Se on nyt suu säkkiä myöten
Asko ajoi töihin uudella autollaan. Hän oli tehnyt viikonloppuna mielestään hyvät kaupat, vaihtaessa ison mersunsa, itseasiassa melko näppärään, japanilaiseen kaupunkimaasturiin. Autosta näki hyvin pienetkin tielläliikkujat ja sen sai kätevästi parkkiin melkein mihin vaan. Väriltään se oli räväkän punainen ja ikäänsä nähden hyvin pidetty ja kohtuullisilla kilometreillä. Kerrankin autoliike oli maksanut hänelle päin. Vielä rahoituksen poismaksun jälkeen Askolle oli jäänyt tililleen riihikuivaa käteistä. Muutenkin tilille oli viikonloppuna kertynyt kiva summa. Ihmiset olivat hakeneet hänen ilmoittamiaan turhia kamppeita koteihinsa ja suurin osa oli maksanut nikottelematta sen mitä pyydettiin. Osaan tavaroista oli tullut aivan älyttömiä tarjouksia. Näihin lähteekö viidelläkympillä, hän oli ensin jättänyt vastaamatta, mutta muutamille kuitannut, että etsii jonkun toisen kiusattavan tai menee töihin.
Lauantaina pihaan tullut auto ei ollut herättänyt tulevassa ex-rouvassa riemunkiljahduksia. Iida oli saanut hirvittävän kohtauksen ja vaatinut, että auto viedään heti talliin, pois ihmisten silmistä. Asko oli toteuttanut toiveen ja viettänyt tallissa pitkän tovin laitellen lisää tavaraa myyntiin. Iida oli raivonnut koko illan. Yrittänyt saada Janiken mukaan isänsä sättimiseen, johon tytär oli olkiaan nostellen ilmoittanut, ettei isän raha-asiat kuulu hänelle pätkääkään. Sunnuntaina Iidalle oli selvinnyt, että Asko on julkisesti kaupannut perheen tavaroita. Siihen Asko oli terävästi ilmoittaen todennut, että myy vain irtaimistoa, minkä hän itse on maksanut ja omaan käyttöönsä hommannut. Iida oli tivannut mitä hän tällä kaikella ajaa takaa, eikä Asko katsonut tässä kohtaa tarpeelliseksi ilmoittaa suunnitelmistaan. Loppuilta oli kulunut totutusti Iidan jumpatessa ja valmistautuessa alkavaan viikkoon.
Tänään hän soittaisi pankkiin ja opiskeluaikaiselle ystävälleen, joka toimi asianajajana. Pankille hän ilmoittaisi, ettei mitään lisälainaa ole hänen puoleltaan tulossa ja talonomistajat mitä todennäköisemmin muuttavat eri osoitteisiin, joten talonkin olisi syytä löytää uusi ja sopuisampi perhe. Jouni taas saisi auttaa selvittämään lakikiemuroita ja laittaa eron vireille. Mitään sopuisaa lakanoiden jakoa ei ollut odotettavissa, joten Asko ulkoisti tulevan tappelun mielellään jollekulle muulle. Töissä oli mukavan rauhallista. Kello ei ollut vielä edes puolta kahdeksaa, joten Asko sai keittää kahvia ja alkaa töihin ilman häiriötekijöitä. Konetta avatessa tuli samantien sähköpostia. Näköjään muutkin virassa olijat nauttivat aamun tunneista ja aloittivat päivänsä varhain. Hän oli päässyt haastattelun toiselle kierrokselle ja nyt varmisteltiin sopivaa haastatteluaikaa. Mikäs siinä. Käytyään läpi sähköpostit ja päivän tärkeimmät asiat, Asko haki kahvia ja jutusteli mukavia töihin tulevien opettajien kanssa. Tästä tulisi varmasti hyvä päivä.
