Matkalla maailman ääriin
Janne katsoi huvittuneena kun Antti pakkasi tavaroitaan ja lajitteli mitä ottaa mukaansa nyt ja mitä jättää Jannen kuskattavaksi. Mies oli selkeästi hermostunut ja seisoi toilettilaukku kädessään miettien mihin kassiin sen laittaisi. Antilla oli yksi kassi auki sänkyllä ja kerrankin se oli pakattu siististi. Kaveri selkeästi kaipasi aikaa, kun pakkaaminen oli tarkoittanut sitä koinsyömää putkikassia, mihin tungettiin koko kaapin sisältö ja vedettiin risa vetoketju kiinni. Se kassi oli nyt eläköitynyt taloyhtiön roskikseen ja toivottavasti palaisi kohta jätteenkäsittelylaitoksella. Vierashuoneen nurkassa oli Antin ostamat lahjat. Ne Janne kuskaisi pohjoiseen sitten ensi viikolla. Antti sulki laukkunsa, keräsi puhelimen ja kuulokkeet ja älysi sitten laturit. Heitettyään nekin laukkuun hän otti kassinsa ja näytti olevan valmiina taisteluun.
-Okei, mennään. Mulla on ehkä kaikki.
-Sulla on vielä kaikki, hetken päästä sulta katoo mielenterveys.
-Älä jaksa, mä en oikeasti tiedä mitä mä ajattelin. Niitä on viisi. En mä osaa puhua lapsille. Tai leikkiä mitään.
-Ehkä olisi parempi jos et bussissa yritäkään leikkiä mitään, kuski ei välttämättä arvosta, mutta puhut niillä ihan kuin muillekin. Ilman kirosanoja ja alatyylisiä ilmaisuja.
-Kiitos neuvosta, ei olisi tullutkaan muuta mieleen kuin alustava seksikasvatus.
-Mennäänkö?
-Pakkohan se on.
Janne ajoi keskustaan ja parkkeerasi auton Kampin parkkihalliin. Hän oli luvannut saattaa Antin bussille asti. Lähinnä hän halusi varmistaa, että mies todellakin nousee siihen bussiin ja pysyy siellä kunnes ovet suljetaan. Huoli äitinsä viimeisimmästä hankinnasta oli saanut Antin lähtemään matkaan sen enempää miettimättä, onko matkustaminen raskaana olevan siskon ja tämän viiden pienen lapsen kanssa, se paras vaihtoehto. Antti raahasi kassiaan hänen edellään ja riiputti päätään kuin viikon juossut rekikoira. Janne ohjaili ystäväänsä hellästi rullaportaista toisiin, kunnes he saapuivat oikeaan terminaaliin. Laiturin numeron näkyi valotaululta ja kyseisen oven edessä seisoi vaalea nainen, hiukset veikeällä nutturalla. Hänellä oli kolmipaikkaiset rattaat, joista piti kiinni kaksi pientä poikaa. Kasseja oli kuusi ja rattaiden kahvassa roikkui iso olkalaukku ja alepan muovipussi. Poikien viereen oli kyykistynyt toinen vaalea nainen. Hänen hiukset oli kasattu päälaelle taidokkaasti ja hänen meikkinsä oli moitteeton. Huomatessaan Antin tuo jumalatar nousi ja saapaistaan huolimatta esitteli ehkä upeimmat sääret mitä Janne oli koskaan nähnyt. Pitkä takki oli auki ja sen alla oli yksinkertainen kotelomekko. Silmät oli tutut, mikään muu ei.
-Anttiii, hitto mieshän näyttää hyvältä. Guccin laukkukin.
-Piti kuulemma päivittää lookkia, Janne pakotti.
-No hei sullekin, me ei olla nähtykään vuosikausiin. Tässä on nää mun pikkuiset Paju, Terho, Helle, Vilja ja Usva.
Anna taputti jokaista pipoa vuorotellen ja nuorin katsoi Jannea suoraan silmiin ja hymyili. Tuosta neidistä tulisi vielä vaarallinen hän ajatteli. Usvan katse oli saanut hänet irrottamaan oman tuijotuksensa kasvoista, joiden hän nyt tiesi kuuluvan Aadalle. Toinen näistä lapsuudenajan nemesiksistä, jotka olivat torpedoineet niin monta leikkiä ja koiruutta hänen ja Antin nuoruudessa. Janne huomasi tuijottavansa taas, Aadan kasvoihin ja havahtui kyynärpää osuessa hänen käteensä.
