Kellä mulli on sen mulli kuolee
Keskiviikko aamuna Ansa ja Adalmiina pakkasivat itsensä autoon ja lähtivät kirkonkylään asioille. Äiti oli ilmoittanut käyvänsä pankissa ja tarvitsevansa aikaa pistäytymällä vanhustentalolla tervehtimässä tuttuja. Ikuisen Polokan vanhustentalo oli kylän reunalla, asfalttitien päässä ja hiekkainen rantatie kulki tontin rannan puoleista reunaa. Ansa jätti äitinsä keskuskadulle ja kyseli puhelimen perään. Varmistettuaan, että toisella on puhelin käsiveskasta, hän jatkoi matkaansa asiakaskäynnille.
Adalmiina aloitti pankista. Hän oli soitellut ranta-aittojen kiinteistöstä eilen ja saanut varmistuksen kuntotarkastuksesta ja tarjouskin oli jo hyväksytty. Janne oli vauhdittanut kauppaa ja pankillakaan ei tuntunut olevan mitään pientä hoppua vastaan. Janne oli mukana kaupanteossa etänä ja kirjoittuaan useamman puumerkin, Adalmiina oli nyt Ranta-Aitta Oy:n ainut omistaja. Käteltyään pankkineitiä Adalmiina lähti kävelemään aitan avaimet mukanaan kohti rantaa. Hän ohitti Ikuisen Polokan talon ja kulki hyvin hiekoitettua rantatietä kohti aittoja. Joku oli aamulla käynyt auraamassa kaikki parkkipaikat. Sisääntulotkin oli lapioitu puhtaaksi ja heitelty hiekat perään. Pankki oli varmaankin hätyyttänyt jonkun urakoijan hoitamaan pihat kuntoon nopeasti, ettei kuukausi tolkulla myymättä olleen kiinteistön kauppa olisi ainakaan siihen kaatunut. Adalmiina avasi oven myymälätilaan ja yllättyi miten paljon isommalta tila tuntui nyt kun se oli lähes tyhjä. Paljon täällä oli vieläkin turhaa krääsää, mutta siitä nyt pääsisi eroon siivoamalla. Keittiön puolella oli pölyistä, mutta kaikki oli kuitenkin kohdallaan ja hanoista juoksi vesi lämpimänä ja kylmänä. Keittiön viereinen varasto ja kylmiö oli siivottu vähän vasemmalla kädellä. Kesäkahviona toiminut katos oli suuri ja korkeampi, kuin Adalmiina oli muistanut. Leveän oviaukon eteen oli kertynyt pieni penkka lunta, mutta sisälle katokseen ei ollut satanut yhtään. Voi miten sievän joulumyyjäispaikan tästä saisi. Martat vois leipoa myyntiin kotiinviemisiä ja varjele jos Emil innostuisi myymään niitä kuppikakkuja ja kuumaa glögiä. Siinä oli pojille tienestin paikka. Ansa saisi sitten miettiä noin alvit ja eläkemaksut. Siihen minä en puutu. Minä vaan tarjoan tilan missä saapi kokeilla siipiään.
Adalmiina kokeili tarkkaan, että ovet oli lukossa ja käveli sitten takaisin kohti kylää. Hän kävi juoruamassa tuttujen kanssa vanhusten talolla ja kertoi siellä Helmille ostaneensa aitat. Hän oli ainut mummojen joukossa, joka varmasti osasi pitää suunsa kiinni siihen saakka kun pyydettiin.
-Mitä sie niillä meinoot tehä, vanaha ihminen
-Vanahuus on korvien välissä, miulla ei oo nyt aikoo olla vanaha.
-Se sitten, mutta mittee nää siellä myyt?