Helsingissä Janne oli ollut hereillä jo monta tuntia. Hän valvoi silloin kun pörssitkin ja viikonloppu oli ollut muutenkin vähäuninen. Hän oli turhaan yrittänyt saada Anttia viesteillä kiinni sunnuntai iltapäivänä. Tyypiltä oli tullut lauantain iltana kryptinen viesti löydetystä tontista ja se siitä. Hänelle taas oli ollut lauantai iltana muuta ohjelmaa. Ohjelma oli venynyt sunnuntain puolelle ja tulisi varmaan aiheuttamaan muutoksia kalenteriin jatkossakin. Myöhään sunnuntaina Antti oli sitten vastannut. Hän oli löytänyt jonkun autiotilan korven rannasta ja hehkutti sitä nyt taivaaksi maan päällä. Kaupatkin oli jo sovittu ja vahvistus olisi tällä viikolla. Janne oli turhaa inttänyt kuntotarkastuksia ja kysellyt kaavoitussuunnitelmia. Mies oli selkeästi mennyttä. Muuttaisi takaisin metsään ja onkisi omalta laiturilta.
Janne tiesi, ettei Antista koskaan olisi saanut kaveria kaupunkiin. Miehellä oli useampi kerrostalo-osake, mutta koskaan hän ei ollut yöpynyt yhdessäkään niistä. Rempattu niitä kyllä oli ja Antti tarkasti niiden kuntoa vuokra-aikana itse, tai pisti hänet asialle. Mutta, että Antti olisi muuttanut Töölöön tai Arabianrantaan. Ennen helvetti jäätyy. Nyt mies oli ostanut kymmenen hehtaaria hoitamatonta metsää ja viisi hehtaaria umpeen kasvanutta peltoa. Komealla tontilla törötti kunnostuskelvoton talo ja navetta, joka oli yhtä rempallaan. Hän olisi paniikissa. Antti oli ekstaasissa. Hän oli luvannut siirtää rahat kun käsky kävisi. Toisen innostus oli niin tarttuvaa, että hän oli jopa luvannut tulla katsomaan maaplänttiä, kun tulisi loppuviikosta paikalle. Koska Antti nyt ajeli traktorilla ympäri metsiä, Janne pyysi Anttia auraamaan tiet hänenkin kotitalolleen. Sielläkin pitäisi käydä tarkastamassa paikat, niin raskaalta kun se vieläkin tuntui. Antti oli siitäkin tehtävästä innoissaan. Mies oli niin ärsyttävän onnellinen, että Janne alkoi oikeasti pelottaa, miten kauan ystävyys pysyisi ennallaan. Sunnuntain aamutunneilla se oli tuntunut hyvältä idealta. Sunnuntai aamuna se oli ollut luonnollisesti mahtavaa. Mutta kohta milloin tapahtunut pitäisi tunnustaa Antille, ei houkutellut.
Pohjoisessa pakkanen paukutteli edelleen kahdenkympin tienoilla. Niemen tilalla oli saatu taas elämän syrjästä kiinni ja lämpö liikkui joka tuvassa. Eija oli saanut kaksi maidossa ryvettynyttä talvihaalaria tykötarpeineen kuivaksi ja hän pakkasi Antin vaatteet ja kengät isoon kestokassiin. Ennin vastaavat hän ripusti omalle paikalleen työvaatekomeroon. Lapset hääräsivät omiaan ja Enni nukkui vielä. Yö oli taas ollut huono ja Eija oli oppinut olemaan hätääntymättä Ennin huutoon. Siihen, että sydän vääntyi solmuun oman lapsensa huutoa kuunnellessa, ei taas tottunut koskaan.
Alussa hän oli rynnännyt yläkertaan ja yrittänyt rauhoitella hikistä ja ahdistunutta lastaan. Enni oli kiittänyt, mutta todennut ettei tässä isommin äidistä ollut apua. Häntä näytti hävettävän, että muut herää, joten Eija oli alkanut teeskennellä, ettei Ennin yöllisistä hetkistä ollut mitään haittaa. Jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin sentään. Yölliset painajaiset tuntuivat vähenevän tai ainakin pysyvän määrällisesti ennallaan.