-Sulle puhutaan, kuuleeko maa?
-Sorry, siis hei teille kaikille. Siitä tosiaan on aikaa kun on viimeksi nähty.
-Sotilasvala.
-Anteeksi?
-Me nähtiin teidän sotilasvala. Porukat raahasi meidät paikalle.
-Niin siis kyllähän me tää velipoika saatiin meidän häihin, mutta muuten teistä ollaan kuultu vain mystisiä huhuja.
-Mitä huhuja?
-Että olette hengissä, että tuo vaelluskala on Norjassa ja sinä leikit digitaalirahalla jossain tornitalossa.
-Anna, virallinen termi lienee finanssiasiantuntija ja Antti ei ole kala.
-Kiitos Aada, arvostan.
-Teitä poraajia kutsutaan murmeleiksi, eiks sekin ole jokin sortin vaelluselukka? Erakoitunut, äreä, tapaa muita vain paritellakseen?
-Ja näin hyvät naiset ja herrat olemme saavuttaneet tasapainon jälleen.
Ovet laiturille aukesivat ja naljailun sijaan tuli kiire kuskata tavarat ja tenavat bussille. Laukut jätettiin bussin viereen, josta henkilökunta alkoi pakkaamaan niitä autoon. Viime hetkellä Janne muistutti Anttia laturista ja sitä kaivaessaan Anna ja Aada olivat valvoneet koko lauman nousemisen bussiin. Alamittaiset marssivat paikoilleen äitinsä edessä ja Antti seisoi bussin ovella tuskaisen näköisenä, laturin piuhat sormien välistä roikkuen.
-Annalle muuten selvisi vasta eilen, että lähdet matkaan jo nyt lähinnä mutsin vekkuleiden sijoitusten vuoksi. Et niinkään tukihenkilöksi, kuten sähköpostissa alkuviikosta mainitsit.
-Et kertonut, oikeesti, se tappaa mut tonne.
-Sä et ole vielä ymmärtänyt, ettei tappamisessa ole mitään järkeä. Kituminen sitä vastoin, se vaatii suunnitelmallisuutta, sitkeyttä ja määrätietoisuutta, jatkaa hamaan luonnolliseen lähtöön saakka.
-Auta nyt vähän.
-En. Pienet ovat heränneet kuudelta, kuten aina. Siitä asti ne ovat treenanneet uutta matkalaulua. Saatat tietääkin. Fröbelin Palikoiden bussilaulu. Annalla on mukana pieni kaiutinkin. Joten buckle up, buttercup, kotimatka alkaa.
-Joskus jotenkin mä maksan tämän vielä. Mä lupaan.
-Pup pus ja terkkuja kaikille.
Janne otti vihjeestä vaarin ja työnsi parhaan kaverinsa bussiin ja vilkutti perään. Antti käveli kohti bussi perään laturiaan rintaansa vasten puristaen. Aada nappasi Jannen käsivarresta kiinni ja vilkutti samalla kun veti miestä ulos laiturilta takaisin terminaalin puolelle.
-Maistuisiko kahvi, aamupalasta on jo aikaa?
-Itseasiassa kyllä, käykö espresso house?
-Käy. Mitä luulet tuleeko tuosta Antille jotain pysyvää traumaa?
-Ei sen enempää kuin siitä, että me vaihdettiin sen kortsupakettiin kumien tilalle muumitikkareita.
-Mä olin unohtanut ton. Se on siis sinun vika, ettei meillä kummallakaan Antin kanssa ole nyt perhettä, vaan flaksin sijaan lussutettiin ilosaaren rantakivillä tikkareita ja kuunneltiin kun eput soitti murheellisten laulujen maata.
-Älä uikuta, sitä paitsi se oli Annan idea. Perseen perässä te silloin olitte, ette perheen.
-Monesti niistä perseistä tulee pitkässä juoksussa perhe, joten et voi tietää.
-Mä otan chailatten ja tommoisen bagelin kinkulla ja mozzarellalla. Jatketaan tuolla pöydässä sitten sitä perseen vaikutuksen analysointia suhteessa suomalaiseen väestöpolitiikkaan.