-Mie lähinnä meinasin ohjailla sitä toimintoo. Antaa muitten tehä ja myyä. Kato jos vaikka ekana laittais joulumyyjäiset. Kertois immeisille vaikka paikallislehessä, että varoovat pöyän ja tulevat kauppamaan koristeltuja pipareita ja kakkuja. Havukrasseja ja mitä näitä nyt on. Kuusia voi myyä siinä pihalla. Parkkipaikat on valamiina ja kylältä nyt kävelöö tuohon, jos ei ihan umpirampa ole. Ottaa sitten siitä kaikkien myynnistä pienen provikan tai ihan vuan sen pöytävuokran. Kahtoo sitten myöhemmin jottain vakituisempaa, mutta en mie itelle, kun ihan kaikille. Siinä on meijän pennuille kuule kesätyöpaikkoo pitkäksi aikkoo.
-Ei maha lehessä ehtiä tieto ennee, mutta laita nettiin. Huomasin että oot sähköpostia opetellu käyttämmään.
-Mistä sie sen oot selevittäny?
-Martoille laitoit postia ja ne laitto siut sähköpostilistalle. Mie tarkastan aina sen listan. Sieltä näkkyy kaikenlaista.
-Niinko mitä?
-Kuka on opetellu käyttämmää konetta, niin sitä voi alakaa ehtimmään veispuukista ja sitten tietenniin jos hävviit listalta kokonaan.
-Hävviit?
-Yleensä ne o kuollu, niin niille toinna postiakkaan laittoo. Se on tuo marttojen sihteeri noppeempi kun kylän lehen kuolinilimotus. Toisessa männöö päivä tai kaks, mutta monttulaiton päivämäärän tulossa kesteet kaks viikkoo.
-No onhan se tuokii tietysti hyvä tietee, mutta missäis välissä sinä aloit noitten konneitten kanssa vehtoomaan?
-Meillä oli täällä kurssi noista, niinkö täällä on kurssi ihan kaekesta. Kävin siellä kun kertovat, että paremmin saa pankkiasiattii hoiettua kun lekkasta tuohon kylälle jonottamaan. Ja tottapa tuo oli. Sain pankkikortin uuven ja nyt ostan kuule kirjat verkosta ja varaan kirjastosta opukset ja tuo meiän harkkapoika hakkee ja vie ne valamiiksi laitetut kirjat sinne ja takasi.
-Kai sitä pittää minunkin käyä tommonen kurssi, vaikka Emil minua on hyvin opettanut.
-Nuoret nyt käyttäät noita vehkeitä pelekillä silimänvalakuaisilla.
-Niinpä nuo taittaat tehä, mutta minun pittää nyt mennä. Ansa varmaan jo oottaa ja minun pittää varmaan sille tuossa matkalla tunnustoo, että tämmösen työmaan meni riesaksi hommaanmaan.
-No mäne, mutta laitappa viestiä tai soita. Ei tiiä vaikka piettää täällä tortun leipomistalokoot ja tullaan ite myymään oikein perinteisiä torttuja. Vähän kato tienestiä.
-Mihin täällä nyt rahhaa tarvittee?
-Pietään uuven vuuen pirskeet, se on kuule konjakissakii hinta noussunna ihan hirveesti.
-No niinpä tietennii, kyllähän sitä nyt viinat pittää olla vanahusten talossa.
Naurusta päätään pyöritellen Adalmiina lähti kohti keskuskatua ja soitti Ansalle, että voisi jo lähteä kauppaan. He ajoivat kohti iso tien laidassa olevaa kauppakeskusta ja hajaantuivat tahoilleen. Molemmat keräsivät ostoksiaan listansa mukaan ja hipistelivät mahdollisia joululahjoja. Lastatessaan ostoksia takakonttiin Ansa vaistosi äitinsä olevan hieman hermostunut. Hiljaisuudessa he lähtivät ajamaan kohti kotia.
-Muistathan sie ne Aitat tuolla kylän rannassa?
-Ne etelän hourun aitat vai?
-No ne, minä ostin ne ja sen tontin.
-No sitä se ol tuo kiemurtelu, no onneksi olokoon.
-Etkö nää oo kiukkunen?
-Minkä tähen, kyllä mie arvoon, että sulla on niille joku tolukun suunnitelma. Mikä se on, niin se kyllä vähä pelottaa?