Hereillä ollessaan Enni alkoi olla enemmän oma itsensä. Kesyttämätön, äkäilevä ja merimiehen lailla kiroava nuori nainen, joka piti puolensa tilanteessa kuin tilanteessa. Eilen naapurissa oli sattunut jotain, mikä oli saanut känkkäränkän rauhoittumaan. Eija oli hävennyt silmät päästään, kun Eetu oli tuonut paskalta ja maidolta haisevan parivaljakon, jotka tappelivat autolta asti kuin supikoirat kiimassa. Adalmiina oli silmää räpäyttämättä kuskannut kaksikon kellariin ja suihkun jälkeen molemmat olivat rauhoittuneet siinä määrin, että niskavillojen helistämisen tarve oli oiennut Eijankin ranteesta. Enni oli jutellut Annan kanssa, kun hänelle oli etsitty päälle pantavaa kotimatkan ajaksi. Nekin vaatteet odottivat pienemmässä kassissa palautusta omistajalleen. Anna ja Enni olivat jatkaneet siitä mihin olivat vuosia sitten jääneet. Enni oli muitta mutkitta haalinut syliinsä Annan tenavia ja kysellyt kuka kukin on ja mites reissu mummolaan on mennyt. Kun oli sovittu tyttöjen ilta, otettu muutama kuva ja vilautettu salamitten akkaporukalle hevosen puremaan pakaraa, olikin ollut aika lähteä takaisin kotiin.
-Huomenta.
-No huomenta, saitkos nukuttua?
-Kello on kymmenen, joten kyllä. Kärsii minut herättää ihan ihmisten aikaan. Särkee selkää tämmöinen ylenpalttinen makaaminen
-Hyvvee tekee nukkua. Se on kun laittais rahhaa pankkiin.
-Menevät sitten varmaan jonkun muun tilille.
-Ei kai sulla raha-asiat oo huonosti? semmonennii valovottaa.
-Ei ole, ihan on pinkka kunnossa. Painajaiset valvottaa ja nekin loppuu taas ajallaan. Niin siinä on käynyt ennenkin.
-Ihan pakko on nyt kyllä sannoo, ettei tuo tee siulle hyvvee. Tuommonen kiertäminen kaikissa mualiman loukoissa. Vieläkö meinaat lähteä?
-En ihan heti ainakaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Enniä kadutti samantien sanomansa. Äidin ilme oli järkyttynyt ja hän alkoi ymmärtää, miten eri asia oli kertoa näistä asioista naamatusten kuin mainiten puhelimessa, että lento lähtee ensi viikolla. Isäkin oli koko ajan vähän varpaillaan. Hänestä näki, että mieli teki lyödä nyrkki pöytään ja ilmoittaa, että tämä lekkeri loppuu nyt ja etkö sinä ymmärrä minkälaista huolta tuotat joka päivä kun olet siellä kaukana. Äitis kyttää uutisia ja rullaa nenäliinaansa tuossa sohvalla. Hän kuuli mielessään isän lausumattomat sanat ja yritti nähdä tilanteen perheensä silmin.
-Äiti, minä en ole hetkeen menossa mihinkään. Voisin ottaa vaikka jonkin sijaisuuden tästä läheltä ja katsella ihan ajan kanssa, mitä sitä seuraavaksi keksisi.
-Niinköhän täällä on isojen lääkärien paikkoja auki?
-Kyllä sitä ihan tavallista yleislääkärinkin hommaa voi välillä tehdä, ei se sitä katso mikä se titteli on. Rokottelen lapsia vaihteeksi vaikka sitten neuvolassa.
-Asiasta seittemänteen. Tuossa on nuo Antin vaatteet ja mitä lainasit eilen. Pestynä ja laitettuna. Isäs laittoi autos lämmitykseen kun lähti, niin voit viedä nämä naapuriin kun menet tallille. Ja muistappa kiittää avusta.
-Eikö isä voisi niitä viedä?
-Kun sulla on niin kiire vai. Nyt syöt ja alat selvitä liikkeelle ja pistä kunnolla piälles. Siellä on vieläi kylymä.
