Emännätön talo ku varreton kirves
Elias istui työkeskuksen opettajanhuoneessa ja luki ilmaisjakelulehteä. Se olisi viimeinen työvuoro tälle viikolle ja huomenna hän lähtisi kohti pohjoista. Kylmää ja pimeää kidutusta oli odotettavissa ainakin viikko. Kotona oli tyhjää ja hiljaista. Ensimmäiset päivät hän oli hiipinyt ympäri asuntoa ja katsellut televisiosta mitä mieleen oli juolahtanut. Sitten hän oli alkanut kohentelemaan paikkoja. Pessyt vähän pyykkiä ja vaihtanut kaikki lakanat. Pessyt sitten nekin. Vaihtanut jääkaapin lampun ja korjannut ovenkahvan. Vienyt pullot kauppaan ja kierrätettävät purkit ja metallit säiliöihinsä. Tehnyt oikeastaan kaiken mistä viimeisen puolen vuoden aikana hänelle oli napistu. Silti tuntui siltä, ettei se riittänyt. Anna oli mennyt jotenkin rikki, kun alkoi odottaa taas. Kieltämättä viidessä olisi ollut ihan riittävästi ja nyt tulollaan oli kaksoset. Anna oli oikeassa. He tarvitsevat isomman asunnon ja isomman ihan kaiken. Auton, palkan ja elämän. Elias kuuli jo korvissaan Annan veljen ja siskonmiehen puolihuolimattoman piruilun. Annan vanhinta veljeä hän ei oikeastaan edes tuntenut. Hän oli nähnyt Askon omissa häissään ja ehkä jonkun lapsen ristiäisissä, mutta muistikuva oli haalea, eikä siitä voinut päätellä miehen luonteesta juuta tai jaata.
Verneri tuli myös töihin ja meni vaihtamaan vaatteensa. Hetken päästä hän istui keskuksen johtajan elementissä pöytään ja kippasi kahviinsa kolme palaa sokeria.
-Mikäs nuorta miestä masentaa? Rouva pahana?
-Rouva ja lapset ovat jo reissussa, joulun vietossa maalla.
-No sittenhän sulla on hyvin asiat. Totaalinen rauha.
-Niin kai sitten.
-Kai sitä sinä menet jouluksi sinne maalle myös?
-Juu, huomenna olisi tarkoitus.
-Älä näytä noin masentuneelta, kyllä se rouva sieltä kotia tulee ja lapset myös.
-No siinäpä se, kun en ole enää niin varma.
-Kerroppa nyt koko tarina, ihan alusta.
Ja Elias kertoi. Miten he olivat tavanneet ja menneet naimisiin. Suunnitelmista mitä heillä oli ollut ennen lapsia. Miten hänen piti opettaa puu ja metallitöitä koulussa ja Annan olla terveydenhoitaja. He olivat naureskelleet pääsevänsä töihin samaan kouluun ja kulkevansa polkupyörillä kesät talvet. Sitten oli tullut Paju ja heti perään vuorotellen kaikki muut. Hän ei saanut täältä virkaa mistään ja sijaisuuksiin hän oli uupunut heti alkumetreillä. Siitäkään Anna ei ollut sanonut mitään. Pätkätöitä ja haaveilua, se oli ainut mihin hän oli vuosiin pystynyt. Nyt Anna oli taas raskaana ja tällä kertaa häntä hävetti. Vaimo oli aivan loppu, Elias itse lopen uupunut, vaikka siihen ei ollut mitään syytä ja nyt hän pelkäsi tosissaan, että vaimo jää kotiseudulleen ja jättää hänet tänne.
-No miks ette muuta sinne? kai sielläkin jotain työtä ammatti-ihmisille on?
-Muuta sinne?
-Niin, se on Suomea samalla tavalla kuin tämäkin lääni. Siellä on tilaa, sukua ja ehkä tienestiäkin. Ja aivan varmasti halvemmat asunnot kuin täällä.
-Annan sukulaiset eivät vaan kauheasti tykkää minusta. Pitävät vätyksenä.
-No minun kolme tyttöä ovat kaikki naimisissa tahoillaan ja jos joku niistä vävyistä olisi saattanut maailmaan kohta kuusi tenavaa…
-Seitsemän. Ne on kaksoset.