Myyjä katsoi Jannea pitkään ja vilkaisi sitten korkeakantaisten saapaiden liidättämään naista, joka istui nurkkapöytään ja otti padinsä tottuneesti käsilaukustaan. Janne tilasi ja jäi tiskin päähän odottamaan juomien valmistumista. Vai halusi neiti olla jälleen nokkela. Hän oli myös treenannut ja nyt pirpanalla ei ollut tukenaan näsäviisasta siskoa tai pelottavaa äitiä. Myös parhaan kaverin pikkusiskon leima katosi hyvää vauhtia, kun hän kantoi tarjottimen pöytään ja riisui takkinsa tuolin käsinojalle.
-Töitä vai?
-Töitä. Ilmoitin juuri että tulen myöhässä konttorille. Ennustan että sieltä karataan kohta laumoittain lounaalle. Sitten hipsin tyhjään konttoriin ja naputtelen pöydänkulmaa kun porukka hiipii takaisin. Takuulla tehokas iltapäivä.
-Sä olet ihan natsi.
-En ole, nörttejä on vaan pakko pitää välillä hereillä. Kurmuutan niitä tänään ja kaikki ovat maanantaina etänä. Homma etenee ja jengi saa kuitenkin vetää henkeä himassa.
-Mitä kaltaisesi nörtit sitten tekevät viikonloppuna?
– Mun työntekijät todennäköisesti pelaa yöt ja nukkuu päivät. Osalla on lapsia, joten riehuvat niiden kanssa kuka missäkin. Minä nukun, luen ja käyn ostoksilla.
-Kenkiä?
-Ei oikeastaan. Nyt varmaan joululahjoja, mutta jos haluat tietää niin yleensä etsiskelen alusvaatteita.
Janne köhi hetken aikaa muffiinin muruja ja joi kahvia helpottaakseen oloaan. Yksi muruista kutitti nenässä ja hän tiesi olevan ajan kysymys milloin hän punastuu. Helvetti, sarvista härkää ja miehestä mittaa.
-Voin kuvitella, missäs käyt sokeroinnissa. Mun kantapaikka on tuossa Töölössä.
Aadan lattemuki tärähti uhkaavasti ja Janne nautiskeli vuorostaan neulan osumisesta kohteeseen.
-Mä käyn tuossa toimiston lähellä. Ne tekee myös mun ripset.
-Tämä keskustelu on muuttumassa kovin pinnalliseksi, tykkäätkö indonesialaisesta ruuasta?
-Piinallinen olisi ehkä tarkempi kuvaus ja kyllä, syön lähes mitä vaan.
-Huomenna, vaikka seitsemältä. Varaan pöydän ja haen sinut kotoa.
-Kuvittelet että minusta tulee uusi lovi sun sängynpäätyyn vai?
-Mun sängynpääty on metallia, tarkemmin kuvailtuna takorautaa. Käsintaottu, suoraa pajalta tuosta Järvenpään läheltä. Siihen loveen tarvitsee rälläkän.
-Ja varmaan lakanat egyptiläistä puuvillaa
-Se joudut selvittämään itse ja nykyään tarttis tohonkin sellaisen apin.
-Niin mihin?
-Pitämään kartalla hoitojen määrästä ja laadusta. Tiedätkö hyvää firmaan mikä voisi sen toteuttaa?
-Googlaa paremmin, eiköhän se ole jo tehty.
-Tää on kivaa pitkästä aikaa
-Ai vittuilu vai
-Ai miten ruma sana, Aadan pitäisi saada tiskirätistä. Ei. Tasavertainen väittely. Virkistävää.
-Kuule muru, venaappa viikko niin katsotaan kumpi meistä saa herkemmin tiskirätistä.
-Muru. Me ollaan selkeästi menossa samaan suuntaan. Mun pitää mennä. Huomenna, soitan oveltasi 18.30.
Ennen kuin Aada ehti väistää, Janne antoi hänelle suukon poskelle ja lähti pöydästä pukien takkiansa kävellessään. Pöytään jäi tyhjä kahvikuppi, murut lautasella ja kuitista taiteltu sydän.