Enni alkoi aamupalalle naama nurinpäin ja Eija mietti, että mikä perkele sitä nyt alkoi korpeamaan. Ei kai se niin vakavasti ottanut sitä riitaa siitä hajonneesta venttiilistä? Ainahan Antti ja Enni olivat ihan hyvin tulleet juttuun. Antti oli tytöille kuskinakin monet kerrat ja hyvin näyttivät tulevan toimeen. Enni oli sinä kesänä ollut niin uuden äärellä. Menossa lukioon ja kun naapurin likat olivat päässeet ripille, niin saivat kulkea kolmestaan kylän lavalla ja missä lie nuorten riennoissa. Ja koko kesän Antti niitä siellä vahti. Hän silloin jo mietti… voe varjele. Tässä mistään kiukusta ollut kyse. Tyttöpienihän on vanahan suolan äärellä. Eija jätti Ennin puhelimineen ja meni etsimään omansa. Adalmiina varmaan tietäisi tästä jotakin.
Enni lähti kassien ja tallikamojen kanssa tien päälle. Auto oli mukavan lämmin, mutta alkoi jäähtyä hiljalleen ajoviiman puhaltaessa moottoria kylmemmäksi. Hän jätti auton käyntiin portaiden eteen ja käveli tuomisineen sisälle.
-Päivää taloon ja kiitoksia eilisestä. En tiedä miten olisi pärjätty ilman teidän apua.
-No päivää ittelles. Istu nyt alas tai menee talosta lapslykky.
-Nyt ei ehdi, menen Erjalle tästä ja autokin on käynnissä.
-Kärsiikö niitä elukoita näillä keleillä liikutella?
-Kävellä kärsii. Hyvää tekee vähän liikkua, ei ne tarhassa loimet päällä paljon liiku.
-Otatko kahvia kupin kuiten?
-Antaa olla nyt, pittää mennä, mutta kerrohan Annalle terveisiä ja muillekin.
-Anna meni pitkälleen, huono olo taas
-Se on aika tyypillistä noille viikoille, kohta helpottaa. Mutta hei minä menen. Nähdään.
Ansa jäi eteiseen ja näki äitinsä istuvan puhelimessa omassa huoneessaan. Nyt molemmat kissat makasivat sylissä ja kehräsivät niin, että hurina kuului eteiseen asti. Mitä lie juonii taas tuokin. Antti leikitti lapsia vuorostaan yläkerrassa. Heillä oli siellä menossa jonkin sortin majan rakennus, mihin oli kadonnut yksi pyykinkuivausteline ja pino lakanoita. Hyvä vaan, että Anna sai vähän huilata. Ansa oli hoitanut aamusta jo kasan töitä, suunnitellut myyjäisten leipomisia ja joulua. Vastaillut myyntipöytävarauksiin ja viestitellyt poikien kanssa aittojen koristelemisesta. Jasminen nimi pyörähteli Aatun viesteissä toistuvasti ja Ansa päätti nostaa tytön suhteen kissan pöydälle tänään. Saisi tuoda tytön kotia näytille. Ihan kunnolla, eikä vaan nimeä mainita ohimennen kun likalla on moppi käsissä. Ansa nakkasi ruuan uuniin ja käänsi ajastimen. Virtaa oli ihan eri tavalla kun nukkui yöt. Ihan taika-ainetta se geeli. Mennessään alakertaan hän vilkaisi itseään eteisen peilistä. Pitäis selvitä kampaajalle, tukkakin näytti olevan kuin petolinnun perse. Ensin pyykit ja sitten varaan ajan sinnekin.
Ennin saapuessa tallille oli vastassa lappu pöydällä.
“Ajamassa toista taksia, kun Jaska on kuumeessa, tulen puolenpäivän jälkeen. Liikuta Hunni tai leivon siitä grillilihat illaksi. Ja varo sitä tarhanporttia, se on ihan atomeina herran ittensä jäljiltä. Vie se sonni vaikka mettään, on siivo yksinäänkin.