-Tottakai ne on. Mutta kuten sanoin. Saattanut maailmaan kohta seitsemän tenavaa ja kitkuttelisi töissä jossain työpajassa muutaman päivän viikossa, ettei elämä tule liian raskaaksi, niin minä lupaan. Vittuilisin minäkin koko joulun ja vähän uutta vuotta päälle. Elias nyt ihan tosissaan. Isosta perheestä on iso vastuu. Yhteinen vastuu. Samalla tavalla kokopäiväisessä työssä on iso työmäärä, mutta pirun paljon parempi palkka. Nyt valot päälle.
-Mun pitää mennä tunnille, mutta mä katson mitä ne sille kylälle hakee, eihän sitä koskaan tiedä.
-Eipä tiedä ei. Elias, niistä nokka nyt ja nosta housut. Se olis aika olla aikuinen.
Kai tuo äskeinen oli hyvää treeniä loppuviikkoa ajatellen. Jotain on pakko tehdä, hän mietti ja astui luokkahuoneeseen.
Aatu, Eetu ja Emil hivelivät Antin uutta autoa, joka seisoi hallin päädyssä. Isä ja Antti kuuntelivat sisällä korvat punaisena päivän työlistaa ja pojilla alkoi olla kiire kouluun. He olivat saaneet bensakortin takaisin ja luvan tankata kerran viikossa. Jokaisen tilille oli myös tullut viikkoraha ja Emil oli katsellut tilinsä saldoa silmät vetistäen, vaikka säästöt eivät olleet vieläkään palanneet takaisin. Tänään he menisivät koulun jälkeen laittamaan aittoja kuntoon. Vähän jouluvaloja ja isä ja Antti toisivat jostain varastolta myyntipöytiä, mitä sitten piti asetella paikalleen. Jasu tulisi auttamaan ja äiti, mummo ja Emil aloittaisivat leipomisen tänään sekä kotona, että aitan keittiössä.
Loput talon miehistä tulivat ulos karvahattujaan pöläytellen. Esko lähti töihinsä poikien perässä ja Antti starttaili autoaan hymy korvissa. Auto oli samanlainen Hilux kuin Eskolla. Vuotta nuorempi ja musta. Motti murisi kuin luolallinen panttereita ja uudenkarheat nastarenkaat eivät paljon kyselleet pitoa liikkeelle lähtiessä. Antti ajoi ensin kylälle tekemään kauppakirjat. Hän tarjosi kahvit Jennille ja tämän mukana tulleelle hoitajalle läheisessä kahvilassa. Sitten hän kävi kaupassa ja osti vähän välipalaa. Kymmeneltä Antin rannassa alkoi hihat heilumaan. Oli ukkoa katolla ja kellarissa. Sähkölaitokselta tuli oma asentaja ja sähkäri Jari huuteli milloin mistäkin kerroksesta. Patronen oli repinyt varaajan irti seinästä ja heitti sen Hiacen kyytiin. Asikainen kiipesi nokikolarin kanssa samalle katolle ja heiltä Antti sai yhteenvedon miten talon katto voi. Muutamaan tulisijaa piti vähän korjata ja laittaa sähköllä lämmöt päälle ja alkaa korjauksen jälkeenkin lämmitellä hyvin varovasti. Antti jätti Patronen rymyämään vesien kanssa ja painui takaisin kylälle etsimään pattereita ja puhaltimia. Tottakai kylän kaupassa tiedettiin, että Antti oli moisen torpan hommannut ja heti ovelta kerrottiin, että nyt otat tän ja tän ja siitä sitten lämpöä tupaan. Samalla kyydillä lähti mukaan rakennusimuri. Kello hälytti ruokatuntia, Eskon antama ilmainen vinkki, ja Patronen ilmoitti käyvänsä myös syömässä. Pattereita Antti ei uskaltanut vielä kytkeä. Palaa vielä koko tupa. Tiistai, tänään oli jauhelihakastiketta.
Aada rimpuili toimistolla. Hän yritti tehdä töitä, mutta vilkuili koko ajan puhelintaan ja odotteli seuraavaa viestiä. Tiimi hoiti hommansa, mutta hän oli pitkiä aikoja päivästä ihan kujalla ja tekeminen alkoi muistuttaa intervallitreeniä. Tukholman keissi oli viittä vaille valmis. Jos tiimin hoputtama jouluporo jatkaisi juoksuaan tähän malliin, he pitäisivät pikkujoululounaan torstaina ja lähtisivät tahoilleen Joulun viettoon. Puhelin välähti jälleen. Jannelta tuli viesti.
