
Antti kurotti kätensä toiselle puolelle pöytää ja otti kiinni Ennin kädestä. Tällä kertaa hän ei väistänyt tai vetänyt kättään pois, vaan painoi sormensa toisten sormien lomaan ja antoi olla siinä.