Erja
ps: jos sus tulloo vastaan, sio se puuhun, jätä sinne ja juokse. EI tule ikävä”
Enni nauroi ääneen viestille. Oliko pikku Hunninen ollut pahana. Hän käveli narun kanssa pihalle ja totesi, että pahana oli ollut. Hunnin tarhassa oli ollut hieno lautaportti. Komeat vanhat saranat ja ristikko portin keskellä. Uudessa valkeassa maalissa. Nyt porttia peitti saranapuolelta lyhkästen laudanpalojen peittämä viritys ja toiseen päähän oli sidottu kuormalava paalinarulla. Oikein mallikas tallinomistajan pikakorjaus, joka on tehty pimeässä, perkeleellisellä pakkasella ja metrinen jortikka otsassa. Enni purki hymyillen riimunnaru umpisolmun mikä piti portin kiinni ja hivutti vähä vähältä painavan portin raadon sen verran auki, että pääsuunnittelija mahtui siitä kulkemaan.
-Sulla alakaa olla herra henki herkässä. Jalaka ei nouse, jos ei keskimmäistä lasketa, hajotat paikat, paskot loput ja vielä syöt neljän elukan edestä. Kerroppa perkele millä meinoot pittee ihtes leivän syrjässä kiinni?
Hunni ei vastannut. Pysähtyi odottamaan että tallin ovi aukaistaan ja ennen kuin Enni ennätti kahvalle, Hunni veti päällään hänet ryntäitään vasten ja puhalsi hevosenhajuisen höyrypilven, joka pakkasessa peitti heidät molemmat. Enni kietoi kätensä jättiläisen pään ympärille ja painoi poskensa lämmintä talvikarvaa vasten.
-Niin justiinsa, ihan perusäijä olet sinäkin. Paskat tempuista, kun osaa pyytää anteeksi ja esittää katuvaa. Ota se nassu pois siitä niin saadaan ovi auki.
Tallissa oli radiota lukuunottamatta hiljaista. Jossain meni traktori ja kauempaan pikitieltä kuului satunnaiset ohi ajavat rekat. Enni satuloi ja puki heijastinloimen. Suojat hevoselle ja rukkaset itselle. Kypärä ja menoksi. Ennillä oli villaviltti jalkojen päällä ja osa siitä oli Hunni kaulalla. Ori reipastui heti kun huomasi heidän menevän tielle ainaisen treenilenkin sijaan. Kiire sillä ei vieläkään ollut ja hokit purivat hyvin kovaksi pakkaantuneeseen lumeen ja jäähän. Reilun kilometrin päästä Hunni kääntyi automaatti ohjauksella juuri auratulle pikkutielle, joka kulki kohti metsää. Tämä oli nyt varmaan se Antin tulevan paikan tie. Hunni kulki tottuneesti reitillä ja hamusi välillä havuja alhaalla roikkuvista oksista. Piskuista metsätietä oli kilometri kaupalla. Se mutkitteli ja nousi lopulta pienen mäen päälle, josta maisema aukeni ja pellot alkoivat. Pienen punaisen mökin pihassa seisoi punainen traktori. Ennin ensi reaktio oli kääntää hevonen ympäri ja lähteä takaisin tallille. Suunnitelma oli hyvä, mutta ohjan kääntämisestä huolimatta Hunni tamppasi eteenpäin kuin ruotusotilas. Ohjastamisyrityksiin turhautunut ori nyppäsi päänsä kiinni tiehen ja Ennin ohjien mukana kaulalle. Se oli Hunnin tapa kertoa, että kiitos vinkistä pärjään kyllä. Kuriton elukka pysähtyi vasta traktorin takarenkaaseen. Talon ikkunassa näkyi tuttu osittain neonkeltainen haalari. Hunni oli jumittunut takajalka ylhäällä lepoasentoon ja haalarit sisätiloissa liikkuivat ikkunasta toiseen, tullen ulos portaille.