-Kyllä mie siitä samanlaista suoramyyntipaikkaa mietin, mutta silleen, että osan päivistä ihmiset sais tulla ja myyä ihan ite. Jos sitten haluavat, niin jättäät myyntiin ja firma hoitaa kauppaamisen.
-No sinäkö siellä alat kauppaa tekemään?
-No kato siinäpä tämä konjo tässä onnii. Minä mietin että nämä omat penskat ja niitten kaverit sais hoitoo sen puolen. Oppisivat vähän pisneksen piälle ja saisivat vähän taskurahhoo. Mieti nyt noita Emilin leipomisiakkii? Kylällä maksavat monta euroa semmosesta kuppikakusta ja kai hyö keksiit muutakin mitä leipoa ja myyä.
-Nythän ois hyvä aika laittoo joulumyyjäiset. Immeiset ei ite ehi leipomaan niin sieltä vois käy valamiit hakemassa. Auttaskohan martat?
-No minä Helmin kanssa jo vähän puhuin. Se käski mainostoo veispuukissa. Mikkee se on?
-No kun piästään kottiin niin mie näytän. Emil suapi tehä siulle tilin ja siitä se lähtee. Noppeesti kulekee sana siellä. Se on kuule nopiampaa kui Miettis Helmin tietotoimisto.
-Tuskimpa on, se on kuule Helmillä kurssit käytynä, oma kone ja veispuukit ja kirjastokortit verkossa. Tuntuu olevan kuolleetki noppeemmin tiiossa kun pappilassa.
-No eipä tullut yllätyksenä tuokaa. Mitä ihmettä tuolla tapahtuu?
Kotitiellä hieman ennen Niemisten risteystä tiellä koikkaloi iso lehmä. Elukka oli selkeästi vauhkona ja liukasteli jäisellä tiellä sorkkineen. Se oli myös huomattavan lihava. Tietä vastakkaisesta suunnasta tuli Esko. Hän käänsi Hiluxin tielle poikittain estäen naudan kulkemisen pitemmälle Korven suuntaan. Ansa otti mallia ja peruutti auton poikittain tielle. Oliko kyseessä Ansan golfin punainen väri vai erilainen ääni, lehmä väisti autoa takaisin Niemisten tielle ja käänsi turpansa kohti kotia. Esko heilutti autosta ajamaan hiljaa perään. Mies puhui koko ajan puhelimessa ja peltojen toiselta puolelta useammassa pihassa alkoi näkyä liikettä. Ansa ajoi ykkösellä muutaman metrin lehmän takana ja toivoi koko ajan, ettei onneton elukka kaadu ja taita jalkojaan. Se nosteli häntäänsä ja välillä sen peräpäässä vilahti jotain kummallista.
-Ansa tuo poikii ihan justiinsa tuo hieho.
-Niin näkyy tekevän. Yritetään nyt saada se tuonne pihaan. Näyttää tulevan porukkaa vähä joka torpasta.
Esko ajoi heidän takanaan ja pihassa avattiin jo suulin ovea ja muodostettiin ihmisketjua millä saisi karanneen ensiäidin takaisin katon alle. Lehmä jäi arpomaan pakomahdollisuuksiaan ja takaa kuului murahtavan Hiluxin moottori. Kahdesta pahasta pienemmäksi, sarvipää totesi edessä olevat ihmiset ja luisteli sorkillaan viettävää pihaa kohti suulia ja siitä sisään. Kulku pois estettiin taas autoilla ja kohta Niemisten osaavissa käsissä ammu oli takaisin pihatossa, vahvojen metalliputkien takana ja mahaansa myöten pahnoissa.
-Kuka perkele se tämä on?
-No just katon konneelta.
-Minionin Vie mut minne vaan.