Samaan aikaan Lahden väylälle laskeutui tasaisesti kiihdyttävä Onnibussi. Sen takapenkiltä soi hiljaa bussilaulu ja Helle istui Antti enon sylissä pyörittäen vinhasti käsiään, kun pyörät pyörivät ympäri yhä uudestaan ja uudestaan. Sitten viuhui pyyhkijät, soi töötti ja pälätti lapset. Antin järkytykseksi kuski oli vähintäänkin lapsenmielinen. Lähes tyhjässä bussissa ketään ei näyttänyt haittaavan takapenkin lastentarha ja varmaankin tästä johtuen, noin kolmekymppinen kuski lauloi hyshys osion bussin mikkiin ja sai viisikon hyppimään riemusta. Niin paljon kun hän tätä kappaletta vihasi, kuullessaan sen nyt kymmenennen kerran, lasten ilo alkoi tarttua. Isommat lauloivat jo selvästi, mutta Usva huusi muita kovempaa kohdat viuh viuh ja pälä pälä. Annakin nauroi, vaikka näytti siltä että nukahtaa millä hetkellä hyvänsä.
Sitten oli hetkeksi laulut laulettu. Seuraavat viisikymmentä kilometriä meni välipalaa syöden ja siivotessa jälkiä. Sitä seurasi ymmärrettävästi vessaralli ja Antin järkytykseksi pojat ilmoittivat, että menevät vessaan Antin avustamana. Antin ilmeestä olisi voinut päätellä, että häntä oli pyydetty ottamaan vastuu valtionvelasta. Anna ohjeisti yksinkertaisesti. Teillä on samat vehkeet. Tämä on liikkuva bussi. Älä anna heidän seistä. Ja vaatteet päälle ennen kuin tulette ulos vessasta. Okei, sinällään yksinkertaista.
Paitsi ettei ollut. Ensinnäkin vessa oli pienin mitä hän koskaan oli nähnyt ja herra tietää, että hän oli nähnyt riittävästi hyttivessoja ja omituisia kusiputkia ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Kaksi ihmistä ei sopinut vessaan mitenkään. Yksin metrinmittaista ihmistaimea ei voinut sinne päästää. Bussi heilui ohittaessaan rekkaa ja Terho alkoi huolestuttavasti kiemurrella.
-Okei, nyt oikaistaan vähän mutsin sääntöjä. Housut kinttuun, mä pidän ovea auki ja autan sut istumaan. Onko suunnitelma selvä?
-Selvä on.
Terho laski housut kinttuun ja pyllisti samalla vanhemmalle tädille joka istui vessoihin nähden viistosti vasemmalla. Antti tunsi hiusrajan kuumottavan ja nosti pikkumiehen pöntölle.
-Paina töpseli alas, Just ja sitten vaan pissaat.
Hetken lirinän jälkeen poika ojensi kätensä ja Antti nosti hänet pois. Nyt rouvalle esiteltiin pikkumiehen etupuoli ja kiskottiin housut jalkaan. Terho oli jo kiipeämässä portaita takaisin käytävälle, kun Antti koputti hänen olkapäähän.
-Fiksut miehet pesee kädet. Aina.
Nostaessaan Terhon käsipesualtaalle ja ojentaessaan paperia, hän tunsi edelleen pientä paniikkia kuorrutettuna ripauksella onnistumisen iloa. Rouva lehtensä takaa ei voinut olla hymyilemättä, kun parivaljakko käveli takaisin paikalleen. Palatessaan takapenkkiin Paju seisoi käytävällä pitäen kiinni käsinojasta.
-Kakattaa.
Anna katsoi ikkunasta muka maisemaa, mutta pidätteli naurua. Antti huokasi syvää ja katsoi Pajun ojennettua kättä. Tämä ei ollut todellista.
-Eno hei. Mä olen eskarissa, mä osaan pyyhkiä ihan itte. Mutsi vaan kiusaa sua.