- Lounaalle kello 13?
- Ei pysty, menee kahteen.
- Tarvetta mennä vielä konttorille lounaan jälkeen?
- Ei pakottavaa tarvetta. Kui?
- Kunhan tarkistin. Haen sinut kymmentä vaille.
- Etkä hae!
Viestiin ei enää vastattu. Hän ei halunnut Janne ökyautoa toimistonsa eteen. Vaikka nörttien sosiaalisten tilanteiden havaintokyky oli verrattain alhainen, silti joku voisi nähdä jotain. Aada yritti taas keskittyä töihinsä. Hän vastasi ryhmäviestiin jotakin yliolkaista ja sai vastaukseksi tarroja ja hymiöitä. Tarkastaessa kirjoittamansa, alkoi hävettää. Hän korjasi virheensä ja ruoski itseään sisäisesti, että kykenisi toimimaan, edes päivästä jäljellä olevat kaksi tuntia, kuten pomon kuuluu. Aadan pomo taas rukoili apua Jerryn tiimille. Jerry oli kuin olikin saatu toimistolle ja muutamaa päivää myöhemmin myös suurin osa hänen tiimistään olivat näyttäneet nassunsa kahvijonossa. Joku tiimistä ramppasi ovella joka päivä itkemässä milloin mitäkin ongelmaa. Jonas oli tänä aamuna tulostanut heidän tilansa oveen lapun, missä oli hinnoittelu tyhmiin kysymyksiin. Riippuen ongelman tasosta ja siihen tarvittavasta henkilöstä tai henkilöistä, ratkaisun hinta vaihteli tuontilounaan ja kossukorin välillä. Aada oli paheksunut kylttiä, vaikka tiimistä se oli ollut loistava. Timo oli nähnyt sen muutamaan tuntia myöhemmin ja puhjennut nauruun. Hänen mielestään ihmisten koulutustaso huomioiden hinnoittelu oli aivan pätevä ja kannusti myös ihmisiä itsenäiseen ongelmanratkaisuun ja oman osaamisensa päivittämiseen. Tänään naapuritiimin vierailuja oli paljon vähemmän. Jerry oli käynyt kerran tiedustelemassa palaveri aikaa, jossa voitaisiin vaikka vartin verran keskustella suunnitelman suuntaviivoista yhdessä molempien tiimien kanssa. Tällä hän ajatteli säästävänsä kaikkien aikaa ja saavan projektin paremmin raiteilleen. Tämä palaveri alkoi klo 13 ja sen cloustattuaan, Aada lähtisi lounaalle ja oli loppupäivän tavoitettavissa etänä.
Tottakai vartti oli utopiaa ja 45min rautalangan väännön jälkeen Aada istui autoon välittämättä vittuakaan kuka näki hänen menevän sinne. Janne ei jäänyt odottelemaan, vaan lähti liikkeelle. Aada asui lähempänä ja Janne otti noutoruuan takapenkiltä mukaansa ja he kävelivät alaovelle.
-Nyt olisi varmaan sen ovikoodin aika?
-2267i
-Kiitos.
Hissin ovet menivät kiinni ja raskaasti hengittävä pariskunta kietoutui toisiinsa. Onneksi lounaaksi oli sushia. Se pärjäsi jääkaapissa tunnin. Tai kaksi.
Adalmiina touhusi aitan keittiössä kuivakakkuja. Hän oli juuri keksinyt, että täällä voisi paistaa vaikka laatikoitakin ja lähettänyt Eetun kauppaan ostoksille. Emil oli mennyt isänsä kyydissä kotiin leipomaan kuppikakkuja ja suklaakeksejä. Esko oli tuonut pöydät yksin, koska Antilla oli vieläkin tupa täynnä kaikenlaista seppää ja pattereita vahdittavana. Kakkujen kypsymistä odotellen Adalmiina kirjoitteli vihkoonsa ja soitteli ympäri kylään. Vähän joka talosta oli tulossa jotain erikoista myyntiin ja yhdessä Niemen porukan kanssa he olivat saaneet ylimääräisten joulukoristeiden keräyksen joka kouluasteelle. Lasten vanhemmat saivat viestin Wilmaan ja lähettivät sitten muksujen mukana keräykseen tulevat koristeet. Jasun, ja hänen taideteollisella puolella opiskelevien ystävien, oli tarkoitus lajitella ja tuunata koristeita. Sitten ne myytäisiin paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi myyjäisissä. Koristeita oli jo nyt kertynyt isot kasat.