-Just, ja seuraavan kerran kun lapset anttaat elukoille nimiä niin kattokaa nyt herran tähren mistä ne kertoo. Meillä on nyt kolomekymmentäkaksi näit perkelleen Minioneja ja toinen toistaan vailla mittää järkiä. Tuolla sonnien puolella yksistään Kevin ja Stuart ovat purkanneet puol navettoo. Vittu mie laitan välitykseen nämä kaikki.
-Veä henkee, Syyään pois ne sonnit niin lakkoo vituttamasta, mutta ole huutamatta nyt kun toinen poikii. Katoks sie Enni tullooko se oikein päin.
-Näyttää tuo olevan tulossa, mutta näyttää pirun isolta tuo vasikka.
-No ainahan se läppeen verrattuna isolta näyttää, vuan jos on mahtunna sissään niin mahtuut uloskii.
Naapurit seisoivat oven lähellä katsomassa hiehoa karsinassaan ja Niemisten sisarusten näytöstä. Ennin lisäksi paikalla oli Erkki ja kaikki kolme veljestä, sekä Jaana, joka oli Eeron vaimo. Eeron kommenttiin oli ensin suivaantunut Jaana, joka käänsi päätään siihen malliin, että vanhimmat miehet ottivat kaksi askelta pakkia. Sitten Enni nousi pystyy hiehon vierestä, tuli kuin kärppä yli putkiseinästä ja käveli veljensä eteen ja nappasi rinnuksista.
-Olipa sitten kyse ihmisestä tai elukasta niin minä sitä en näitä satutunteja kuuntele. “jos sissään mahtuu niin mahtuu uloskii”. Perkelleen kolimijalaka. Mulla on tämä hanska valamiiksi liukastettu niin kokkeillaan perkele, mitenkä iso se sinnuun mahtuu ja tullee vielä poissii. Vittu saat ihan ammatti-ihmisen kokkeilemmaan. No paa polovilles siitä kun tunnut tietävän
-Sanot vuan niin minä tulen pitämään kiinni.
-Mie autan ja Ansa tulloo völjyyn jos tarpeeksi vastustaa.
Veljeksistä nuorimmat olivat pakittaneet muitten miesten joukkoon ja kuuntelivat naama valkoisena siskonsa raivoa. Erkki hymyili tyytyväisenä ja Eero seisoi puna naamalla ja piti kiinni navettahaalarinsa vetoketjusta, kuin se olisi viimeinen tapa estää esiin tulluttu väkivallan uhkaa.
-Erik jää meille kaveriksi, muut suksiit nyt vittuun täältä.
-Kuulitte mitä Enni sano, Eero tuu tolokkuus ja suksi pihalle siitä, ennen kuin äitis tai vaimos saa taas paikata sinulta silimäkulumaa. Ei olis eka kerta kun saat siskoltas ympäri korvia.
-Mene sinäkin siitä muistelemasta perkele, ulos täältä nyt.
Erkki sulki oven perässään ja hämmentynyt lauma hajaantui tahoilleen. Erkki jäi juttelemaan naapurien kanssa ja kiitteli tietysti avusta.
-Se on sitten Ennikin tullut kotiin.
-Joo eilen aamulla, ihan näännyksissä oli pentuparka.
-Hyvin näyttää toipuneen.
-Niin näyttää, hitto mä olen siitä niin ylpiä ja huomasitteko työ? Se tais justiinsa suaha oman kielesäkkii takasi.