Antti antoi nuorelle miehelle vessarauhan, mutta vannotti olemaan laittamatta ovea lukkoon. Hetken pakerrettuaan, Paju pesi kätensä ja tuli pois vessasta. Hän analysoi tapahtuman ja kertoi ettei toiseen paperiin jäänyt enää mitään ja muisti vetää vessan. Anna käytti tytöt ja siinä välissä kaikki kolme kollia olivat nukahtaneet. Antti istui keskellä ja sylissä makasi Terho, toiseen kainaloon nojasi Paju. Usva heilutti varpaitaan turvaistuimessa ja näytti nukahtavan milloin tahansa. Anna katseli ikkunasta ohi kiitäviä kylttejä ja pieniä maatiloja. Hetken päästä tien molemmat puolet olivat pelkkää tummaa kuusikkoa ja kohta peltoaukea toi valoa maisemaan. Vielä tunti. Kaikki nukkuivat. Annaakin väsytti, mutta hän ei malttanut nukkua. Ajatukset harhailivat kotikartanosta Janneen ja Aadan käytökseen. Antin panikointi nauratti ja tällä hetkellä velipoika nukkui ansaitusti. Häneltä oli vielä lauman iltavilli kokematta. Anna laittoi viestiä Ansalle ja kertoi matkan menevän hyvin. Sitten hän kysyi Aadalta miten siellä menee. Ei vastausta. Siskolla oli joko kiire tai ei halua vastata. Anna alkoi selata sosiaalista mediaa ja antoi siskolikan kiristellä hampaitaan oli syy sitten mikä tahansa.
Matkan päässä ranta-aitoilla oli täysi hulina päällä. Siivous alkoi olla valmiina ja Ansa hoputti äitiään kyytiin. Nuoret jäivät vielä suunnittelemaan sisustusta ja vaikka Ansa olisikin halunnut tutustua paremmin Jasmineen, Aatun mulkoilu antoi ymmärtää, että oli aika antaa tilaa ja viedä äitiään vielä suulaampi mummo takaisin kotiin. Erik ja Emil lähtisivät samalla kyydillä, koska Aatu oli menossa hakemaan etelästä tulijoita bussiasemalta. Aittoja oli siivottu eilinenkin. Tänään oli käynyt kunnan ympäristötarkastaja ja todennut että paikat olivat kunnossa ja antanut linkin hygieniapassin suorittamista varten. Ansalla oli jo kiire tarkistamaan vielä kerran yläkerran huoneita. Remontti oli valmis ja lasten huoneeseen oli raahattu vintiltä lasten vanhoja sänkyjä ja niitä oli sitten pesty ja puunattu yömyöhään saakka. Emil oli löytänyt jostain komeroiden kätköistä poikien vanhoja petivaatteita. Niissä seikkaili nalleja, muumeja ja dinosauruksia. Hän oli pessyt ne kaikki ja pedannut tuuletetut peitot ja tyynyt sitä mukaan kun kuurattuja sänkyjä oli saatu paikoilleen. Kun lattialle oli laitettu matot ja vanhoja leluja kaivettu ympäri taloa, huone näytti hypänneen kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin. Pojat olivat muistelleet, missä Janike ja Jessica olivat nukkuneet kuuluisana mansikkagate kesänä. Jokainen heistä tuntui myös muistavan Iidan huudon ja miten tytöt olivat itkeneet, kun isänsä oli nostanut heidät autoon. Ansa pohti pitkään miten ihmeellinen lapsen mieli oli. Miten se pystyi muistamaan asioita, vaikka itse ihminen oli tapahtumahetkellä niin pieni, ettei edes pohtimisen jälkeen saanut kenkiä oikeisiin jalkoihin.
Kotona kaikki ryntäsivät toimittamaan asioitaan. Ansa tarkasti karjalanpaistin uunissa ja Adalmiina otti valmiin perunakattilan jääkaapista ja laittoi sen hellalle. Emil otti jälleen vispilän ja ruutupaperilta luntaten laittoi pannukakkutaikinan turpoamaan. Erik meni yläkertaan tarkastamaan, että viimeiset maalaukset ovat kuivaneet ja otti Antin huoneesta suojalakanat pois valmiiksi pedattujen sänkyjen päältä. Annan ja Eliaksen huone oli valmiina. Adalmiina kiikutti vielä kylältä tuomansa joulutähden ikkunalaudalle ja oikaisi verhojen poimut kohdalleen. Yksi kerrallaan he alkoivat kokoontua tupaan ja vaivihkaa vuorotellen jokainen vilkaisi ikkunasta milloin autot tulisivat pihaan.