Jouluvalot olivat jo paikoillaan ja Adalmiina oli yllättänyt Aatun ja Jasminin suutelehtimasta valojen ripustelun lomassa. Vähin äänin hän oli poistunut paikalta ja jättänyt nuoret keskenään. Antti oli pyydellyt äitiään käymään uudessa torpassaan, mutta Adalmiina oli nauraen todennut, että tunsi sen torpan vielä toistaiseksi paremmin kuin sen omistaja. Hän lupasi tulla kun muilta kiireiltään ehtisi. Aattoon oli viikko. Nyt piti alkaa ottaa jo juoksuaskeleita.
Antti kävi syömässä kotona ja hetken mielijohteesta päätti pelastaa siskonsa lapsiltaan hetkeksi. Emil oli valloittanut keittiön ja Esko kärsi autokaupoille karkaamisesta jonkinlaista kovennettua, joten miehellä oli aikaa ja intoa istua touhuamassa Ansan ja pikkuisten kanssa. Anna puki päälleen ja näytti siltä, että Antti oli viemässä häntä vähintään etelän lomalle viikoksi. Anna ei selkeästikkään saanut tarpeeksi omaa aikaa. Antti oli vaihdellut palaneita hehkulamppuja ledeihin ja nyt pihaan näki ajaakin, vaikka oli pimeää. Anna pyöri talon huoneissa kuin hyrrä ja unohti vähän väliä sulkea ovia, päästäen lämmön karkailemaan kylmään eteiseen. Vessan nähdessään hän kauhistui, mutta Antti kertoi Patrosen tulevan huomenna vaihtamaan sekä pöntön, että altaan hanoineen päivineen. Hänellä oli kuulemma joku vähän käytetty odottamassa sorttiin vientiä, mutta tänne se välttäisi hyvin toistaiseksi.
-Mutta iso homma sulla on kun saat tämän siivottua. Pölyä ja tahmaa joka paikassa.
-Veikko asui täällä pitkään yksin. Tuskin oli isommin pölyjä pyyhkinyt tai ahvenen paiston rasvoja katosta raaputellut.
-No niin se äitikin sanoo, että paska lähtee pesemällä, mutta paha ei millään. Suosittelen fairya ja oranssia keittiö chiffiä. Sillä jälkimmäiselle siivoaa käytännössä mitä vaan ja tappaa rikkaruohotkin. Paju kokeili viime kesänä. Haisee hirveälle, mutta toimii.
-No niitä sitten hommattava kun tänne nyt tulee vesikin.
-Tarttet apua tähän raivaamiseen. Kuulin että sulla on puuta liiteri täynnä, mutta reitti ummessa.
-Lunta se vaan on. Ei ole lapiota vielä. Käyn huomenna hakemassa kolan ja muut lumikamppeet. Siinä on joku kukkapusikko tuossa liiterin edessä. Sanoin aamusta tänään, että vedän traktorilla auki tuon liiterin edustan, niin äiti ampus melekein kurkkuun kiinni. Suu vaahdossa selitti jostain helevetin pioneista, että miten ne paleltuut piloille jos otan lumet pois. Säikäytti melkein kurat housuun.
-Älä koskaan aliarvioi mummojen ja perennojen syvää suhdetta. Mullekin sitä selvitettiin, että ne on kuulemma Jennin äiti tuonut kotipaikaltaan ne pionin juurakot. Ja ne oli jaettu jostain juurakosta, mikä on tullut aikanaan vanhan karjalan puolelta. Se puska on niin vanhaa perua, että jos meinaat äitis kanssa puheissa pysyä, niin piä perkele huoli, että ne pyssyyt hengissä.
Antti nauroi ja lakaisi lattialta säkkiin villakoiria ja palan vanhaa puuropakettia. Anna istui tuvan pöydässä, joka oli päällystetty vahakankaalla. Kankaasta oli pöydän keskeltä kulunut kuvio pois. Joko sen oli polttanut vuosia ikkunasta porottanut aurinko tai sitten se kulunut käytössä. Pöydän reunassa ruskeat ja turkoosin vihreät kuviot kiemurtelivat toistensa lomasta ja nastoissakin oli vielä valkeat muovikannat paikallaan.