Ajellessaan takaisin Ansa huomasi, että ruoka oli auttamatta myöhässä. Adalmiina höntyili ruokaostosten vuoksi, etteivät vaan ehtineet banaanit paleltua kylmässä autossa. Kotona oli kuitenkin kaikki paremmin kuin hyvin. Ylhäältä kuului tuttu kolina ja kolke ja tuvassa tuoksui spagetti ja jauhelihakastike. Esko kantoi kaverina ostoksia sisälle ja neljästään purkit ja paketit olivat omilla paikoillaan hetkessä. Ruokapöydässä Adalmiina kertoi ranta aitoista ja Ansa sävelsi tarinaa suunnitelmilla. Esko heitti saman tien, että pojat voisivat ottaa isomman traktorin ja käydä sieltä aukon laidasta harventamassa joutavat kuuset joulupuumarkkinoille. Havuoksa nippujakin voitte tulla sitomaan jos vaan intoa riittää. Menevät varmasti kaupaksi. Keskustelu polveili siihen malliin, että päätettiin pitää perhekokous joulumyyjäisistä tänään kello 19.30 alkaen. Kaikki esittäisivät siellä ideansa ja mietittäisiin aikataulua. Siihen saakka pojat jatkaisivat remonttia, Emil hoitaisi keittiön ja pyykit, Ansa hoitaisi työnsä ajan tasalle ja Adalmiina opettelisi käyttämään uutta facebook tiliään. Esko ilmoitti käyvänsä pihalla. Jostain syystä traktorin öljynvaihto tuntui hyvältä idealta.
Samoihin aikoihin muutaman kilometrin päässä syntyi terve ja virkeä lehmävasikka. Se sai työnimekseen Minionin Tulen kotiin milloin vaan ja vaikka tämä vuosi ei tuolla kirjaimella alkanutkaan, Enni ja Jaana jättivät nimen poikimakarsinan kylttiin ihan piruuttaan. Jaana lupasi, että kotona oleva, nimiin erikoistunut lapsiraati löytäisi varmasti tällekin nimen, joka vuosien päästä saisi Eeron repimään tukkaansa. Vasikka pääsi jaloilleen ja hapuili suullaan ruokaa varmuuden vuoksi vähän joka kohdasta. Löydettyään utareelle, se söi ja pisti emänsä kanssa pitkälleen.
Enni käveli sisälle ja työnsi navettahaalarit suoraan koneeseen. Sanna oli vienyt tytöt ratsastustunnille ja omat kaksosensa katsomaan miltä talli touhu näyttää. Enni lupasi yrittää ehtiä ensi viikolla. Hän kävi suihkussa ja antoi kuuman veden valua ratsastuksesta ja hiehon takana kumartelusta jumiutuneisiin lihaksiin. Fyysisesti väsynyt, mutta henkisesti hereillä. Helvetin Eero. Oli ollut niin lähellä, ettei hän ollut naapureiden nähden vedellyt veljeään ympäri korvia.
Sisällä äiti puuhasi jo iltapalaa ja kyseli miten poikiminen meni.
-Iso lehmävasikka. Kaikki meni miten pitikin. Tiukassahan tuo oli, mutta tuli kumminkin ilman tappelua.
-Isäs kerto, että veljes ripitit.
-No perkele kun kuulosti taas siltä, että sitä on naaraan perseessä semmoiset saluunan ovet, että niistä voi rampata millä tykkää ja miten tykkää. Noita saatana mulkkuja oli leireillä nurkat väärällään, kun ihmettelivät, että mikä siinä vaaleeta tyttöä järkyttää, kun kolmetoista kesäinen likka yrittää synnyttää ensimmäistään toista vuorokautta samaan soittoon. Saatana pisti vihaksi. Ne naiset olivat muutenkin niin laihoja ku ketut keväällä. Mahat vaan törrötti niiden kaapujen alta. Mutta kotona minä en tuota paskaa kuuntele, en edes lehmästä!
-Ihan oikein. Millä ne oppii jos ei sanota, mutta ens kerralla ois mukava jos ei olisi koko kylä paikalla. Kallauta minusta nähen vaikka paskakolalla, mutta elä vieraitten nähen.
-Ne mittää vieraita ole, naapureita. Ihan samalla tavalla me Annan ja Aadan kanssa mesottiin Antille aikanaan kun se sotki meidän leikit.
-No sempä taatta se Antti ei ole varmaan kotona vuoskausiin käynnytkään.
-No siitä se varmaan johtukin, lähes varmasti voisin väittää.
-Meinaatko pyytää anteeksi Eerolta
-Joo, lupaa tutkia ilmaiseksi sen eturauhasen ihan milloin vaan. Ja hartaasti.