Bussiasemalla Esko ja Aatu odottivat punaista linja-autoa. Esko oli tyhjentänyt HIluxista kaiken ylimääräisen ja imuroinut lavankin. Onnibussin keula kaartui bussiasemalle kampaamon kulmalta ja pysähtyi aseman eteen. Ensimmäisenä bussista nousi Antti. Hän pysähtyi portaiden viereen ja alkoi yksi kerrallaan nostella hyvin levänneitä ja juuri vessassa käyneitä tenavia ulos autosta.
-Kukaan ei lähde mihinkään, jäätte just siihen mihin mä lasken teidät.
-Vriiiiss.
-Se on Friis, äffällä.
-Helle älä hyppää, okei hyppäsit. Meneppäs suoraan ukin syliin. En luota yhtään sun liikkeisiin.
-Odotatte hetken, äiti tulee ihan heti siihen.
Loppupelissä jokainen tytöistä oli jonkun sylissä ja Aatu piti Terhoa varmuuden vuoksi hupusta kiinni. Paju ja Antti valvoivat, että kaikki tavarat jäivät bussista lumiselle pihalle ja sitten bussi sulki ovensa ja jatkoi matkaansa keikkuen ylittäessään lumisia ajouria. Tytöt köytettiin autoon ensin. Tapeltiin turvaistuimen kanssa ja aseteltiin vanhoja korokkeita peppujen alle ja toivottiin, ettei poliisit koskaan kysyisi, mistä moiset antiikkiset vermeet oli löydetty. Pojat olivat aivan innoissaan kiivetessään Eskon Hiluxin takapenkeille. Iso auto, pienet ikkunat ja lava perässä. Vähän hieno. Tavarat mahtuivat helposti takakonttiin ja lavalle. Aatu katsoi hetken enonsa merkkilaukkua ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi, nakaten sen muitta mutkitta konttiin, lyöden kannen kiinni. Esko istui autoon ja katsoi tulijoita naureskellen.
-No mites matka on mennyt?
-Me laulettiin ensin ja sitten syötiin. Otettiin päikkärit ja käytiin monta kertaa tosi pienessä vessassa joka heilui näin.
-Lauletaanko taas bussilaulu?
-Pojat, nyt ei enää bussilaulua, jos ihan vaan jutellaan, jooko.
-Fröbelin palikoita?
-Niitäpä, vähän menee velkoja maksuun, mutta odotan kun se toinenkin pirpana tulee.
-Mikä papana?
-Joo on varsinainen papana tai oikeastaan kaksi.
-Onkos pojat nähneet tonttuja Vantaalla?
-Ei olla, ne liikkuu vaan yöllä.
-Niihän ne pruukkaa tehä. Naapurissa on sen verran paljon teitä pieniä, että siellä ramppaa tonttu kuulemma harva se yö.
-Ai riihen tonttu vai?
-Mikä on riihi?
-Se on semmoinen vanha kuivuri tuossa meidän ja Niemen tilan välissä. Siellä assuu tonttu.
-Joo ja se asu siellä jo, kun minä olin pieni. Sille piti jättää pullaa ja pipareita ja jos kiusasi toisia tai jätti syömättä, niin se saattoi, jouluna viedä osan sun paketeista.
-Tuhma tonttu, ei saa ottaa toisten tavaroita.
-Eipä saa ei, mutta tonttuja ei kiinnosta kenen ne on, jos ihminen on huonotapainen. Ne on tontut semmoisia.
-Mistä ne muka tietää jos ei, vaikka pesekkään hampaita kuin vähän tai jättää vessan vetämättä?
-Ne katsoo ikkunoista. Tulet huomaamaan, jää vain tossun jäljet ikkunalaudalle.
Kotona oli kaikki portailla vastassa. Isolla hulinalla purettiin tavaroita ja halattiin lapset ja lastenlapset. Kaikki lapset oli jo paimennettu sisään ja äänestä päätellen vapautettu ulkovaatteistaan. Miehet veivät tavarat sisään. Anna seisoi tyhjällä pihamaalla ja hengitti syvään pakkasilmaa ja kuunteli. Sisältä kuului pientä töminää ja puhetta, mutta ulkona oli hiirenhiljaista. Ei autoja, ei sireenejä. Ei lentokoneita. Tähtikirkas taivas tuikki pienine valopilkkuineen ja kuura kimalteli vanhassa pihakeinussa ja pihakuusen oksilla. Oli hyvä olla kotona.