-Kerros vähän siitä miksi sulla on hevosen jälkiä pihassa?
Antin kädenliike pysähtyi. Varmaan sydänkin hetkeksi. Hän ei ollut niiden jälkien kanssa sinut vielä itsekkään, joten asian jakaminen tuntui väärältä.
-Lopeta toi kiemurtelu. Minä ja Aada on tiedetty jo 15 vuotta, että Enni on ihastunut sinuun. Me ollaan tiedetty sekin, että se oli sun vika, että se lähti maailmalle. Koska sinäkin lähdit. Kai siinä jotain näyttämisen tarvetta oli, että hänkin pärjää turuilla ja toreilla oli ne missä vaan. Se olin minä kuka sitä sen elokuun lohdutti, kun sinä hyppäsit bussiin ja painuit Norjaan
-Mutta, en minä…
-No et tietenkään. Ethän sinä voinut mistään mitään ymmärtää. Sinähän olet mies. Ihan huvikseen Enni sinulle lähetti joulukortteja ja kutsui lakkiaisiin. Voe saatana, ootteko te kaikki äijät näin pyhän yksinkertaisia. On se perkelleen hyvä, että tuo kolomas jalaka ohjailee tuota teiän elämmää, muuten oltas perkele kuoltu kaikki jo sukupuuttoon aekapäeviä sitten.
-Mutta enhän mie vasiten, en minä tienny…
-Mie niin aikani vannoin, etten tästä sulle mittään sano, mutta olen jo niin monet luppaukset pettänny, että mänköön sammaan pinnoon. Ja kaikki teiän perkelleen äijien takia. Vittu tue myötä ja vastamäessä, kunnioita ja mitä vittuu kaikkea sitä tuli luvattua. Mie päätin olla tekemättä yhtään pentua ennee, ja eikö tuo saatana laitanna yhet itämään, vielä kun vähän erehty ymmärtämmään. Mie näin Ennin ilimeestä pyhänä, että se ole sinusta vieläkään erroon piässy. Ja nyt sanon tämän yhen ainoan kerran, että elä perkele kuse kintuilles tätä toista kertoo. Ällyykkö nää?
-Hyvin tuli seleväksi.
-No mittee meinasit tehä. Sitä et liehittele millään ruusupuskalla, sen tiiä luvata. Se on joulu tulossa, nyt kannattaa miettiä ihan hiton tarkkaan sitä seuraavoo peliliikettä.
-Mie taian tietää mikä se ois, mutta siinä saattaa olla mutkia matkassa.
-Oioppa ne mutkat ja äkäseen tai kohta hää on taas jossain peltimajassa keskellä ei yhtään mittään.
Antilla oli yhtäkkiä aivan tolkuttoman kuuma. Hän aukoi haalarin vetoketjua ja otti karvalakin pois päästä. Siskon ripitys oli osunut niin sieluun, että happi tuntui loppuvan. Hänen piti näyttää Annalle vielä jotakin ja hän kokeili vaistomaisesti taskuaan. Avaimet oli yhä tallessa.
-Kun nyt shokkihoitoa tarjoillaan, niin nyt taitaa olla minun vuoro. Ota kamppees mukaan ja lähdetään. Mun pitää näyttää sulle jotakin.
Antti näytti missä säilytti talon avaimia. Ne olivat jemmassa ulkolampun taakse jäävässä seinänkolossa. He kiipesivät takaisin autoon ja Antti lähti ajamaan tuttua reittiä. Anna ymmärsi kyllä mihin he olivat menossa, mutta ei vieläkään ymmärtänyt miksi. Kun musta Hilux taipui auratulle pihamaalle, Antti hyppäsi ulos autosta ja meni avaamaan ulko-oven. Se narahteli vähän vastalauseeksi käyttämättömyyttään, mutta päästi tulijat sisään. Veranta oli iso ja kaikilla kolmella seinällä oli ikkunoita, joissa oli vanhanaikaiset koristelistat. Ne muodostivat ikkunoihin salmiakin muotoisia ruutuja. Sisällä oli lämpimämpää kuin ulkona. Antti katsoi mittarin näyttävän +12 astetta. Talossa oli, hentoa pölykerrosta lukuunottamatta, siistiä. Kalusteet oli peitetty lakanoilla ja kaapissa astioiden päälle oli asetettu pyyheliinoja. Talo oli iso. Alhaalla oli iso tupakeittiö, ruokailuhuone ja kaksi muuta huonetta. Eteisessä oli vessa. Yläkerrassa oli neljä suurta kammaria, joista kaikissa oli pönttöuunit ja isot ikkunat mistä näkyi pimeän verhoomia talvimaisemia. Alhaalla kellarissa oli sauna ja kylpyhuone.