-No katoppa, tohtori itte ja Hulkki mukana.
-Hunni.
-No eipä sekään mikään kiltti poika ollut.
-No miltäs näyttää, olet auraamassa vai?
-Joo. Janne haluaa käydä kotonaan kun tulee, niin kävin ajamassa Valman paikalle tiet ja pihat auki. Ajattelin sitten aurata tämäkin niin pääsee vähän helpommin liikkumaan.
-Joko sinä kaupat teit?
-Huomenna on kauppakirjan allekirjoitus. Sain avaimet jo silloin lauantaina, niin tulin nyt katsomaan paikkoja sisältä.
-Ei ihan muuttokunnossa taida olla.
-Ei, mutta kyllä siinä nyt rakennusaikana asuu, ei se ihan mätä ole.
-Että rakentaa meinasit?
-Joo semmoisen töllin missä pysyy lämpö ja on nykyajan hienoudet. Noita hyttisuihkuja niin monta vuotta katselleena haluaa itselleen semmoisen ison suihkun, missä on suutinta joka suunnassa.
-Taidat tykätä suihkuista? ei sillä, kyllä suihkua tai ylipäätään vettä tulee tuolla maailmalla ikävä.
-No suihkuista tulee mieleen kaikenlaista, eilinen esimerkiksi.
-Joko meinaat pyytää anteeksi?
-Miksi? Uusintaa lähinnä suunnittelen.
Antti käveli lähemmäksi ja oli nyt Ennin polven vieressä. Hän oikoi villavilttiä paremmin Ennin jalan ympärille ja hipaisi reittä muka vahingossa. Enni kumartui alemmaksi ja totesi.
-Vai uusintaa, nyt taitaa olla osat vähän toisin päin.
Antti kurkotti kättään kohti Ennin poskea. Samalla Hunnin luova tauko oli ohi. Se haistoi nopeasti Antin haalarin selkää, painoi takajalkansa lepoasennosta maahan ja kääntyi takaisin tulosuuntaan, näyttäen Antille muhkean takalistonsa tallustamassa poispäin. Enni vilkutti selästä nauraen ja huusi.
-Kato mulla on henkivartija, nähdään.
Antti nosti kättään kohti metsää tallaavalle kaksikolle ja oli hymystään huolimatta aavistuksen turhautunut. Tuo nainen vainosi häntä unissa ja nyt nyt myös valveilla ollessa. Toisekseen tuo karvainen panssarivaunu tuntui vittuilevan hänelle, vaikka hevosen pitäisi moista taitoa edes osata. Hän käveli takaisin taloon ja jatkoi tutkimista. Sähköt pitäisi kytkeä takaisin. Soittaa sähkölaitokselle ja pyytää ensin sähkömies paikalle. Kellarissa oli vesipumppu ja varaaja. Varaaja näytti sellaiselta, että Antti otti sen samantien irti vanhanaikaisesta pyöreästä pistorasiasta. Tarvitaan uusi varaaja, putkimies ja nuohooja. Lumia pitäisi ajella pihasta vähemmäksi, että pääsisi tikkaille ja muutenkin kulkemaan. Tietäisi vaan mistä uskaltaa aurata. Antti nousi kellarista takaisin tupaan. Eteisestä lähti portaat vinttiin. Rapuissa oli jos jonkinlaista kippoa ja kuppia. Seiniin hakatuissa nauloissa roikkui vanhoja sipulipusseja ja narurullia. Peltinen hiirenlitsku oli lauennut neljälle rapulle ja jäänyt saaliinsa kanssa varoittavaksi esimerkiksi muille. Vintti oli eristämätön. Välikaton ruoteiden välissä näkyi purua ja sanomalehtiä ja sotien jälkeen rakennetut kattotuolit olivat pitäneet pintansa iästään huolimatta. Vaikka ulkoapäin katto näytti huonolta, mistään ei päivä paistanut läpi ja selviä kosteuden merkkejä löytyi vain hormin vierestä. Antti palasi alakertaan. Nälkä alkoi kurnimaan. Tuvan seinältä löytyi pölyyntynyt vanha valokuva. Putsattuaan lasin, teos paljastui vanhaksi ilmakuvaksi tilasta. Kuvassa oli kesä ja siinä näkyi talot, sakokaivot, omenapuut ja keskellä pihaa vanha Toyota Corolla. Nyt tietäisi mistä aurata.