-En tiiä kenneen sie perkele oot tullut, mutta kyllä se päivä vielä tulloo kun sinut joku kesyttää.
-No sitä perkelettä odotellessa, onko meillä olutta?
-Kellarin rapussa, menetkö ulos?
-Menen.
-Ota alakaapista purkki mukkaan. Tumpeille.
Toisaalla oli alkamassa perhekokous. Suihkusta tulleita ihmisiä kulki ympäri huushollia hakemassa läppäreitään ja muistivihkoa. Adalmiina istui jo salongissa ja katseli tohinaa. Hän oli odottanut vastaanväittämistä ja päivittelyä, mutta tähän konsensukseen hän ei ollut valmistautunut. Kaikki olivat nyt kokoontuneet istumaan, joten Adalmiina avasi kokouksen.
-Minä toimin puhheenjohtajana ja jaa vuorot, millon kukaki kertoo mitä on mielen piällä. Ihan aluksi haluaisin sannoon, että ompa mukava kun ootte niin innolla lähössä tähän mukkaan. Mie vähän veikkasin, että suan puolpakolla teitä patistoo, mutta ihan rinnan alasta lämmittää kun tämmöstä intoa näkköö työntekkoon.
-Äiti, tämä on hyvä idea ihan koko kylälle. Nyt pittää vaan alakaa tekemään ja joutuin, jos meinataan joulua ennen jotakin järjestää.
-No ihan ensin siellä pittää siivota. Kaikki tuntu toimivan, mutta turhoo romua ja pölyä tieten on ihan joka paikassa.
-Jos huomenna aloitetaan siivous. Me voitas mennä sinne jo aamusta ja pojat tulla kaveriksi sitten koulun jälkeen.
-Mä voisin ottaa mukaan kaverin tai kaksi. Siivoamaan tietty, mutta myös suunnittelemaan. Heitin muutamalla kaverille viestiä ja niillä oli hyviä ideoita.
-Tuo kuulostaa Aatu hyvältä. Pitäiskö tässä listata niitä ideoita vähän ylös?
-Jasu ehdotti, että pyydetään lahjoituksena ylimääräisiä joulukoristeita ja myydään niitä sitten samassa pöydässä vaikka kylän kissatalon hyväksi.
-Mä haluaisin tehdä oman leivospöydän, siis erilliseen myyntiin. Se kahvio on sitten oma lukunsa.
-Isä ehdotti niitä kuusia ja havuja.
-Ne pittää sitten hakea viimestään lauantaina. Tullee kovempi pakkanen kohta.
-Marttoille pittää ilimottaa ja Helmi puhu että Ikuisen Polokan talosta suattais tulla myytävee.
-Katsotaan huomenna montako myyntipaikkaa sinne mahtuu ja laitetaan sitten ilmoitusta nettiin.
-Ansa hoiatko sie ilimotusta kuntaan, että tämmöset kinkerit ois tulossa.
-Joo ja pittää kysyä haluaako joku nyt kahtoo nurkkia, ennen kuin aletaan siellä syötävää myymään.
Juttu jatkui vielä iltapala pöydässä. Aatu tekstaili kiivaasti varmaankin Jasun kanssa ja Emil laski äitinsä usuttamana katelaskelmia erilaisista leivoksista ja kekseistä. Adalmiina istui tuvan kiikkutuolissa läppäri sylissä ja laittoi menemään kaveripyyntöjä. Helmille hän oli jo viestin laittanut. Myyjäispäiväksi suunniteltiin joulua edeltävän viikon torstaita ja varapäiväksi lauantaita. Ikkunassa näkyi tähtikirkas taivas ja valkoiset hanget. Muutaman kilometrin päässä ikkunalautojen lumiriiteeseen paineltiin varovasti pieniä jalanjälkiä ja murusteltiin pullaa portaalle ja vietiin sitten jo jäätynyt pitkon pääty roskiin. Hankeen ei jäänyt jälkiä. Riihitonttuhan kulkee hangen alla.