-Janne on pitänyt tämän hienossa kunnossa kaikki nämä vuodet.
-Mä tiedän. Olen ollut paikalla monta kertaa, kun hän on soittanut Eskolle tai äidille ja pyytänyt hoitamaan sitä tai tätä. Tämä paikka on Jannelle tärkeä.
-Antti miksi me ollaan täällä?
-Sinä pyysit minua hommaamaan sulle oman torpan ja perunamaan. Oleppa hyvä, tässä se olisi.
-Ei meillä tämmöistä ole varaa ostaa.
-En usko, että Janne tätä möisikään, mutta vuokraisi varmaan, enemmän kuin mielellään. Varsinkin tutulle.
-Antti, oikeesti. Ethän sä nyt pelleile mun kustannuksella?
-Oikeesti en. Jos haluat, voin soittaa Jannelle vaikka tästä paikasta. Ja olen varma, että vastaus on se minkä haluat kuulla.
Sen pitempää miettimättä Antti valitsi numeron ja soitti.
-Mikä hätänä?
Jannen ääni oli omituinen, hengästynyt.
-Mitä sä puhallat siellä?
-Olen öö salilla, oliko hätä?
-No mitään paniikkia, mutta voisitko kuvitella, että vuokraisit tän sun kotitalon meidän Annalle?
Puhelimesta kuului puhkuntaan ja jonkun naisen epämääräinen huudahdus.
-Sori tuosta, salilla on vähän täyttä. Siis teidän Annalle. No tottakai, siellä on ainakin tilaa koko sille katraalle.
-No näin mä arvelin, mites tuo vuokra? Jos lasket vähän ja ilmoitat sitten kun tiedät?
-Joo kuulostaa hyvältä, onko Anna siinä?
-On, mutta näyttää puhekyvyttömältä. Se tanssii tuolla kuomat jalassa jotain valssin tapaista.
-Heh, no sitten. Mutta hei sano terkkuja, tää on oikeesti hyvä suunnitelma. Tota, nyt on muuten vähän huono paikka, niin palataanko asiaan vaikka myöhemmin?
-Palataan pois. Hyviä treenejä sinne.
Antti antoi siskonsa tanssia vielä hetken huoneesta toiseen ja ohjasi sitten hänet takaisin autoon. Autossa hän ojensi talon avaimet Annalle, jos hän vaikka halusi tulla katsomaan taloa ihan omin päin.
Päästyään takaisin kartanolle, Anna tervehti hetken tenavia ja pyysi sitten äitinsä tämän kammariin. Kissat makasivat nyt äidin sängyssä ja venyttelivät tyytyväisinä saadessaan seuraa.
-Äiti, mä päätin vuokrata Jannelta sen Valman paikan. Minä muutan takaisin kotiin. Lapset pääsee pienempään kouluun ja kun nämä syntyy niin minä haen terveyskeskukselta töitä tai koululta. Elias ei tiedä vielä, mutta minä olen varma, että hänkin herää täällä henkiin ja saa taas elämän syrjästä kiinni.
Adalmiina istui alas ja muilutti vaivihkaa nenäliinan hihastaan. Silmät kiiltelivät jo, eikä auttanut kuin alkaa painella joutavia vesiä pois silmäkulmista.
-Kuule Anna. Se kuulostaa miusta tosi hyvältä asiilta. Ihan hirmu hyvältä. Kertakaikkiaan.
Anna halasi äitiään pitkään ja lähti sitten vastaamaan kauempaa kuuluvaan huutoon. Äiti, äiti, äiti kaikui koko kerroksessa ja pienet jalat tömistivät pitkin lautalattiaa.
-Ei tästä hommasta jiähä eläkkeellä. Kerran äit niin aena äit, tuumasi Adalmiina hiljaa itsekseen ja raksitti yhden kohdan pois vihkostaan.