Saatuaan pihansa penkat kohilleen Antti lähti ajelemaan kotiin päin. Ennin auto oli vieläkin tallin edessä parkissa ja molemmat naisista näyttivät ajavan peltoja kiertävää rataa. Kotona oli vastassa taas kiukkuinen äiti. Äiti oli komentanut hänet kesken kiireisen majanrakennusprojektin auraamaan teitä. Väittänyt kiven kovaa, että siitä pimeällä mitään tullut ja luetellut rivin syitä miksi illalla piti olla kotona. Antti oli lähtenyt kiireellä, äitinsä höösätessä mukaan vanttuut ja kuulosuojaimet. Nyt hän oli myöhässä. Ruoka oli jo syöty ja Eskokin teki lähtöä takaisin työmaalleen juoden kahvinsa loppuja seisaaltaan.
-Laitatko mulle numerot Patroselle, sähkäri Jarille ja piipunrassaajalle. Saisivat tulla katsomaan vähän paikkoja tuolla rannassa. Sähköt soitan sinne tänään.
-Kannattaa Asikaiselle soittaa kans, saa tulla ne katot kattomaan. Meinaatko nyt talavella sinne asettua?
-Kattoo nyt. Jos siellä kärsii puuta polttaa, niin mikä siellä on ollessa. Auto pitäis hommata
-Vai auto, no nyt. Ehitkö lähtee kahen jäljestä. Mie tulen völjyyn.
-No mikä jottei, ei kai täällä niin kiire sen joulunlaiton kanssa ole.
-Käyn vaan pikaseen tuossa hakkuulla ja tulen sitten. Otetaan minun auto.
Antti jäi syömään ja katseli kun Anna etsi taas kaapista jotain nakerrettavaa. Pieni kumpu näkyi jo ja sisko oli selvästi väsynyt ja huonovointinen.
-Mikä vointi?
-Tässähän tämä menee. Helpottaa vaan niin tolkuttomasti, kun noi muksut eivät ole koko ajan lahkeessa kiinni. Sinä kävit sitten uutta huushollia katsomassa?
-Kävin joo. Aikalailla on tekemistä ennen kuin tarvitsee tuparikahveille kutsua, mutta hermo siellä lepää. Vien sinut katsomaan joku päivä, kun olet pirteämpi. Jätetään noin riiviöt kotiin.
-Kohta sulla on tilaa ottaa kissaa ja koiraa. Eikö siinä ole navettakin? Laitat lampaita ja hevosen.
Antti oli nähnyt tänään jo yhden hevosen. Hän ottaisi sen karvavankkurin navetan päätyy seisomaan ihan milloin tahansa, jos sen kuskin saisi kaupan päälle. Soppa jäähtyi lautasella, kun Antti haaveili hevosesta metsätarhassa ja vaaleasta naisesta poimimassa omenoita.
-Mihin hittoon nää hävisit? onko kuulo päällä?
-On on, anteeksi. On vaan niin paljon mielessä.
-Niin sitä minä vaan manasi, että Elias tulee sitten ylihuomenna. Illalla. Joten osaat varautua ja käyttäytyä.
-No tottakai. Hyvä kun tuli puheeksi, pitää laittaa Eskon kanssa terva lämpenemään.
-Lopeta nyt samantien. Se pelkää teitä kaikkia aivan helvetisti. Kerava ei paljon ole maastossa selviytymistä opettanut, joten turha mieloilla, kun ei teidän rankasavotasta tai tukinlaskennasta mitään ymmärrä.
-No myönnä nyt itsekin, että onhan se melekonen vempula. Kyllä miehen nyt jotain pitää osata, vaihtaa edes autoon renkaat.
-Jos se perkele on teille niin tähellistä, että mitä pittää osata, niin opettakkaa, mutta lakatkaa vinkuttamasta sitä huviksenne.
-No jos häntä opettamaan pitää alkaa, niin sitten saisi olla nurkilla. On noi puuhommat vähän hankalia etänä neuvoa.
-No sitten hommaat mullekkin torpan ja pottumaan, sillähän siitä pääsee. Niin, eipä olekkaan niin helppoa.
-Elähän sano.
-Tää perkelleen murre tarttuu.
-Niin toi tuntuu tekevän.
Anna jatkoi keksin syömistä ja Antti vei lautasensa pois. Kävi hakemassa takin ja lompakon ja kampasi hiuksensa. Vähän dödöä ja hän oli valmis autokaupoille. Esko kurvasi pihaan ja Antti hyppäsi kyytiin. Samoilla savuilla kaksikko kaasutti pois pihasta.
-Mikkee se noita lennättää?
-Ketä?
-Antti ja Esko lähti pihasta ku tul perseen alla.
-Autosta ne jotain puhu.
-Mistä autosta? Kerroppa nyt Anna koko juttu.
-No kun Esko lähti, se sano että tulee kohta takasin, niin lähtevät katsomaan sitä autoa. Antille vissiin.
-Niin, vuan arvashan tuon. Pakkohan se on Antin auto laittoo, millä se tiällä muuten kulukoo.
-Ymmärtääkö teistä kumpikkaan mihin nuo perkelleet lähti. Ne polokoot putki punasena isolle kirkolle ja sitten sitä autoa ihmetellään yötä myöten. Muusta ne ei sitten tällä viikolla puhukkaan ja kohta on pojatkin sitä uutta peltilehmää tuolla pihalla silittämässä. Haluutteko arvata ketkä täällä sitten tekköö hommat ja vahtii pennut ja remontit ja hakkoo perkeleen kinkut kyliltä. Voe vittu näien kanssa
-Otappa Anna siekii tästä mallia. Nyt Ansa ootat ihan rauhassa kun ne tulloot kottiin. Kuuntelet sen loputtoman palavonnan, mikä siitä autosta alakaa. Sitten ilimotat, että jos herrat haluaa, että ykskään reki hetkeen liikkuu, niin pitävät perkele huolen että ovat syömässä ajallaan ja tekevät mitä pyydetään. Se on viis minuuttia niin on sokerit tankissa ja sitten loppuu liesu. Vaihtoehtona on sen jälestä lanttujen ja porkkanoiden kuorintatalokoot ja loputtoman vittuilun kuunteleminen. Kuuntelu.Uhkaus. Totteutus. Silläviisii äitin kullat, elekee suuttuko ennakkoon, kyllä sitä ehtii, valimiissa muailmassa.
Kaikesta huolimatta Ansa paiskoi astioita koneeseen ja Anna meni yläkertaan kuuntelemaan milloin siellä herätään päiväunilta. Samalla hän tekstasi Aadalle.
- Kuis siellä. Miten viikonloppu meni?
- Ihan hyvin, miten niin?
- Kunhan kysyin, olitko jossain? pikkujouluissa?
- Kenen kanssa sä olet puhunut?
- No en kenenkään, mikä mättää?
- Ei mikään, mitäs sinne?
- Älä yritä vaihtaa puheenaihetta. Mitä on tapahtunut?
- Ei mitään ihmeellistä.
- Mä voin toki soittaa, Tuvasta. Lapset nukkuu. Äitiä varmaan kiinnostaa myös mitä sulle kuuluu.
- Lopeta, älä soita. Nyt ei pysty puhumaan mutsin kanssa.
- Puhu.
- Olin treffeillä lauantaina.
- Vau, mikä tossa nyt oli niin vaikeaa. Oliko kivaa? vai vaarallista? sattuiko jotain?
- Kivaa ja vaarallista.
- Mua alkaa pelottaa.
- Mä taidan olla ihastunut.